| Keski-Suomen Viikko | Viikon teemat | 30.06.2010 |
| Superduolle riittää kysyntää |
|
Kuunkuiskaajat Himos Folkin taiteellisina johtajina Euroviisut eivät sujuneet Kuunkuiskaajien osalta viime keväänä Oslossa toiveiden mukaan, mutta se ei duoa pahemmin sureta. Edessä ovat nyt uudet kujeet ja esiintymiset maassa ja maailmalla. ![]() Kuunkuiskaajat jäi kolmen pisteen päähän finaalipaikasta viime kevään euroviisuissa. Ne ajat ovat kuitenkin takanapäin, nyt on aika kiertää Suomen kesälavoja. Kuva: Laura Pohjavirta/Yle. Kuunkuiskaajien ja Suomen edustuskappale Oslon euroviisuissa toukokuun lopulla oli Timo Kiiskisen menevä Työlki ellää. Laulu sai osakseen runsaasti huomiota maailmalla – huolimatta Suomen vaisusta viisumenestyksestä. Muun muassa Norjan Alexander Rybak, vuoden 2009 viisuvoittaja, piti Kuunkuiskaajien kappaletta erittäin mukaansa tempaavana kesäsävelmänä. Näinhän asia toki onkin. Yhä edelleen moni suomalainen hyräilee kotipihalla tai mökillä kuluvan suven kotimaista ykköshittiä, Työlki ellää-kappaletta. Millaisesta sävelmästä siis on kyse? Kuunkuiskaajien Susan Aho luonnehtii laulua näin: – Kappaleessa on samaa pelkistettyä meininkiä kuin rekilauluissa, mutta rekilauluhan Työlki ellää ei ole. Rekilaulujen mitta on erilainen. Keikoilla ihmiset aina innostuvat sävelmästä ja lähtevät kertosäkeessä mukaan taputtamaan. Kappale on ihanan suomalainen. Sitä toivotaan jatkuvasti ja kyllä sitä kelpaa kesälavoilla ihmisille esittää. Susan on kotoisin Espoon Ala-Kivenlahdesta, missä hän innostui musiikista jo varhain. – Soitin pianoa monta vuotta heti herättyäni ja vielä viimeksi ennen nukkumaanmenoa. Hän sai kesämökille haitarin ollessaan 13-vuotias. – Rakastuin soittimeen välittömästi! Lopetin pianonsoiton ja aloitin haitaritunnit. Sillä samaisella tiellä tai polulla tässä nyt olen. Hän on paljon kokenut esiintyjä ja on tottunut Värttinän kanssa maailmalla todella suuriinkin yleisömääriin. Taannoin yhtye esiintyi muun muassa Brasiliassa mammuttimaisessa Rock in Rio-tapahtumassa. – Yleisöä oli Riossa niin paljon, ettei lavalta nähnyt ihmismeren loppua. Ei se häirinnyt. Jännitys pysyy kyllä keikoilla kurissa. Kun on saanut laulettua lavalla ensimmäiset sanat suusta ulos, jännitys purkautuu ja on valtava ilo esiintyä. Paljain jaloin keikkalavoille Kuunkuiskaajien toinen puolisko, Helsingissä asuva laulaja Johanna Virtanen on lähtöisin Pohjois-Suomesta. – Olen syntynyt Koillismaalla, Kuusamossa. Asuin siellä muutaman ensimmäisen vuoteni. Myöhemmin koululaisena matkustin aina etelästä kesälomille Kuusamoon. Johannan äidin suvussa Pohjois-Suomessa laulaminen on aina ollut suuressa arvossa. – Ensimmäiset lapsuuden muistoni Kuusamossa liittyvät juuri laulamiseen Muistan, että myös äiti lauloi aina ja paljon. Oma lempilauluni, se oli jo pienenä Maankorvessa kulkevi lapsosen tie. – Rakastan luontoa ja aitoja ihmisiä. Ehkä tämä piirre on tullut juuri synnyinseuduiltani Kuusamosta. Kuunkuiskaajat esiintyy ja laulaa usein paljain jaloin. – Olemme Susanin kanssa hyvin luonnonläheisiä. Äiti-maa on meille tärkeä elementti, joten paljain jaloin laulaminen on meille luonnollista, Johanna kertoo. Laatufestivaali Jämsään Susan Ahon ja Johanna Virtasen kiireet eivät ole suinkaan vähentyneet Oslon euroviisujen jälkeen. He keikkailevat tiivisti koko kesän pitkin poikin Suomea Värttinän ja oman Kuunkuiskaajat-bändinsä kanssa. Heidän kalenterissaan on kesäkauden päätteeksi myös parin viikon Saksan kiertue alkaen syyskuun loppupuolella. – Kesäkeikkailu on nyt hyvässä vauhdissa ja on tässä paljon muutakin mielenkiintoista säpinää. Värttinä suunnittelee parhaillaan materiaalia uudelle levylle ja olemme toki molemmat yhä Värttinässäkin mukana. – Seuraava Värttinän keikka on muuten heinäkuussa Himos Folkissa, jonka taiteellinen johtaja olemme. Esiinnymme heinäkuussa Jämsässä myös Kuunkuiskaajien riveissä. Jos vapaata jää, tykkäämme urheilla ja ulkoilla, Susan kertoo. Jämsässä heinäkuussa pidettävä kolmipäiväinen Himos Folk järjestetään tänä kesänä ensimmäisen kerran. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä maamme laadukkain ja monipuolisin kansanmusiikkiin ja maailmanmusiikkiin keskittyvä festivaali. KARI KUMPULAMPI Susan Aho ja Johanna Virtanen esiintyvät Jämässä Himos Folkissa 22.-24.7. Samalla festivaalilla esiintyy mm. myös Värttinä. |
| Tulosta | Lähetä kaverille |