Magnus Lindbergin häpeämättömän innostava Linea d´ombra (1981) oli International Contemporary Ensemblen toisen iltakonsertin avausnumero Musica nova Helsinki festivaalilla maanantaina. Valter Valerin runopoljennosta alkunsa saaneen teoksen haarukan piikit ulottuvat viidakkohengestä avaruuden sfääreihin.

Teos peilaa häilyvää järjestystä, sillä on vilkassilmäinen, tutkiva katse. Äänten karnevaali hiljaisine seisokkeineen ravistelee rakentavasti. Kitara ja lyömäsoittimet, kuiskaava loppu ja kongin tällä kerralla tikkuinen viesti antavat sille persoonallisen sävyn. Mario Davidovskyn Cantione Sine Textussa sopraanoääni on soitin muiden joukossa. Saavutettu linja on poikkilyötäväksi tai särjettäväksi luotu. Hidastettu uteliaisuus elävöittää, kaikki ainekset on askel ulos tavanomaisuudesta.

Nathan Davisin The Bright and Hollow Sky -teoksessa on poksahteleva ja liukuva äänenavaus. Rytminen taka-ajatus teosta vie kuin kulmikkaat renkaat autoa. Raukea verkkaisuus on teoksen yksi elementti, kasvun ihanteelle on paikkansa. Aika saa myös luvan unohtua paikoilleen.

Ignacio Baca Loberan Escritura Automática pursuaa kiihkoisana. Sointipinta nykii, sylkee ja väreilee. Äänten, äänähdysten ja sävyjen omapolkuinen löytöretki.

Elliott Carterin A Mirror on Which to Dwellissä sopraano Tony Arnold sai esittää volyymilaulua ja linjata kaaria. Orkestraatio oli huoliteltua, kauneuttakin modernin ajattelun pohjalta.

Du Yunin sähköistetty Impeccable Quake oli järisevää ilotulitusta. Pellit ja hanat, tuutit ja räjäytysputket aukeavat pelkästä elämän riemusta, voisi ajatella. Lyömäsoittimet piano muassaan oli sykkeen keskeinen sydän. Harottavan piikkipallon muotoinen teos pysyy koossa, vaikka välkkyy ja sädehtii, räjähtele ja paukahtelee ympäriinsä.

Taidokas International Contemporary Ensemble taipui erilaisiin teosvaatimuksiin hyvin. Kunkin tehtävän vastaanotto oli ilmeisen antaumuksellista. Kapellimestari Eric Dudleyn äärettömän täsmäliikkeinen käsi johdatteli joukon turvallisesti teoksesta toiseen.

Pianolla oli sanottavaa

Marilyn Nonkenin pianoresitaalissa yleisöä oli ensi puoliajalla kohtuullisesti, toisella aika lailla vähemmän. Morton Feldmanin Intersection 2 on täplien, läiskien, loikkien ja syöksähdysten luonnehtimaa musiikkia. Siinä on rentoa keskittyneisyyttä, leppoisaa itsellisyyttä ja se on rohkeasti yksi-ilmeinen.

Milton Babbittin Allegro Penseroso on milloin kevyesti nopealiikkeinen milloin paloittelevasti pysähtelevä. Korkean vireystilan ja hokevan liikkeen teos henkii linnun levottomuutta. Drew Bakerin Stress Position kiinnittää kuulijan huomion kidutuksen keinoihin. Pianisti soittaa kädet ääriasennossa pianon ääripäiden koskettimia ja saa tuntuman kidutuksen tehokkuuteen. Hakkaavaksi yltyvä ja sähköisesti paisuva teos on tehokas.

Michael Finnissyn More Gershwin -teos pälyilee joutilaassa haaveilussa, rupeamisissa ja vetäytymisissä. Toinen osa nojautuu charelestonin kylkeen ja loppupuolella säveltäjä tarjoaa lehahtelevan laulunpätkän sekä satakielen niin leppoisaa kuin korkeata virettä noustakseen ihan lopussa hyökynä ja revetäkseen liitoksissaan.

Liza Limin epäpohjoismainen The Four Seasons ryöpsähtelee sateisuuden koettelemasta syksystä kohti kovaa talvea. Kylmän aika pitää sisällään koettelemusten voimasanoja ja jäänlujaa iskuisuutta. Heräämisen avautuvat reiät ja pienet pisteet siirtävät ajatukset kevääseen. Ryöpsähtelevä ja valoisa noususuhdanne on käsillä. Kesällä kypsä tietoisuus ja lämmön seestämä olotila saa vuoronsa. Täyteys hehkuu.

Vaikka Jason Eckardtin Echoes´ White Veil on tiheäkuituinen huntu, sen vilistävä meno läpäisee niin teräsverkon lujuuden kuin ilmavamman aineksen. Lepopulssi venyttää vauhdin äärihitaaksi, visuaaliset purkaukset ryntäilevät, sirpalemurut hajoavat. Rauha laskeutuu raukeana.

Marilyn Nonken on kotonaan oman aikansa musiikissa. Soitossa on analyyttistä viileyttä ja voimaa. Teosten tyyli ja niihin sisältyvä ajattelu ja maailma ohjaavat niin pianistin valintoja kuin tulkintaakin.

Kansakunnan historiaa uusiksi

Yksi Musica novan kiintoisimmista ja kiehtovimmista vierailijoista on Paul D. Miller aka DJ Spooky that Subliminal Kid.

Multimediateostensa kanssa Suomeen saapunut avantgarde-taiteilija herätteli Yhdysvaltojen historiaa tutun tulkinnan horteesta. Tekijä lainaa haastattelussaan amerikkalaisen filosofin Santayanan ajatusta: ”Ne, jotka eivät ymmärrä menneisyyttä, tuomitaan elämään se uudestaan.” Menneisyys on siten Paul D. Millerille ´prologi´, ei pysähtynyt tila ja liikkumaton, lopullinen totuus.

D. W. Griffithin elokuva Birth of A Nation, Kansakunnan synty, oli saanut tekijän uusioprosessissa nimen Rebirth of A Nation. Historia vilisti nyt kappaleina ja katkottuna, tulkittuna uudesta näkökulmasta. Valtavirta oli saanut rinnalleen toisen virtauksen.

DJ Spookyn käsittelemä musiikki ja rinnakkainen todellisuus toivat vanhan elokuvan ja vanhan historiakäsityksen nykypäivän katsojaa lähelle. Tuloksena on toimiva, luutuneita asenteita ravisteleva konsepti, hellittämättä kyselevä taideteos.

Yleisö oli pukeutunut Korjaamon konserttiin toisiin vaatteisiin kuin tavanomaisesti. He näyttivät myös suorittavan taiteellisen juomamaisterin tutkintoa tullessaan katsomoon viinilasit ja oluttuopit käsissään. Hiiskumaton rauha vallitsi kuitenkin salissa koko esityksen ajan, joka tosin johtui pääasiassa siitä, että mikään ääni ei kyennyt ylittämään esityksen desibelejä.

Musiikin ylilyövä volyymi häiritsikin kuulijoita, korviaan piteli useampi. Jotkut olivat ymmärtäneet varautua korvatulpin, mutta kenties järkevämpi vaihtoehto olisi ollut laskea hieman äänen volyymiä. Se huominen näet tarvitsee edelleen näitä kuulijoitaan, nämä kuulijat huomistaan.

Matti Saurama