Tekstin koko

Demari

Perjantai 3.9.2010

Näköislehti

Lue
Tutustu
Uutispäivä Demari | Uutiset | 24.10.2008
Santamäki-Vuori: Kuntatalous kriisiytyy vuonna 2010
– Oikeastaan tässä yhteiskunnassa ei ole sellaista ongelmaa, jonka ratkaisijaksi ei esitettäisi verohuojennuksia, Santamäki-Vuori huokaa.Valtiolta kaivataan jo nyt vakauttavia toimia.


Sari Saloranta
Uutispäivä Demari

JHL:n puheenjohtajan Tuire Santamäki-Vuoren näkymä kuntien tulevaisuudesta on synkkä.

– Näillä näkymillä ja näillä päätöksillä kuntatalous kriisiytyy vuonna 2010, hän ennustaa.

Kunnat rupeavat tekemään äkkijarrutuksia menoissa jo ensi vuonna, jos ne tietävät tulojen heikkenevän oleellisesti vuonna 2010. Ja ensimmäisenä rahahanat sulkeutuvat investoinneille.

Santamäki-Vuoren mukaan kunnissa on paljon patoutuneita korjausinvestointitarpeita. On rappeutunutta vesijohtoverkostoa, viemäriverkostoa, katuväyliä, homekouluja.

– Jos näitä hankkeita jälleen kerran lykätään voi syntyä paitsi suuria kustannuksia myös akuutteja riskitilanteita, Santamäki-Vuori varoittaa.

Toisaalta tämä ajaa kuntia turvautumaan yksityisiin kumppanuusjärjestelyihin.

Ennestään velkaantuneella kunnalla on houkutus tarttua monivuotisiin sopimuksiin, jossa rahoitusta ei tarvita heti.

Tulevaisuuden päätöksentekijät kahlitaan siihen, että suuri osa budjetista on sidottu vuosikymmeneksi eteenpäin.

– Ajaudutaan ratkaisuihin jotka voivat kuntalaisille pitkällä aikavälillä tulla tosi kalliiksi.

Santamäki-Vuori korostaa, ettei hän sinänsä vastusta yksityisiä kumppanuushankkeita.

Kysymys on siitä, että niiden käyttäminen pitäisi oikeasti perustua arvioon, mikä on järkevää ja kuntalaiselle edullista.

– Nyt niihin tartuvaan hätäratkaisuna kun kuntien velkaantuneisuus on noussut ja lisää velkaa joudutaan ottamaan normaalien palvelujen järjestämiseksi.

Päätökset on tehtävä nyt

Santamäki-Vuoren mukaan valtiovallalta kaivattaisiin nyt viestiä koskien vuotta 2010, miten se aikoo omin toimin vakauttaa kuntien taloutta.

– Eikä riitä, että päätökset tehdään ensi vuoden lopulla, hän sanoo. Tulevaisuuden epävarmuus näkyy kunnissa välittömästi.

– Ja juuri sen epävarmuuden välttämiseksi pitäisi vakauttavia päätöksiä tehdä kunnissa nyt.

Kansainvälisen finanssikriisin vaikutukset alkavat näkyä varsinkin yhteisöverotuloista riippuvaisissa kunnissa jo ensi vuonna.

Erityisen merkittävä kunnille on vuosi 2010.

Paitsi että verotulot vähenevät, myös menot lisääntyvät työttömyyden noustessa.

– Viestit teollisuuden ja rakennusalan työllisyydestä ovat aika hälyttäviä, Santamäki-Vuori huomauttaa.

Veronalennusten ja palkankorotusten on tähän mennessä oletettu lisäävän ihmisten ostovoimaa ja kanavoituvan kotimaiseen kysyntään. Santamäki-Vuori ei usko että näin käy, koska kansainvälisessä taloudessa vallitsee suuri epävarmuus. Turvallisuushakuisuus panee ihmiset säästämään ja kuluttaminen vähenee.

Tarvitaan paitsi kotitalouden luottamusta herättäviä toimia myös toimia, jotka vaikuttavat suoraan kotimaiseen kysyntään.
Ja taas tullaan kuntatalouden vakauttamiseen, investointien, asuinrakentamisen lisäämiseen, koulujen, päiväkotien kunnostamiseen...

Hallitus suosii hyväosaisia

Hallituksen veroelvytys oli Santamäki-Vuoren mielestä talouskehityksen näkökulmasta oikea-aikaista. Mutta ratkaisut olivat huonoja, kun ne suosivat selvästi vain hyvätuloisia. Paitsi tuloveroissa, hyväosaiset saivat mittavan huojennuksen muun muassa kotitalousvähennyksen ja metsäveron muodossa.

Ja lisää veronkevennyksiä on tulossa. Vuonna 2010 ratkaistaan ministeri Mari Kiviniemen (keks.) mukaan pitkäaikaissäästämisen verokohtelu.

– Oikeastaan tässä yhteiskunnassa ei ole sellaista ongelmaa, jonka ratkaisijaksi ei esitettäisi verohuojennuksia, Santamäki-Vuori huokaa.

JHL ei kaipaa veroalea

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on esittänyt hallitukselle luottamusohjelmaa kuntatalouden ja rakentamisen elvyttämiseksi sekä työmarkkinoiden sopimiskulttuurin vahvistamiseksi. Hallitus ei juuri ohjelmalle korvaansa lotkauttanut.

JHL:n puheenjohtaja piti SDP:n linjauksia tarpeellisina ja kiireellisinä.

Santamäki-Vuoren mielestä hallituksen pitäisi edesauttaa neuvotteluja, kun työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvistä asioita yhdessä sovitaan kolmikantaisesti.

Tähän mennessä hallituksen viestit työmarkkinapöytään ovat olleet, että pitää saada maltilliset palkankorotukset. Santamäki-Vuori ihmettelee, että mitään viestiä siitä, miten hallitus haluaisi omin toimenpitein tukea työelämän uudistusta tai sosiaaliturvaa ei ole kuulunut.

– Niitä toimenpiteitä palkansaajajärjestöt varmaankin hallitukselta odottaisivat, että asioista aidosti sovittaisiin.

Santamäki-Vuori huomauttaa, että JHL:n jäsenille uusien veroalennusten lupaaminen ei toimi minkäänlaisena houkuttimena.

– Meillä on näköpiirissä jo nyt tämä julkisen talouden ongelmat, jotka eivät veronalennuksilla ratkea.

– Ja meidän jäsenet joutuvat maksamaan ne lisäveronalennukset.

Tuire Santamäki-Vuoren koko haastattelu on luettavissa Uutispäivä Demarissa 24.10.

Tulosta  Lähetä kaverille