Tekstin koko
Haku
| Keski-Suomen Viikko | Vapaalla | 04.02.2010 |
| Millerin Tulikoe: Synkkä, mutta vaikuttava |
 Elisabeth Proctor (Hanna Liinoja) joutuu noitavainojen kohteeksi. John Proctor (Kari Kihlström, toinen oik.) tekee kaikkensa estääkseen tämän. Kuva: Jari Kuskelin. Jyväskylän kaupunginteatteri: Tulikoe. Teksti: Arthur Miller (suom. Ritva Heikkilä ja Simo Konsala). Ohjaus: Johanna Freundlich (vier.). Rooleissa mm.: Kari Kihlström, Hanna Liinoja, Raisa Vattulainen, Hannu Hiltunen, Hanna Vahtikari (vier.), Marjukka Ihalainen, Jouni Salo, Jukka-Pekka Mikkonen. Oli ehkä aivan hyvä valinta Jyväskylän kaupungiteatterilta sijoittaa Arthur Millerin Tulikoe ohjelmistoonsa vasta vuodenvaihteen jälkeen. Näytelmä ei nimittäin ole mitään pikkujoulutavaraa. Tulikoe kertoo noitavainoista, ja on juuri niin synkkä kuin mitä aihepiiriltään sopii odottaa. Synkkyys ei kuitenkaan aina tarkoita samaa kuin masentava. Se voi olla myös vaikuttava. Vieraileva ohjaaja Johanna Freundlich onkin vakiovisualistinsa Kimmo Viskarin (vier.) kanssa panostanut esityksen ulkoasuun isolla kädellä. Liekö sitten tuppeensahattua lautaa vai ei, mutta puutavaraa on kaupunginteatterin lavalle kannettu valtavat määrät. Omaperäinen ratkaisu historiallisen näytelmän lavastukseksi, mutta myös näyttävä. Niin ikään puvustuksessa on menty pitkälle. Näyttelijöiden asut vihjaavat kyllä siitä historiallisesta, puritaanisesta ajasta ja paikasta, mihin Tulikoe sijoittuu, mutta ei sitten kuitenkaan. Niissä on myös runsaasti nykypäivää, aivan kuten näytelmän teemoissakin. Miller saattoi nimittäin olla hyvin kaukonäköinen kirjoittaesssaan Tulikoetta 50-luvun alussa. 1600-luvulle sijoittuvat noitavainot olivat taas ajankohtaisia 50-luvun Yhdysvalloissa kommunismivainojen käydessä kuumimmillaan. Aivan kuin nuo vainot ovat ajankohtaisia edelleen tänä päivänä, vain monessa muussa muodossa. Paljon nojaakin Millerin tekstiin, joka on todella vahva. Kaupunginteatterin toteutus menee kuitenkin välillä hieman sekavaksi huutamiseksi ja juoksemiseksi, erityisesti isoissa joukkokohtauksissa. Vahvimmillaan esitys onkin intiimeissä henkilökuvissaan ja tiivistetyimmissä kohtauksissaan, jotka parhaimmillaan saavat kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Näyttelijäsuoritukset jakaantuvat Miller nimittäin myös kirjoitti hienoja roolihahmoja, todellisia ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa. Yleensä hyvin tasapainoista roolityöskentelyä tarjoavan kaupunginteatterin näyttelijäkunta kuitenkin jakaantuu tällä kertaa varsin erikoisella tavalla. Tarinan ’hyvikset’ tarjoavat myös parhaita roolisuorituksia kun taas syyttäjissä ammutaan välillä yli. Lakia ylläpitävissä rooleissa on suorastaan karikatyyrimäistä pahuutta, mikä jättää hahmot varsin ontoiksi. Poikkeuksen tähän ryhmään tekevät vierailija Hanna Vahtikari Abigail Williamsina ja Jukka-Pekka Mikkonen pastori Halena, jotka tekevät roolihahmoistaan oikeantuntuisia ihmisiä. Mitä tulee tarinan sankareihin, Kari Kihlström on oiva valinta John Proctorin rooliin. Miehessä on voimaa ja karismaa, joka riittää kantamaan vahvan roolin loppuun asti. Loistavana aisaparina Kihlströmille näyttäytyy Hanna Liinoja tämän vaimona Elisabethinä. Viime aikoina varsin voimakkaissa naisrooleissa esiintynyt Liinoja hallitsee hienosti myös herkän Elisabethin roolin. Niin ikään syytettyjen puolelta tarkkaa työtä tekevät Hannu Hiltunen Giles Coreyna sekä Jouni Salo ja Marjukka Ihalainen Francis ja Rebecca Nursena. Nämä hahmot herättävät katsojan sympatiat, kun he käyvät miltei toivonta taistelua syytösten koneistoa vastaan. Mutta jonkinlainen puhdistuminen odottaa myös lopussa, oli se sitten hyvä tai huono. Ohjaaja Freundlich on onneksi valinnut edes jonkinlaisen toivonkipinän. Sillä vaikka Tulikoe ei ole varsinaista pikkujoulutavaraa, on se kuitenkin vaikuttava teatterikokemus. KATARIINA KALMARI |
| Tulosta | Lähetä kaverille |
DemariTV
Tatuointia kannattaa harkita huolella (kesto 2:56)
Työmarkkinoilta
