Todellisuudesta on mielivaltaisesti murrettu kouraisuja, jotka on liimattu yhtenäisyyden kuvakirjaan, tekijä kirjoittaa. Näkyvyys ja näyttö eivät näytä tuottavan kuin sokeutta. "Todellisuus lasittunut silmä / minän ja ruudun fuusio."

Kokija ei pääse enää huonetta hallitsevan kykloopin katseelta tarvitsemalleen "levolle". Ahlroos viittaa Platoniin puhuessaan huoneen tuottamasta harhasta, osatotuudesta. Varjokuvat ovat vain heijastuksia todellisuudesta.

Uurteinen todellisuus ei läpäise median valtavirtaa, lavastamaton maisema ja väärentämätön todellisuus ovat sille vierasta. Ihmisten kipeälle järkkymiselle ja omalle mielikuvitukselle ei enää jää tilaa, meillä on tehtävä olla hiljaa. Median ylivalta alistaa.

"Meillä on huulien taakse vangittu ääni, käheytynyt huuto maailmalle… teemme elämästä fiktion vaikka se on sen sisällä."  
Ahlroos toteaa, miten vastaanottajat menevät niin pitkälle, että odottavat tuhoaan, "huutavat kädet levällään" mediaa tulemaan ja kaatamaan alleen. Tuttu päätelmä, joka koskettaa meitä jokaista. Sellaiseksi orja tuntee itsensä monien historian, kirjallisuuden ja tutkimuksen sivuilla.

Totuus ei tule valkoisemmaksi eikä punaisemmaksi vaikka sähköinen viestintä miten väittäisi. "Luojan säätämä pimeys" ei ole sallittujen kokemusten ja tietolähteiden listalla. On vain toisenlainen pimeys, uussokeus, uusi lukutaidottomuus, uusi mystiikka, tekijä toteaa. Kun siihen lisää epä-älyllisyyden, median hapan keitos on valmis.

Ilma vilistää signaaleja, kilkatuksia ja merkkejä. Vastaanottaja makaa kaupan ja mainonnan ehtokehdossa. "Jähmeä hidas kylmä uni vartioi välinpitämättömyyttä poiskuolevia ihmisiä… matkalla pimeään aurinkoon", hän kirjoittaa.

Mutta tämä yhdenmukaistaminen, pelkoja myöten yhtenäistävä kulttuuri on runojen kokijalle liikaa. "Tahtoisin luopua tästä / liukua tämän kaiken läpi." Hän kaipaa "yön hiljaista hetkeä ja runouden hiljaisia virtoja" yhteiskunnan "sähköshokkien" sijaan.

Median tyrannia

TV ja sähköinen viestintä eivät saa kirjoittajalta korkeata mainesanaa. Median tyranniassa on sisäänrakennettu väkivaltakoneisto, Ahlroos tietää. Harhaa, lumetta, hälyjä, kilohinnalla kaiken myyntiä, hännän heilutusta, viihdyttävyyden valtaa, niitä riittää.

Meitä houkuttavat tavaran lumo ja makea elämä. Arkikonnien paratiisissa yhteiskunta ei vaadi moraalia, yleistykset muuttuvat arvoiksi, uskollisuus yhteisöllisille heikkouksille vallitsee. Olemme labyrintissa josta emme osaa ulos.

Luonto ryytyy niin meissä kuin meidän ulkopuolellammekin. Runnottua kansaa ei kuunnella, ei etsitä, näkee Ahlroos. Hän kutsuu informaatiotulvaa saasteeksi, mikään ei ole enää mitään, ellemme pääse telkkariin. Kuoleminenkin on sinne vietävä.

Yhteiskunnan virheet ja vääristymät projisoidaan ihmiseen, julkinen etu subventoidaan, yksityisen pääoman mielikuvitus hilluu kaiken yllä.

Ahlroosilla on missio. Sanottava(a) on. Kirja on paljastava ja vilpitön, asiaviiltojen rinnalla tekstissä on ihanteellisuutta, haikeutta, intomielisyyttä. Kriittisyys saa uskottavuutta riippumattomuudesta, siitä, minkä puutteesta se mediaa ja sähköistä valtaa syyttää.

Koska analyysi on tarkoituksellisesti rajun yksisuuntainen, runollinen muoto on sanottavalle tarpeellinen.

Tietysti voi kysyä, että eikö mitään hyvää, miksi niin illuusioton näkemys? Valinta on linjaus. Silloin vesittyisi paljon, säilän tietoisesti ylilyövä sivaltelu menettäisi tehojaan.

Julistus jyrää

Lyyrisen kanssa olisi tullut painia yhtä vimmaisesti kuin kriittisen katseen kanssa. Kriittisyys sen suhteen olisi tarpeen. Nyt määreiden paljous ja asian jauhamiseen asti käänteleminen on syödä sanottavalta tehot. Hyvät yksittäiset ilmaisut ovat hautautua julistuksen jalkoihin, hengästynyt sana ei ehdi taipua lyyrisen mediakentän lakeihin.

Olisi tarvittu taloudellisuutta, kohdentamista, jäsentämistä, etäännyttämistä, sanomatta jättämistä, tilaa lukijalle eli vastaanottajalle, sitä samaa mitä kritiikin kohde, media, kaipaisi. Mutta persoonallisena puheenvuorona tämä toimii.

Kokemusta, näkemystä ja tarvetta sanottavalle on.

Matti Saurama

Arvo Ahlroos
Huulien taakse vangittu ääni
Mediakriittisiä runoja
Edico 2009  75 s.