| Uutispäivä Demari | Uutiset | 08.12.2008 |
| Köyhyydelle olisi varaa antaa kenkää |
Tutkija korottaisi perusetuuksia köyhyyden poistamiseksi.
Tutkija Jouko Karjalainen Stakesista sanoo, että ”meillä olisi nyt varaa poistaa köyhyys”.
– Miljardi euroa on löytynyt ihan kevyesti keski- ja suurituloisten
veronkevennyksiin. Jos saman verran pantaisiin perusetuuksien
korottamiseen, sanottaisiin köyhyydelle näkemiin.
– Olemme verrattomasti vauraampia kuin 1918 ja voisimme, jos niin haluaisimme, poistaa köyhyyden, Karjalainen huomauttaa.
Suomen asukasluku 1918 oli runsaat 3,1 miljoonaa. Nykymittarein
käytännössä kaikki olivat köyhiä. Suomessa arvioidaan noin 600 000
ihmisen (12 pros. väestöstä) elävän köyhyysrajan alapuolella. Köyhäksi
katsotaan henkilö, jonka tulot jäävät alle 60 prosentin mediaanitulosta.
Karjalainen muistuttaa, että tuloköyhyysmittari on suhteellinen käsite.
– Se hakee vastausta siihen, mikä on sellainen tulotaso, jolla
vallitsevissa oloissa yksilöt tai perheet tulevat säällisesti toimeen.
Tarkkoja vastauksia on vaikea antaa. Ihmisten olosuhteet vaihtelevat
niin paljon.
Toinen määritelmä pitää köyhinä toimeentulotuen saajia. Heitä on
arviolta 340 000. Jos käytetään subjektiivista arviota, noin joka
viides pitää itseään köyhänä.
Lisärahoitusta tarvitaan
Jouko Karjalainen ei usko, että köyhyys voitaisiin poistaa ilman lisärahoitusta.
– Jos sitä ei tule, ei köyhyyttäkään pystytä poistamaan.
Jälkeenjääneisyys nimenomaan alimmissa sosiaalietuuksissa on niin
suuri. Olennaista olisi saada kurotuksi umpeen eroa työssäkäyvän
väestön ja tuen varassa elävien välillä, Karjalainen sanoo.
Talouden taantuma on tunkemassa sosiaaliturvan korjaamisen tielle.
Monet pitkäaikaistyöttömistä joutuivat kilometritehtaalle jo 1990-luvun
laman aikana.
– Heidän sosiaalietuutensa eivät riitä ihmisarvoiseen elämään, ja tuleva työeläkekin jää hyvin pieneksi. – Pitkäaikaistyöttömissä meillä on tämän päivän köyhälistö. Yksinäiset ovat siinä joukossa yliedustettuina, ja toinen suuri ryhmä köyhiä ovat yksinhuoltajat, Jouko Karjalainen sanoo.
Jouko Hovi |
| Tulosta | Lähetä kaverille |