Kansainvälisen nukketeatterijärjestön Uniman Suomen osasto juhli lauantaina päättyneiden Oulun Lasten ja Nuorten Teatteripäivien yhteydessä 25-vuotista taivaltaan juhlaohjelmistolla, joka sisälsi 11 eri teattereiden esitystä.

Esitysten kohderyhmät kattoivat kaikki ikäryhmät 3-vuotiaista aikuisiin painopisteen ollessa aaviskutksenomaisesti esikouluikäisissä ja sitä vanhemmissa.

Tämä oli sinänsä ilahduttavaa, sillä maassamme ei vieläkään olla täysin päästy siitä käsityksestä, että nukketeatteri ei suinkaan ole vain pienille lapsille tarjotun teatterin muoto. Se myös tuli näkyvästi esille, että nukketeatteri-nimikkeen alle niputtuu hyvinkin erilaisia keinoja ja tyylejä käyttäviä esityksiä fyysisestä teatterista marionetti- ja esineteatteriin.

En tiedä, millä tavoin juhlaohjelmiston esitykset ja ryhmät olivat valikoituneet, mutta näkemieni esitysten perusteella olen sitä mieltä, että maamme nukketeatterimaailmassa on selvästi tulossa eräänlainen sukupolvenvaihdos, joka näkyy ennen kaikkea esitysten sisällöissä ja ulkoisessa ilmeessä.

Satuja ja biologiaa

Totutusti useimmat, varsinkin lapsille suunnatut esitykset ovat pohjautuneet eri maiden kansansatuihin tai satukirjoihin, ja esitysten visuaalinen ilme on ollut kaunis ja harkittu. Toisaalta kauneimmatkaan nuket eivät pelasta esitystä, jos huomiota ei ole kiinnitetty tarpeeksi dramaturgiaan ja itse esittämiseen.

Näin kävi Nukketeatteri Annoksen länsiafrikkalaiseen satuun perustuvassa pienten lasten esityksessä Hämähäkki ja taivaanpoika, jonka rytmi oli liian tasainen ja jonka ilmeikkäät nuket eivät saaneet riittävästi tukea pelkästä mustasta näyttämöstä tai esittäjiensä Anna Louhelaisen ja Oswald Bastenin näyttelemisestä.

Perinteiseen satuun perustui myös kangasalalaisen Nukketeatteri Hupilaisen esitys Todellinen prinsessa. Esitys edusti puolalaista nukketeatteriperinnettä ja oli myös puolalaisen Adam Kwapiczin ohjaama.

Niina Kettunen-Niemen, Sinikka Meurmanin ja Tulla Torkkelin taitavasti toteuttamassa esityksessä pääpaino oli lavalla näkyvissä olevien ihmisten näyttelemisessä, eikä niinkään hyvin yksinkertaisissa, jopa piirteettömissä, kangasnukeissa, jotka toimivat melkein statisteina.

Minua jäi myös askarruttamaan tarinan sovitus, joka sinänsä erilaisine heittoineen oli selvästi suunnattu aikuisille, itse esityksen kohderyhmän kuitenkin ollessa lapsissa. Näiden kahden eri tason kohtaamattomuus ärsytti, ellei se sitten ollut tarkoituskin.

Aivan hurmaava, huolella mietitty sekä kauniisti ja elävästi toteutettu oli tamperelaisen Prototyypit ryhmän sanaton soolonukketeatteriesitys Neito, Ritari ja Hangokas. Tässä Eija Hanhiniemen ja Tommi Sahan ohjaamassa ja Kati-Aurora Kuuskosken elävästi ja herkästi tulkitsemassa esityksessä aiheena oli perhosen elämä ja muodonmuutos läpi vuodenaikojen vaihtelun. Erinomainen biologian oppitunti kaikille yli 4-vuotiaille.

Mainion omaperäinen Akseli Klonk

Kymmenvuotias oululainen Nukketeatteri Akseli Klonk on jo jonkin aikaa ollut tunnettu omanlaisesta tyylistään toteuttaa esityksiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Näin kaksi Janne Kuustien ohjaamaa esitystä, pienille lapsille suunnatun venäläiseen kansansatuun perustuvan Kalat metsässä ja yhdessä Teatteri Airopikin ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin kanssa toteutetun yli 13-vuotialle suunnatun sooloesityksen Aivohärkä, jonka pohjana on Maiju Lassilan jutelma Jussi Puranen.

Kuustie on luonut aivan oman ilmaisutyylinsä, jossa hän loputtoman monipuolisesti, älykkäästi ja kutkuttavan humoristisesti yhdistää fyysistä, puhe- ja esineteatteria. Samanlaista tekstin ja liikkeen yhdistämistä en ole tavannut missään muualla. Hänellä on käytettävissään myös loistava ideoittensa tulkki, Jouni Järvenpää.

Järvenpään liikunnallinen kapasiteetti, herkeämätön, mutta pakoton läsnäolo ja tulkinnallinen taito tekivät Aivohärkä esityksestä aivan hervotonta katsottavaa. Mitä kaikkea voikaan saada irti lautaseinästä, muutamasta puupöllistä, kirveestä ja naisen puserosta!

Myös Järvenpään ja Päivi Soinin esittämä Kalat metsässä herkutteli ilmeikkyydellään, liioittelevalla gestiikallaan ja Timo Nyyssösen kekseliäällä nukke- ja lavastusrakennelmalla.

Nukketeatterin uusi sukupolvi

Nukketeatterin uusi sukupolvi ja uudenlainen estetiikkakin ovat selvästi syntymässä Turun ammattikorkeakoulun nukketeatterilinjalta valmistuneiden nuorten tekijöiden voimin. Turkulaisen, suurimmaksi osaksi saman joukon, Lotta Virtanen, Anna-Kaisa Väänänen, Antti-Juhani Manninen, Liisa Laitinen, Merja Pöyhönen ja Pia Kalenius, kolmella eri kokoonpanolla esittämät kolme teosta oli suunnattu nuorille tai aikuisille.

Yhteistä turkulaisten Oulun festivaalille tuomissa esityksissä oli toteutus- ja esitystavan suoruus, visuaalisen ilmeen karheus, absurdi tai surrealistinen kohtauksellisuus, rankka huumori ja aiheiden kuviakumartamaton tämänpäiväisyys.

Kuuman Ankanpoikasen Fragile-esityksen aiheena oli nuorten seksuaalisuus ja astuminen aikuisten maailmaan. Ja totisesti tämä energinen, hurja ja crazy esitys hakkasi mennen tullen monet lällymmät toteutukset mutta kykeni kuitenkin olemaan myös herkkä ja tunteellinen.

Työryhmä Kolan esitys LUNTA!LUNTA! oli ohjelman mukaan suunnattu yli 6-vuotiaille, mutta eniten mielestäni tästä loputtoman valkoisen lumen keskellä tapahtuvasta absurdista pyrkimyksiä, haaveita ja toiveita käsittelevästä kahden lumitutkijan esityksestä saavat irti hieman isommat ja aikuiset.

Teatteri Lumotun Prinsessan aikuisesitys Pixy puolestaan perustui ruotsalaisen Max Anderssonin samannimiseen underground sarjakuvaan. Käsinukkeja ja mustaa teatteria käyttävä esitys oli aika hervoton nuoren miehen kasvutarina, jossa opettajana toimi abortoitu sikiö Pixy.

Annikki Alku

---

» Kommentoi

» Lähetä kommentti - Huom! Viestit menevät jonoon tarkistettavaksi.

Sähköposti (ei näytetä sivuilla)

Nimi tai nimimerkki

Otsikko

Kommentti
 jäljellä olevaa merkkiä

Kirjoita kenttään kuvassa näkyvä numerosarja. Lähetä