Tarkoituksena on kysyä, minkälaisissa maailmoissa nykyiset koululaiset aloittavat aikuistumistaan. Näyttelijöiksi kutsuttiin Tampereen Yhteiskoulun lukion oppilaita. Yli 50 koululaista esiintyy ammattinäyttelijöiden kanssa remontin takia tilapäisesti suljettuun uimahalliin rakennetulla näyttämöllä.

Ennakkohuomio veti hallin täyteen ihmisiä, mutta aiheutti myös pienen rasitteen. Ainakin osa yleisöstä virittyi odottamaan, että koulusurmien taustalla olevia asioita yritetään selittää. Selvää kuitenkin on, että niitä ei voi selittää teatterin keinoilla, eikä millään muillakaan menetelmillä. Teatteri voi näyttää tietystä näkökulmasta, miten asiat tapahtuvat. Lisäksi teatteri voi tehdä eleillä perusteltuja ehdotuksia siitä, miten tapahtumisen synnyttämiin tunteisiin voisi suhtautua.

Yhteistyö sujuu uima-altaan päällä kauniisti. Koululaiset näyttävät, miten väkivalta kasvaa kouluissa. Heillä on siitä itse ajateltu vakava asia sanottavanaan. Siperialaiset tekevät ammattileikkijöinä mielikuvituksellisia performansseja asiaan paneutumisen eri mahdollisuuksista.

Koululaiset ovat vastuullisia ihmisiä

Fragmentaarisen esityksen punaisen langan tai vihreän kuminauhan pitelijänä toimii tyttö, jota opettaja yrittää pakottaa syömään pinaattikeittoa. Lusikkaa heilutellaan biovallan ytimessä. Yhteiskunta tunkee kontrollinsa lapsen elimistöön.

Koululaisten kovana ideana ei ole heihin kohdistetun kontrollivallan kauhistelu. Asia on tavallaan päinvastoin. Nuoret näyttävät, miten vastarinta tuottaa tuloksia. Soppaa ei niin vain niellä, vaikka asiaan sekaantuu moottorisahalla uhkaavia enkeleitä. Näyttämöllä näytetään, että nuoret hallitsevat asioitaan. Koululaiset komentavat tärkeiden asioiden toimittamista häiritsevät vanhempansa ulos huoneesta ja kiusaavat saatanallisella tavalla opettajaansa.

Uimahallin spektaakkeli näyttää, miten nuoret toimivat itsenäisinä ihmisinä. Koululaisten yhteisöt ovat omalakisempia kuin monet aikuisten yhteisöt.

Kontrolloiva yhteiskunta ei tarjoile koululaisille pelkästään soppaa, sivistystä ja turvallisuutta. Kouluihin valuu myös opetusministeriön välittämää ja kilpajulkisuuden värittämää rumaa ideologiaa. Se kyllä pakottaa lapset elämään halpamaisessa maailmassa, mutta se ei pakota Assia kiusaamaan Jessicaa. Koululaisnäyttelijät huomauttavat, että he eivät ole koneita, jotka toimivat inhottavien ärsykkeiden mukaan automaattisesti.

Lukiolaiset näyttävät uimahallilla havainnollisesti, että ovat itsenäisiä ja näin ollen myös vastuullisia ihmisiä. He julistavat, että oman itsenäisyyden ja vastuullisuuden tunnustaminen parantaa lähiympäristöä. Vastuu on kannettava itse, sillä sitä ei voi siirtää vastuuttomille liikemiehille, ministereille tai muille huonoille viihdyttäjille.

Sydämellisiä näyttelijöitä

Koulukiusaaminen on tuhat kertaa pahempi ongelma kuin kouluampumiset. Koulumurhaajien uhreja on Suomessa vasta pari kymmentä. Kiusaajien uhreja on kymmeniä tuhansia. Päähän ammuttujen kärsimykset loppuvat nopeasti. Päähän potkittujen kidutus ja nöyryytykset jatkuvat vuosia. Traumat saattavat kestää vuosikymmeniä.

”Pää edellä” - näytelmä suhtautuu asiaansa ehdottoman vakavasti. Vakavuus esiintyy aito siperialaiseen tyyliin hyväntuulisuuden tyylikkäässä kaavussa.

Talouselämän ja kilpajulkisuuden esittelyssä on aina tietty ”he tekevät sen itse” -vaikeus. Absoluuttisesti irvokasta asiaa on vaikea liioitella. Siperia tarttuu tehtävään hauskan häijysti. Häijyyden pohjalla kuumottaa kiltteyttä. Kaksoistunne ottaa esiin merkillisen hellyttävällä tavalla sen älyllisen ja moraalisen eron, joka vallitsee tavallisten kunnollisten ihmisten ja ”eliitin” edustajien välillä.

Altaan päälle rakennetulla lavalla tapahtuu paljon hellyttäviä asioita. Pieni poika on jätetty yksin kotiin kuuntelemaan äänilevyä. Hän näyttelee näyttämöllä pitkään. Koulutyttö esittelee laulukilpailussa itsensä: ”Jossu”. Teatterin peruselementti on kokonaisele, pelkkä ele. Se loksahtaa ”Jossussa” hienosti.

Lavalla nähdään koululaisten uljaita joukkokohtauksia ja häkellyttävän hyvää näyttelemistä. Kukaan ei tunnu olevan piinaantunut siitä, meneekö tämä minun suoritukseni oikein. Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen on tehnyt erinomaista työtä. Luottamuksen henki liikkuu altaan päällä. Karmeita aiheita käsittelevä näytelmä kääntyy kauniin optimistiseksi.

Dramaturgia ei tosin ole onnistunut sataprosenttisesti. Fragmentaarisuus ei sinänsä haittaa. Esitys saisi olla vaikka vielä hajanaisempi. Ongelmana on, että palasia kootaan joskus yhteen kömpelösti. Esimerkiksi monen kohtauksen läpi jatkuva 16-vuotiaan Ainon ja 36-vuotiaan Antin epäonninen rakkaussuhde ei terävöitä esityksen näkökulmia, vaikka Ella Tarmon ja Antti Mikkolan näyttämötyö onkin oivallista.

Kaikkiaan ”Pää edellä” jatkaa Siperian kantaesitysten jo pitkäksi kasvanutta linjaa kunniallisesti. Se on ajatteluttava ja viihdyttävä näytelmä. Pienet dramaturgiset heikkoudet eivät herpaannuttaneet mielenkiintoa pitkän esityksen aikana.

Aineksien ylenpalttisuus ulottuu savolaisviisaudesta sirkustaiteeseen. Melkein kaikki on lopulta jännittävässä hallinnassa. Ensi-illan yleisö oli läpeensä innostunutta. Naurun hyrskeessä kuului siellä täällä haltioitumisen saarekkeita. Tekijät olivat liikuttavan kauniita ja satuttavan osaavaisia. Yleisö osoitti heille suosiota seisaalleen nousten.

Pertti Julkunen

Teatteri Siperia, Pyynikin Uimahalli
Pää edellä
Käsikirjoitus: Anna-Elina Lyytikäinen, Antti Mikkola, Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen, Miina Maasola, Jenny Ollila, Lotta Pelkonen, Antti Kilpijärvi ja Antti Väre – Ohjaaja: Anna-Elina Lyytikäinen – Valosuunnittelija: Eero Auvinen – Äänisuunnittelija-säveltäjä: Juha Junttu  – Koreografi: Antti Nieminen – Rooleissa: Teatteri Siperian ja Teatteri Arvottomien näyttelijöitä ja Tampereen Yhteiskoulun lukion oppilaita