Valintoja katsomoiden välissä

Yleisö istuu kahdessa vastakkaisille seinustoille asetetussa katsomossa. Yleisön puoliskot tulevat ikään kuin esiintyneeksi toisilleen. Näen koko ajan, miten vastapuolen katsojat milloinkin herkistyvät ja mille he nauravat. He näkevät puolestaan, miten meidän puoliskomme reagoi. Olemme osa näytelmää, vaikka meitä ei kiusata osallistumaan.

Katsomoiden väliin jäävä kapea käytävä toimii näyttämönä. Toiminta keskittyy usein yhtä aikaa käytävän molempiin päihin. Katsoja joutuu päättämään, kumpaan suuntaan kääntyy. Yhtäällä Piia Soikkeli levittelee jalkojaan hauskasti, reippaasti ja mielenkiintoisesti. Toisaalla Tanjalotta Räikkä pohtii mikrofonin seksuaalisia saattomielteitä.

Kääntyisinkö visuaaliseen mielenkiinnon vetämänä vai keskittyisinkö tekopyhästi semioottisia ongelmia koskevaan verbaaliin diskurssiin?

Parkinson-mummoja panohuoneessa

Ohjaaja Hili Iivanainen ja työryhmä sanovat käsiohjelmassa, että esitys on rakkaudenosoitus unelmille ja viattomuudelle. Se merkitsee "teatterillista askelta kohti yhteisesti merkittäviksi koettujen asioiden suojelemista". Askel on vaativa. Seksiä ei ole helppo ottaa näyttämöllä esiin niin, että unelmat ja viattomuus säilyisivät.

Kun kerran porno on seksin julkista esittämistä, niin teatterissa esitettyä seksiä uhkaa periaatteessa pornoutuminen. Teatterissa ei tosin välttämättä esiinnytä konemaisesti kenelle tahansa niin kuin porno vaatisi. Myös intiimi yleisösuhde on mahdollinen. Silloin puolestaan tahallinen ja tahaton komiikka voi tehdä seksistä epäseksikästä.

Iivanainen ja työryhmä ratkaisevat mutkikkaan ongelman mutkikkaasti. Seksiä on esityksessä vähän, jos ollenkaan. Kaikki erotiikka on kääritty komiikkaan huolellisesti. Pornoa ei näytetä sellaisenaan. Sen sijaan on runsaasti kohtauksia, jotka kommentoivat pornoa epäsuorasti. Porno eristää ihmisiä rumasti ja panee parkinsonia sairastavat mummotkin panohuoneisiin.

Puuttuvia palasia perälaudan takana

Mutkikas matka arvokkaita asioita suojelemaan ei merkitse sitä, että näyttelijät empisivät ottaa avointa kontaktia yleisöönsä. Tilanne on päinvastoin hyvin intiimi siksikin, että roolihenkilöitä ei ole. Katsomoiden välissä ei näy esimerkiksi Olavia, Kyllikkiä tai Annansilmää.

Räikkä, Soikkeli ja Petri Mäkipää näyttelevät siellä näyttelijä Räikkää, näyttelijä Soikkelia ja näyttelijä Mäkipäätä. He eivät tietenkään ole yksityishenkilöitä, mutta panevat joka tapauksessa persoonansa perusteellisesti likoon.

Kaikki kolme ovat hienoja koomikoita. Mäkipään tarkkaavainen lempeys ja Räikän haikea itsereflektio naurattavat ja liikuttavat. Soikkeli näytelee luonnonlapsi-näyttelijää, sellaista ihme impyetä, joka naurattaa räjähtävällä kokovartalokomiikalla ja melkein itkettää varpaan liikkeellä.

Näyttelijöiden ja yleisön välillä vallitsee minun mielestäni lämmin yhteisymmärrys. Kuvittelen jopa aistivani ohjaajan persoonallisia pyrkimyksiä. Ne tuntuvat sympaattisilta. Mutta samalla olen pudonnut ainakin yksiltä kärryiltä.

Tunnen ymmärtäväni sen, mitä milloinkin tapahtuu ja mihin milloinkin pyritään, mutta kokonaisuus ei hahmotu minulle. Esityksessä suojellaan seksiä pornon ja muun esineellistämisen ja välineellistämisen vaikutuksilta, näin olen ymmärtänyt.

Niinpä siinä epäilemättä esitetään tunnetasoisia ehdotuksia siitä, miten seksin ja pornon suhteeseen voisi suhtautua. Minulta ne jäävät huomaamatta. Tärkeimmät palat jäävät löytämättä.

Esityksestä olisi tullut nyt tehtyäkin hauskempi, jännittävämpi ja jäntevämpi, jos itse seksi olisi vaikeuksista huolimatta sittenkin nostettu pöydälle. Nyt nähtiin, että porno vainoaa seksiä. Iso Paha Susi esiteltiin ja sitä kurmuutettiin perusteellisesti, mutta Pieniä Porsaita ei paljoa vilautettu.

Kaihoa Karjalan kunnailla

Seksinäytelmässä on paljon kaunista. Unelmat ja viattomuus kuumottavat, vaikka seksi on poissa. Komiikka on kaunista heti avauksessa, kun yleisö tulee sisään. Musiikkivalintojen liitäntä tapahtumien ja ajatusten kulkuun on kaunista. Katsojalle jää luottavainen mieli, kun hän lähtee pois.

Karjalan kunnailla soi jousisoittimin soitettuna. Näyttelijät istuvat sinumustavalkoiseksi tyylitellyn Suomen lipun alla ja kuuntelevat. He sanovat, että seksissä on jotakin samaa kuin Karjalassa. Ihminen kaipaa jotakin sellaista, minkä hän on menettänyt ja mitä hänelle ei ehkä ole koskaan ollutkaan. Vitsinä alkanut mietintä synnyttää kauniin ajatuksen. Karjalan kunnaat ovat kauniita. Seksin kaipuu on kaunista.

Seksiseksin loppupokkausten aikana soi Twist and shout. Tuntuu kuin koko näytelmä olisi alkamaisillaan uudelleen. Beatlesin ainoa täydellinen rytmitäysosuma vakuuttaa nyt ja täällä soitettuna, että kaunis nuori kulttuuri jatkuu ja hyvä voittaa pian pahan ehdottoman varmasti. Kumarrukset ovat kauniita ja Twist and shout henkii kaunista tyylitajua.

Kaikkein kauneinta on tapa, jolla näyttelijät ottavat yleisön haltuunsa. Kontakti on läheinen, melkein intiimi, mutta ei tungetteleva. Siinä on jotakin, joka muistuttaa hyvää seksiä. Toiminta on avointa ja luottavaista. Toiseen otetaan yhteyttä hyväntahtoisesti ja samalla rohkeasti. Syntyy rentoa ja suopeaa meininkiä.

Teksti: Pertti Julkunen / Kuva: Milla Martikainen

Teatteri Telakka
Seksi seksiseksi seksi JA seksi
Esityskonsepti: Työryhmä
Ohjaus: Hili Iivanainen
Valosuunnittelu: Annariina Ruuskanen
Lavastus ja graafinen suunnittelu: Milla Martikainen
Äänet: Hili Iivanainen, Jouni Tauriainen ja työryhmä
Puvustus: Milla Martikainen, Henna Terva-aho ja työryhmä
Lavalla: Petri Mäkipää, Tanjalotta Räikkä ja Piia Soikkeli.
Ensi-ilta 12.3.2010 Teatteri Telakalla.
Kesto: noin 1 tunti 15 minuuttia.