Tekstin koko

Demari

Keskiviikko 8.9.2010
Haku
Paperilehti

Tilaa

Viikko-Vapaus | Työelämä | 09.06.2010
Juvan vahvuuksina puhdas vesi, sijainti ja joustavuus:

23.10-juva.ruokatehdas.jpg

 

 

 

 

Krunexin ruokatehtaan työpaikat kiinnostavat

Juva on vahvaa maatalousvaltaista aluetta, josta löytyy runsaasti mm. vihannesviljelijöitä, perunan ja juuresten tuottajia sekä maidon tuottajia. Kunnasta löytyy runsaasti myös muuta elintarvikealan osaamista ja jatkojalostajia. Uutinen uudesta ruokatehtaasta onkin otettu Juvalla tyytyväisenä vastaan.
Vuoden 2007 lopussa toimintansa lopettaneessa entisessä kalkkunateurastamossa on jo aloitettu sisäremontit ja kunnostustyöt. Juvan kunta on aktiivisesti mukana hankkeessa ja investoi kiinteistön kunnostustöihin 1,4 miljoonaa euroa. Myös yritys investoi noin miljoonaa euroa tehtaan koneisiin ja laitteisiin.
– Kiinteistö sopii mainiosti elintarviketuotantoon. Ulkoseiniin ei kosketa pientä laajennusta lukuun ottamatta. Sisällä tuleekin tapahtumaan sitten paljon, sillä sinne tulee mm. lämmin ja kylmä keittiö, pakastamo ja jäädyttämö, kertoo Juvan kunnan yritysasiamies Antti Kinnunen.
Tiloihin on tulossa Pajuniemi Group -konserniin kuuluva Krunex Oy Helsingistä. Yrityksen asiakkaita ovat pääasiassa kauppojen valmisruokatiskit, suurtapahtumat ja ravintolat.
Suunnitteilla on myös teollisen luomuruuan valmistumista.

Ruokatehtaan työpaikat kiinnostavat

Kaiken kaikkiaan uusi tehdas tulee työllistämään noin 25 henkeä. Avoinna on parikymmentä koulutuspaikkaa, sillä vain viisi henkeä muuttaa työn perässä pääkaupunkiseudulta.
– Näillä näkyminen ruokatehtaan henkilökunnan koulutus alkaa elokuussa. Koulutuksen pituus riippuu tietenkin mm. henkilöiden koulutustaustasta, sanoo Kinnunen.  
Ruokatehtaan rekrytointi- ja infotilaisuuteen toukokuun lopulla tuli paikalle peräti 46 henkeä. Hakuaikaa on aina heinäkuun lopulle saakka.
– Koulutuksesta kiinnostuneiden joukossa oli paljon myös työssä olevia henkilöitä,  mikä osoittaa suurta kiinnostusta uutta tehdasta kohtaan.
Suunnitelmien mukaan koneita ja laitteita päästään asentamaan elokuussa, jonka jälkeen testataan laitteita.  
– Tavoitteena on, että laitos pääsisi aloittamaan syyskuun alussa ja tekemään ensimmäisiä koesatseja. Toimintaa siirretään Helsingistä pikkuhiljaa syksyn aikana.

Hyvä paikka luomuruuan valmistukseen

Myös mahdollisen luomuruuan valmistus uudella ruokatehtaalla tietää lisää työtä alkutuotannossa työskenteleville juvalaisille.
– Luomuruuan valmistus on kiinni raaka-aineen saatavuudesta. Juvan seudulta saadaan luomuna mm. kermaa, lihaa, perunaa ja porkkanaa.
Kinnusen mukaan suomalaisilla ja eteläsavolaisilla on nyt käsissään näytön paikka.
– Luomun osuus Suomen vauvanruokamarkkinoilla on alle prosentin kun Tanskassa luku on jo kuusi. Luomuvauvanruokien suosio on kuitenkin jatkuvassa kasvussa.

Kalkkunan kasvattajista kananmunan tuottajia

Kalkkunatehtaan loppuminen muutama vuosi sitten oli suuri pettymys kalkkunabisnekseen investoineille alueen maatalousyrittäjille.    
– Kaikkiaan kalkkunan kasvatuksessa oli mukana 20 tilaa, joista kymmenen oli Juvalta. Tilanne oli alussa hankala, sillä kalkkunankasvatukseen erikoistuneilla tiloilla oli alalle tyypillisesti rakennettu suuria halleja, kertoo Kinnunen.
Monien vaiheiden jälkeen useimmat kalkkunayrittäjät ovat löytäneet uuden elinkeinon.
– Yhdellä yrittäjällä halli toimii taimien kylmävarastona. Yrittäjistä neljä Juvalta ja yksi Puumalasta siirtyi  kanamunatuotantoon. Samalla Juvasta tuli Suomen seitsemänneksi suurin kananmunan tuottaja. Kunnassa kymmeniä tuhansia kanoja ja kanalat on lisäksi tehty vastaamaan vuoden 2014 voimaan tulevia direktiivejä. He ovat eturivin yrittäjiä, iloitsee Kinnunen.

Vihannesten viljelyä ja jatkojalostamista

Myös vihannesteollisuudella menee Juvalla hyvin.
– Salico Oy on laajentamassa tuotantoaan samoin Mestariviljelijät Oy. Mestariviljelijät on lisäksi eteläsavolaisten tuottajien ja maatalousyrittäjien yhteisomistuksessa oleva yritys, kertoo Kinnunen.  
Salicolla on takanaan jo pitkä historia ja muutamia nimi- ja omistajuusvaihdoksia. Toiminta on ollut koko ajan nousujohteista. Yritys perustettiin 1980-luvun lopulla, kun McDonalds etsi valmiiksi pilkotun jäävuorisalaatin toimittajaa Suomessa. Yrityksen tuotevalikoimiin kuuluvat mm. vihannesraasteet, salaatit, wok-sekoitukset, sipulirenkaat ja -kuutiot sekä hedelmäkuutiot. Tehdas työllistää vuoden ajasta riippuen 70-90 henkeä.
Myös Salicon kanssa samalla tontilla toimiva Mestariviljelijät on laajentanut toimintansa rakentamalla uudet pakkaus- ja lähettämötoimintoihin. Vihannesten tukkumyyntiin erikoistuneen yrityksen takana on yhdeksän vihannesviljelijää Juvalta, Joroisista, Sulkavalta ja Haukivuorelta.

Puuteollisuudella on vankka pohja

Kinnunen on toiminut Juvalla yritysasiamiehenä vuodesta 2003. Vuodet eivät todellakaan ole olleet samanlaisia, välillä on ollut aihetta iloon välillä murheeseen. Elintarvikkeiden alkutuotannon ja jalostuksen lisäksi Juva elää palveluista ja puusta. Mm. Taso 2000 toiminnan loppumisen jälkeen tilanne näytti vähän aikaa huonolta, mutta tiloissa aloitti erikoispuusepänteollisuuteen erikoistunut Sisuwood. Samoissa tiloissa toimii myös ovivalmistaja Sevendoor Oy.
– Halliin mahtuisi vielä muitakin alan yrittäjiä, sillä tilaa on, vinkkaa Kinnunen.
Kinnusen mukaan myös kyliltä löytyy monia elinvoimaisia puujalostusyrityksiä kuten yli 50 vuotta toiminut Viitakosken Puu Oy. Viitakosken Puu Oy on perheyritys, joka valmistaa tilaustyönä ovia, ikkunoita ja lasiväliseiniä.
¬Myös kodin kiintokalusteita valmistava JSP-keittiöt Oy on onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan.

Palveluiden osuus kasvussa

Myös palvelupuoli on kokenut viime vuosina suuria muutoksia.  
– Palvelupuolella on tapahtunut paljon, vanhoja yrityksiä on lopettanut ja uusia tullut tilalle. Koska kunnassa on paljon ravintolayrittäjiä, niin sitä toivoo, että myös niissä katsottaisiin, mitä paikoissa tarjotaan ja myydään, sanoo Kinnunen.
Palvelutuotanto ja yrittäjyys on pienessä kunnassa  muutenkin merkittävä tapa työllistää itsensä.
– Varsinkin hoivapuolella on perustettu yrityksiä. Mm. Juvan Kodinonni Oy muutti entisiin Juva-hotellin tiloihin täältä kirkolta ja laajensi toimintaansa, kertoo Kinnunen.
Yritys  tarjoaa keinoja arjessa selviytymiseen sekä kodinomaista ja turvallista hoitoa ikääntyneille ja apua tarvitseville.

Joustavuus on pienen kunnan etu

Juvan työllisyystilanne huhtikuun lopussa 8,4 prosenttia. Ei mikään huono, mutta parempikin kuulemma voisi Kinnusen mukaan olla. Juvan väkiluku on vielä himpun verran yli 7000 mutta tulevaisuuden ikärakenne ei näytä hyvälle.
¬– Viime vuonna kuoli 33 ja syntyi 11.
Haasteita tulee Kinnusen mukaan riittämään tulevaisuudessa, mutta keinojakin löytyy.
– Kunnan päätöksenteolla on suuri merkitys, kun tarvitaan nopeita päätöksiä. Näyttääkin siltä, että isot yritykset ovat tänä päivänä byrokraattisempia kuin pienet kunnat.    
Kinnusen mukaan pienuus ja joustavuus pitäisikin pystyä kääntämään kunnan voimavaroiksi.
– Talouspuolella se merkitsee, että liikevaihto saadaan syntymään 15 prosenttia pienemmillä kustannuksilla. Pääkaupunkiseutuun verrattuna täällä on edullisemmat kiinteistökustannukset ja henkilöstö on sitoutuneempaa. Myös infrastruktuuri on kunnossa, sillä 5-tien läheisyys on meille ykkösasia. Myös sijainti on hyvä, olemme keskellä Itä-Savoa mutta myös keskellä Etelä-Savoa.
Kunta on Kinnusen mukaan investoinut viime vuosina myös puhtaaseen veteen, joka on elintarvikepuolella tärkeä asia.
– Kuntaan saadaan kolmesta suunnasta puhdasta vettä. Myös laajakaistahanke on lähtenyt käyntiin.
Ja onnistuneita hankkeita Juvalta löytyy viime vuosilta useita, kuten mm. Siiskosen Leipomo, tryffelikeskus ja Vehmaan risteyksen yritysrypäs.

Marja Tikkanen
Tulosta  Lähetä kaverille