Aki Lindén aloittaa toukokuussa puolentoista miljoonan suomalaisen
erikoissairaanhoidosta vastaavan Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.
– Ei auta rahakaan, jos ei ole niitä, jotka tekevät työt.
Husin uudeksi toimitusjohtajaksi huomenna valittava Aki Lindén sanoo, että väki on saatava pysymään julkisen terveydenhuollon palveluksessa, työuria oikeasti pidennetyksi ja ihmisiä vaikka palaamaan takaisin töihin.
Mahdotonta on, että joka kymmenes työmarkkinoille tulevasta uudesta ikäluokasta tulisi töihin kunnalliseen terveydenhuoltoon.
Turusta Helsinkiin sairaanhoitopiirin johtoon siirtyvä Lindén sanoo rahan olevan niin ainainen murhe, että jos hän joskus kirjoittaa kirjan, sen nimeksi tulee Potilaan ja euron välissä.
Kuntatyönantajien valtuuskunnan puheenjohtajana Lindén sanoo, että kunta-alan työntekijät eivät tee muita arvottomampaa työtä. Palkankorotusten hän toivoo olevan lähempänä nollaa kuin ykköstä.
Timo Vainio
Uutispäivä Demari
Erikoishaastattelu kokonaisuudessaan painetussa lehdessä maanantaina.
» 5 Kommenttia
1"Taistolaisuutta HUSiin" 08.02.2010
On käsittämätöntä, että taistolainen, Tiedonantajan porukkaan kuuluva valitaan näin suuren organisaation johtajaksi. Aki Linden on oikein Tiedonantajan lellikki, ollut vuosikymmenet.
2"Ei luokkayhteiskunta työmarkkinoille!" 08.02.2010
Ei ole alalle tulijoita ei! Ei varsinkaan silloin, kun alalle tuodaan ulkomaista työvoimaa. Suomalaiset ovat sen verran itsekkäitä ja viisaita etteivät hakeudu alalle jolla on pieninkään mahdollisuus uhasta, että joutuu kilpailemaan halpatyövoiman kanssa. Tämä tuo ja luo turvattomuutta työsuhteiden kestävyydestä ja alan ansioturvasta. Sitä voi näin suomalaisella vahingonilolla seurata ulkomailla olevien siirtotyöläisammattialojen problematiikkaa, kun heidän oma kantaväestö ei hakeudu siirtotyöläisvaltaisille aloille. Työvoiman tuonti höpinöillä monet päättäjät ja EK:n kätyrit luovat itse työvoimapulaa, kun puhuvat tuovansa jollekkin ammattialalle ulkomaista työvoimaa. Vaikka tämä aihe on tabu niin kannattanee miettiä miksi raksoille, metallialalle, mansikanpoimijoiksi ja siivojiksi suomessa on vain vähän tunkua. Toivottavasti päättäjät pääsevät pian juonesta kiinni, jottei tänne muodostusi laajempia ja eriarvoisia kolmannenluokan siirtotyöläistoimialoja.
3"Mielipide" 08.02.2010
Juhalle tiedoksi että Aki Linden on toiminut erittäin tehokkasti Turussa sairaanhoitopiirin johtajana. Miksi Helsinki aina houkuttelee tehokkat virkamiehet Turusta. Eivätkös äärioikeisto ja äärivasemmisto muistuta toisiaan, molemmilla on pyrkimystä diktatuuriin.
4"Linden on ammattimies" 09.02.2010
Hän on ammattimies. Osoittanut lääkäri hallintomiestaidon. Se on harvinainen hyve. Taitaa olla demari nykyään. Tämä nuoruuden syntien anteeksianto on kummallista. Muualla maailmassa siihen ei niin välitetä. Onhan EU:n johtaja vanha maolainen, Saksan johtaja taitaa olla kans jonkinluokan kommunisti. Ja eihän kukaan muista Arvo Ylppöä natsina, vaikka hän oli rotujaöostusopin johtajia ja sen seuran perustaja. Muuten kun valitaas seuraavaa SDP:n puoluesihteeriä olisi oma ehdokkani YLE:n johtaja Junger. Sataisiin vähän töpinää pönttöön.
5"Ei auta rahakaan!!!!" 11.02.2010
Aloitus jutussa oli niin osuva. Meille on muodostunut luulo, että pelkällä rahalla saa jotain. Kehitys on ollut vaarallinen ja suomalaiset tapansa mukaan matkivat \\\"suurta maailmaa\\\". Elämme tilanteessa, ettei juuri kukaan osaa enää juuri mitään. Meillä eletään nousukasmaista elämää. Vapaa-ajan nousukasmaiset harrastukset ovat tulleet päällimmäisiksi tarpeiksi. Se TYÖ, millä pitäisi turvata elämää seuraavaa viikkoa tai vuotta, käytetään \\\"humppaan\\\". Peruskoulu ei anna valmiuksia moniosaamiseen, siis käytännön arjen pyörittämiseen. Meillä on peruskoulusukupolvi, jonka 16 ensimmäistä vuotta kuluvat kerrostaloasunnon ja koulun väliä kulkiessa. Työn tekoa ei nähdä, eikä opita. SE, MITÄ EI OLE, EI SAA RAHALLAKAAN. Koittakaapa saada töihin OSAAVA remonttimies, tai ylipäätään löytää työn suorittaja. Lukematon määrä selittäjiä löytyy tätä aarretta etsiessä. Suomessa pitäisi tehdä täyskäännös, mikäli aiomme ylipäätään täälä elellä. Siis OSAAJAT ARVO
» Lähetä kommentti - Huom! Viestit menevät jonoon tarkistettavaksi.
|