Puutarhassa tulee olla kukin koristettu lehtimaja. Viinien tulee olla parasta laatua. Kansalaisten tulee keskustella äly säkenöiden.

Mallanaga Vatsjajana kirjoitti Kama Sutran noin vuonna 350 eKr huomaavaisen lemmen ja aistillisen elämänilon oppaaksi. Ari Numminen ohjasi vuonna 2009 jKr Tampereen Telakalle Kama Sutran inspiroimana "etydejä olemisesta".

Kama Sutran neuvot muuttuvat olemisen harjoitelmiksi. Niistä koostuu kaunis ja hauska tanssiteos, joka käsittelee halun filosofiaa eleen voimalla.

Hyvä ja huono filosofia

Teatteri tekee hyvää filosofiaa, kun lavalla tehdään eleitä, jotka herättävät ihastusta ja ihmettelyä. Jos teatterin tekijä haluaa tehdä halun filosofiaa, niin eleet ilmaisevat halua ja kaipuuta toisen luo.

Jos filosofinen aie onnistuu, niin katsoja huomaa eleen ansiosta, että haluaminen on varsin metka olemassa olemisen tapa.

Katsoja voi pukea ihmetyksensä sanoiksi tai jättää sen alastomaksi. Se ei enää kuulu teatterin tekijälle. Hänen työnään on järjestellä katsojien ja esiintyjien ruumiillista yhteiselämää teatteritilaan.

Teatteri tekee huonoa filosofiaa, kun se lähtee liikkeelle filosofisesta tekstistä. Jos Kama Sutran alkuun olisi luettu vaikkapa pätkä Jacques Lacanin halun filosofiaa ja perään olisi näytelty kohtauksia tekstiä havainnollistavaksi kuvitukseksi, niin Lacan-paran teksti olisi nolattu ja tekstiä kuvittamaan alistetut teatterin eleet olisi tehty surkeiksi.

Yleisöllä olisi kaksi mahdollisuutta: joko teeskennellä ymmärtävänsä, että tässä on meneillään jotakin syvällistä tai sitten hylätä koko homma.

Nykyistä nuorempana ja kiivaampana miehenä lähdin joskus teatterista mielenosoituksellisesti kesken pois, kun Wittgensteinin nimeä huudettiin tekoviisaasti.

Telakan viimekeväisessä Ihmissuhdenäytelmässä ja muutaman vuoden takaisessa Kuningasnäytelmässä istuin sen sijaan kiltisti. Filosofia oli huonoa, mutta näyttämötyön muut ansio pelastivat siitä huolimatta tilannetta.

Nyt Kama Sutrassa Telakka tekee taas parasta teatteria. Näyttämötaide on kaunista ja filosofia hyvää siksi, että kaikki perustuu kokovartaloeleeseen. Numminen vahvistaa tälläkin työllä ajatusta, jonka mukaan teatterin alkusoluna pitää olla ele eikä teksti.

Teatterin suuret tekstit ovat eleiden aiheuttamasta ihmetyksestä esiin pulpahtaneita.

He halusivat toisiaan

Esiintyjinä toimii neljä Telakan näyttelijää, kolme vierailevaa tanssijaa ja yksi muusikko. Tavallaan kaikki kahdeksan toimivat näyttelijöinä.

Tuomas Luukkosen työ ei rajoitu siihen, että hänen säveltämänsä musiikki tahdittaa tanssinäytelmän ja kommentoi sen sattumuksia. Muusikko itse toimii lisäksi näyttelijänä, joka organisoi esitystä. Hän ei liiku kovin paljon, mutta hänen asentonsa, paikkansa ja ääriviivansa toimivat näyttämöllisinä eleinä.

Kaisa Sarkkinen tekee nyt parhaan työn, mitä olen häneltä nähnyt. Hänessä on tuiketta ja säteilyä. Hän on enimmäkseen vakava, mutta osaa keskittää huumoria oikeille hetkille.

"Säteily" on sana, joka sopii kuvaamaan koko Nummisen Kama Sutraa. Che Guevara, Jeesus ja hollantilainen 1600-luvun taidemaalari valistavat yhdessä kasvonsa Antti Mankosessa.

Tanjalotta Räikkä ja Petri Mäkipää loistavat auttamattoman hienoa komiikkaa. Mäkipään lämmön ja herttaisuuden alla on suoranaista uhkaa siitä, mitä mies ehkä äkkiä keksii. Räikällä on kuuma itselläänkin.

Räikän komiikan alta ja Sarkkisen tuikkeen takaa paljastuu kypsän naisen eroottista viisautta.

Näyttelijöiden Räikkä ja Sarkkinen erotiikka on mietteliäämpää, mutkikkaampaa ja salaperäisempää kuin nuorten tanssijoiden Maria Kananen ja Sari Kovamäki avokämmenellä äimäksi lyövä viehätys.

Kanasen ja Kovamäen femiini suloisuus korostuu, kun Samuli Nordberg tanssii maskuliinisella, mutta herkästi reagoivalla tyylillä. Koreografi Numminen ei rakenna eroista vastakohtia, vaan mutkia toisiaan haluavien tanssijoiden matkaan.

He eivät saaneet toisiaan

Telakan ullakon kaunista ja hyvällä maulla valaistua tiiliseinää vasten nähdään esimerkiksi käärmetanssi, tulitanssi, vesitanssi ja lumitanssi sekä useita tanssinovelleja. Novellimaisissa tansseissa kohdataan, halutaan ja erotaan. Uusi kipinä vaatii sisua ja huumoria.

Tanssija ei kaipaa ainoastaan sellaista, mitä hän ei voi saada, vaan hän kaihoaa kipeästi myös sellaista, mitä hänellä jo on. Kaipuu tuntuu koko esiintyjäjoukon asettumisessa lavalle. Ujo halu sekoittuu hellään huumoriin, kun näyttelijän käsi hivelee kattoa kannattavan puupilarin pintaa.

Yleisö elää Luukkosen musiikissa ja on mukana Nummisen Kama Sutran muussa äänimaisemassa. Lavalle leviää joskus rytmitettyä hiljaisuutta. Kuuluu lattialla liukuvan tanssijan vaatteiden kahinaa ja paperisilpulla jatketun vaahteranlehtikasan kohahduksia. Sitten Luukkosen kitara lopettaa suvantoelämän. Tanssi raikaa ja yleisö mylvii naurusta.

Kananen ja Kovamäki esittivät loppupuolella tavattoman kauniin taistelutanssin, jossa näkyi wado ryu -karaten hienoimpia kaatoja ja torjuntoja. Sielukas olemisen harjoitelma yhdisti torjuntaan kutsun ja lyöntiin lähestymisen.

Luukkonen säesti ottelun kitaran kantta rummuttamalla. Sitten akustinen kitara sai sähköisen vahvistuksen, paras viini unohtui ja elämä vilautteli vaihteeksi karmeaa kylkeään.

Lopussa kaikki olivat suloisia. Muusikko oli pystyssä yksin. Hän seisoi selin yleisöön ja soitti kitaralla teoksen yhteenvedon. Sitten kaatuneet nousivat lehtikasoista pokkaamaan hurraavalle yleisölle.

Posket olivat punaisia, tukat olivat pörrössä, hiusrajoissa kimmelsi hikipisaroita, otsat hehkuivat ja vaatteet harittivat epäjärjestyksessä. Mieltä ja kehoa ylentävät olemisen etydit oli tanssittu valmiiksi.

Pertti Julkunen

Teatteri Telakka
Kama Sutra ja etydejä olemisesta

Koreografia ja ohjaus: Ari Numminen – Musiikin sävellys ja sovitus: Tuomas Luukkonen – Pukusuunnittelu: Ulla-Maija Peltola – Valo- ja videosuunnittelu: Tuukka Toijanniemi – Rooleissa: Antti Mankonen, Petri Mäkipää, Tanjalotta Räikkä, Kaisa Sarkkinen; tanssijat Maria Kananen, Sari Kovamäki, Samuli Nordberg