Tekstin koko

Demari

Perjantai 12.3.2010

Näköislehti

Lue
Tutustu
Uutispäivä Demari | Pääkirjoitukset | 08.10.2009
Ydinvoiman lisärakentamista ei ole syytä vastustaa
Olkiluoto kolmosen työmaa.Hallitus tekee periaatepäätöksen ydinvoiman lisärakentamisesta lähikuukausien aikana. Sen paremmin hallitus kuin valtiovalta ylipäätään ei ydinvoimaa rakenna. Kyseessä on siis periaatepäätös luvan antamisesta yksityiselle toimijalle tai yksityisille toimijoille.

Tämä on syytä tiedostaa. Ydinvoiman rakentaminen ei aiheuta suoria kustannuksia veronmaksajille. Parhaimmillaan se voi vähintäänkin hidastaa sähkön hinnan nousua ja tuoda siten säästöä kuluttajille.

Viime aikoina ei enää ole kiistelty niinkään siitä, annetaanko ydinvoimalle lisälupa. Vihreät tosin näyttävät heräilevän horrostilastaan. Puolueen edustajat ilmoittivat keskiviikkona, että vihreät tulevat äänestämään lupaa vastaan hallituksessa.

Tämän jälkeen puolue voi jatkaa eloaan hallituksessa, joka toimii sen periaatteiden vastaisesti. Luvan myöntämiseen vihreiden toiminnalla ei ole hölyn pöläyksenkään vaikutusta.

Ydinvoima on tilapäinen energiaratkaisu, mutta sitä tarvitaan vielä pitkään ennen kuin muut päästöttömät energiamuodot korvaavat sen.

Lisäydinvoiman tuottamiselle on näytettävä vihreää valoa useastakin eri syystä. Niistä tärkein on ympäristö. Ydinvoima – riskeistään huolimatta – on hyvin ympäristöystävällinen energian tuotantomuoto. Suomella ei ole riittäviä mahdollisuuksia lisätä uusiutuvan energian tuotantoaan, vähentää päästökuormaansa ja vastata ilmaston lämpenemisen tuomiin haasteisiin ilman ydinvoiman lisärakentamista.

Ympäristönäkökohtien lisäksi atomienergian puolesta puhuvat työllisyys- ja taloussyyt. Suomalaisella teollisuudella, palveluilla ja kotitalouksilla on oltava käytössään kohtuuhintaista energiaa. Sitä vaatii sekin, että uusien, esimerkiksi biopohjaisten energiamuotojen lisääminen ei onnistu ilman edullista sähköä, eivätkä sähköautot takuulla yleisty.

Aiemmin käytetty peruste, jonka mukaan kallis ydinvoimainvestointi torppaisi kaiken uuden kehittelyn, päti ehkä 80-luvulla. Nyt se on jo vanhentunut näköala, sillä rahaa järkeviin hankkeisiin on kyllä saatavilla riittämiin.

Hallitus päättää luvan myöntämisestä kolmen hakemuksen kesken. Tässäkin asiassa Matti Vanhasen (kesk.) porvarihallitus näyttää olevan pahasti hajallaan. Pääministeripuolueesta on toistuvasti väläytelty luvan myöntämistä vain yhdelle hakijalle.

Viimeksi näin teki elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen keskiviikkona. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) puolestaan on useampaankin otteeseen kannattanut lämpimästi luvan myöntämistä kaikille kolmelle hakijalle.

Kataisen ajattelu kulkee niin, että tärkeintä on se, että hakijat täyttävät ympäristö- ja turvallisuusedellytykset. Kun luvat on myönnetty, ei se suinkaan tarkoita sitä, että Suomeen saman tien rakennettaisiin kolme uutta voimalaa.

Luultavimmin aluksi käynnistyisi yksi rakennushanke, myöhemmin ehkä toinen, mutta kaikki luvansaajat eivät välttämättä iskisi lapiotaan maahan lainkaan.

Ydinvoimalupien myöntämisessä on syytä pitää huolta monipuolisesta omistusrakenteesta.

Riittävällä sähkön omavaraisuudella vapaudumme kalliista ja epävarmasta tuontisähköstä. Pelottelut ydinsähkön viennistä on syytä unohtaa. Sähkö ei enää muutenkaan tunne rajoja.

Parempi turvallinen voimalaitos omissa käsissä kuin vähemmän turvallinen jossain muualla.

Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson
Parhaillaan rakennettavan Olkiluoto kolmosen reaktiolaitoksen kupoli näkyy kauas.




Del.icio.us!Google!Facebook!

» 10 Kommenttia

1Kommentti
 08.10.2009kirjoittanut: Möhkö
kerrankin asiallinen kirjoitus. Tässä on hyvin tiivistettynä mitä Suomi tarvitsee ja samantien kerrottu että ei veronmaksajat tätä lystiä maksa.  
 
 
Toivotankin tervetulleeksi Rauman alueelle ne n.5000 työntekijää käyttämään palveluita taas.
2"Asiallinen kirjoitus"
 08.10.2009kirjoittanut: Reiska
Onpas asiallisesti ja kiihkottomasti kirjoitettu pääkirjoitus.
3"Veronmaksajat maksavat lopulta"
 08.10.2009kirjoittanut: Kansanäänetys kehiin
Harvinaisen pimeää ajattelua. Seurailee ilmeisesti Lipposen ja Kumpula-Natrin linjaa. Tottakai ydinvoiman rakentaminen torppaa uusiutuvien kehittämistä - tästä on jo surullinen esimerkki Olkiluodon fiasko, jonka odotettiin tuovan sopivan lisän markkinoille. Lopputilanteessa me veronmaksajat maksamme viivästymisen kulut. Toivottavasti saamme apuja Ranskan veronmaksajilta.  
Hyvästi demarit!
4"Artisti maksaa."
 08.10.2009kirjoittanut: Luotto
Olkaa mitä mieltä tahansa, niin kuluttaja maksaa loppujen viimeksi kaiken. Jopa sen jos Suomesta halutaan ydinvoimasähkön vientimaa,mahdlliset valtion vientituet. Onko ajateltu luotettavat loppusijoitukset . Vaarana on että joku ministeri keksii valtionvelkaan vedoten että Suomeen voitaisiin sioittaa muidenkin maiden ydinjätteet. Katsotaan nyt kuka maksaa nyt rakenteilla olevan ydinvoimmalan( viivytykset) siihen asti että se tuottaisi jopä energiaa.
5"Hyvä kirjoitus!"
 08.10.2009kirjoittanut: Ville Jalovaara
Asiallinen ja fiksu hyvin argumentoitu kirjoitus!
6"Vastakkainasettelun aika takaisin!"
 08.10.2009kirjoittanut: MikaP
Joko tässä Demari petaa tulevaa sinipunahallitusta? Nyt kyllä kannattais alkaa rakentamaan selvää eroa näiden ydinvoimahullujen/natohullujen ja vastaavien välille täällä vasemmalla. 
 
Ydinvoimasta on hyvä muistaa, että esimerkiksi Lapin Simoon lupaa hamuava Fennovoima on saksalaisen EON:in omistama yhtiö, jolla on suuret ommistukset hiilivoimateollisuudessa. EON:kin haluaa vain halpaa sähkön tuotantoa omille markkinoille. Ei kysymys ole siitä, että kuluttajille ydinvoima olisi hyvä sopimus. Lisäksi ydinvoimapuljut rahoittavat myös hiilivoimatuotantoa valtavilla volyymeillä. Suomi on ainoa länsimaa, joka haluaa lisätä merkittävästi ydinvoiman tuotantoa. Voi vain miettiä kuinka onnessaan tästä ollaan jossain Arevan tai EON:nin pääkonttorissa. Kannattaa lobata tässä ydinvoimahullujen valtiossa. Lisäksi tuotanto on hyvin salaista. 
 
Tehdään nyt kerralla selvä ero oikeiston hullujen hankkeiden ja vasemmiston sosiaalisen ja oikeudenmukaisen välille.
7"Ydinjätevarasto"
 08.10.2009kirjoittanut: Jahvetti
Tehkää niin kuin Kokoomus on linjannut. niin Suomesta on hyvää vauhtia tulossa Euroopan ydinjätevarasto. Keski-Europassa tullaan tarvitsemaan kasvavassa määrin energiaa. Suomalaiset tekisivät lyhyen tähtäimen politiikalla anteeksiantamattoman virheen lyhytnäköisyydessään, he veisivät tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet. Esimerkkinä pitäisi tiittää alueet Venäjältä, jonne on menneinä vuosina kärrätty Loviisankin jätteet. Nyt jotkut piru parat olisivat myymässä oman maansa kansainvälisille energiakeinottelijoille.
8"Ydinvoimalabuumi odotettavissa"
 08.10.2009kirjoittanut: Vesa Kaitera
Mielestäni Demarin pääkirjoitus oli hyvä ja voin siihen yhtyä. 
 
Näköjään joku kommentoija on esittänyt väitteen, että Suomi olisi ainoa länsimaa, missä haluttaisiin lisätä merkittävästi ydinvoiman tuotantoa. Italia pyörsi muutama kuukausi sitten parlamentin päätöksen, jossa ydinvoiman rakentaminen oli kielletty ja nyt Italia aikoo rakentaa neljä uutta Olkiluoto 3:n kaltaista ydinvoimalaa kiireellisellä aikataululla ja neljä lisää myöhemmin.  
 
Ruotsin kansa äänesti ydinvoimaloiden sulkemisen puolesta kansanäänestyksessä vuonna 1980, mutta sittemmin käytössä olevien ydinvoimaloiden käyttöaikaa on pidennetty ja on todennäköistä, että käytöstä poistuvien ydinvoimaloiden tilalle rakennetaan uusia. Ydinvoiman osuus Ruotsin sähkön tuotannosta ei kuitenkaan nouse, sillä se on jo nyt liki 50%. 
 
Tällä hetkellä ydinvoimarakentamisen painopiste on Aasiassa, missä Kiinaan, Intiaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin ollaan juuri nyt rakentamassa kaikkiaan 24:ä ydinvoimalaa. Moni EU-maa tulee pian per
9"Herätkää Demarit"
 10.10.2009kirjoittanut: ällitynyt demari
Nyt pitäisi demarien ratkaista kantansa eli haluammeko todella sitä, että maassamme tuotetaan halpaa energiaa keski-Eurooppaan ja samalle lisäämme atomijätevarastoja maassamme. Tällä tavoin korkeastakin teknologiasta tunnettu maamme ajaa kirkkaasti jälkijunassa eräiden itä-Euroopan maiden kanssa. Kyllä nyt vihreät ovat aivan oikeassa vaikka vaihtoehto \\\"ydinvoiman alasajo\\\" ei heidän ohjelmaansa kuulukkaan.
10"Miksi me kannatamme ydinjätteiden lisääm"
 13.10.2009kirjoittanut: Windpower-80
Muistakaamme, että ydinvoimassakin piilee riskejä ja haittoja. Käydään asiallista keskustelua ja tuodaan esiin myös ne haitat avoimesti. Ydinjätteille ei ole missään maailmassa turvallista loppusijoituspaikkaa, vaikka Suomeen sellaista kaavaillaankin. Kuka tietää kestääkö kapselit 100 000 vuotta maan uumenissa? Me emme sitä tule näkemään, mutta onko meillä oikeus riistää seuraavilta sukupolvilta tulevaisuus lyhytnäköisten voittojen ja hyötyjen varjolla?! Herätkää demarit ennen kuin on liian myöhäistä. Siirrytään kannattamaan uusiutuvia eneregian tuotantomuotoja ja ei anneta suurille energiajäteille jälleen mahdollisuutta jarruttaa pienempien toimijoiden pääsyä markkinoille. Ydinvoima jarruttaa kehitystä ja vääristää joka tapauksessa markkinoita. Ei tehdä Suomesta ydinjätteiden hautausmaata. Ollaanko järkeviä, vihdoinkin? Tsemppiä kaikille järkeville demareille, jotka vastustavat ydinvoimaa. Kertokaa kantanne avoimesti, niin teitä äänestetään seuraavissa vaaleissa.:)

» Lähetä kommentti - Huom! Viestit menevät jonoon tarkistettavaksi.

Sähköposti (ei näytetä sivuilla)
Nimi tai nimimerkki
Otsikko
Kommentti
 jäljellä olevaa merkkiä
Captcha Image Regenerate code when it's unreadable
Tulosta  Lähetä kaverille