Tekstin koko

Demari

Perjantai 3.9.2010

Näköislehti

Lue
Tutustu
Uutispäivä Demari | Uutiset | 05.05.2008
Kansalaispalkka ei nosta sosiaaliturvaa alamäestä
kyhyys.jpgStakesin tilastot  kertovat, että sosiaaliturvassa toiset pohjoismaat ovat karanneet kauas kun sosiaalimenot lasketaan prosentteina bruttokansantuotteesta. Suomi 26,7 prosenttia, Ruotsi 32 ja Tanska 30 prosenttia. Suomen sosiaaliturva on Italian tasolla.

– Tilastot puhuvat totta. Tuloerot ovat kasvaneet. Suomessa myös palkkataso on huonompi kuin yleisesti käytetyissä vertailumaissa, toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen sanoo.

Kostiainen muistuttaa kuitenkin siitä, että Suomessa on vahva palvelujärjestelmä päivähoidossa ja vanhuspalveluissa sekä terveydenhoidossa ylipäätään.

Pääsihteeri Leila Kostiainen on jäsenenä sosiaaliturvan uudistuskomitean perusturvajaostossa. Komitean on tarkoitus saada työnsä valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.

Kansalaispalkka ei ole ratkaisu

Aika ajoin joku heittää ilmaan ajatuksen kansalaispalkasta, jonka kuvitellaan ratkaisevan sosiaaliturvan ongelmat kertaheitolla. Kansalaispalkasta ei ammattiyhdistysliikkeessä pidetä.

– Köyhyyden vähentäminen on yhteiskuntarauhakysymys. Sosiaaliturvassa syyperusteisuus on periaate, jota pitää noudattaa. Ammattiyhdistysliikkeessä ei kannateta kansalaispalkkaa. Työ on ensisijainen toimeentulon lähde, Leila Kostiainen muistuttaa.

– Suomessa turvaudutaan muita maita enemmän pitkiä aikoja toimeentulotukeen. Sen korjaaminen pitää saada järjestykseen pikimmiten, hän lisää.

Työvoimapula pahenisi

Maan suurimman ammattiliiton SAK-laisen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n tutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan päällikkö Ilkka Alava on täysin samalla linjalla Leila Kostiaisen kanssa.

– Sosiaaliturvan pitää olla syyperusteista. Siihen, ettei kansalainen kykene itse hankkimaan elatustaan täytyy olla syy. Kansalaispalkka on väärä ratkaisu, Alava toteaa.

– Väestö ikääntyy ja eläköityy vauhdilla. Meillä on jo eräillä aloilla työvoimapulaa. Se vain pahenee jos kansalaiselle luodaan mahdollisuuksia jäädä työelämän ulkopuolelle ilman, että heillä on siihen mitään muuta perustetta kuin mukavuudenhalu, Ilkka Alava tähdentää.

Pätkätyöt remonttiin

Ilkka Alava muistuttaa siitä, että tilastot eivät ehkä sittenkään ole niin synkkiä kuin ne ensi alkuun kuulostavat.
Sosiaalimenoihin käytettiin Suomessa toissa vuonna kaikkiaan 43,8 miljardia euroa. Asukasta kohti se teki 8 300 euroa, nelisen prosenttia enemmän kuin 2005.

– Minusta puhuminen sosiaaliturvan romahduksesta on kuitenkin vahvaa liioittelua, koska vuosittain tilastot näyttävät kuitenkin sosiaaliturvan panostuksen kasvaneen. Toki korjattavaa on runsaasti, Alava sanoo.

– Minusta työttömyysturva erityisesti pätkätöitä tekevien osalta tulee saada kuntoon. Koulunkäyntiavustajat esimerkiksi ovat sellainen ryhmä, Alava sanoo.

Seppo Peltoniemi
Uutispäivä Demari

Lue aiheesta lisää Uutispäivä Demarista 6.5.2008

Tulosta  Lähetä kaverille