Satamalakon osapuolet hyväksyivät perjantaina
valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Lakkoon osallistuneet Auto- ja kuljetusalan
työntekijäliiton (AKT) jäsenet palaavat töihin mahdollisimman pian mutta
kuitenkin viimeistään tiistaina.
Vanajaveden ja siihen liittyvän vesistön kunnon
parantamisesta on puhuttu vuosikymmeniä. Nyt aika tuntuu olevan kypsä
laajemmille toimille. Vanajavesikeskus-hankkeen pääsihteeri Sanni Manninen
Johansen sanoo alueen päättäjillä ja toimijoilla olevan nyt yhteinen tahtotila
toimia vesistön hyväksi. Hän uskoo asennemuutosta vauhdittaneen alueen
asukkailta tuleva paine.
Viisi kuntaomisteista energiayhtiötä tarjoutui ostamaan
Kymenlaakson Sähkö Oy:n omistajakunnilta.Janne Savelaisen johtama Lahti Energia on yksiviidestä kuntaomisteisesta sähköyhtiöstä.
Turengin Sosialidemokraatit nuorensi johtoaan reippaasti
valitessaan uudeksi puheenjohtajaksi 30-vuotiaan Esa Vanhakosken. Pitkään
Turengissa asunut Vanhakoski myöntää hieman pelottaneen lähteä perinteisen
yhdistyksen vetäjäksi. Etenkin kun hänellä on kokemusta poliittisesta
toiminnasta vasta viime kunnallisvaaleista.
Ankeaa on ja ankeammaksi menee. Tuttu virsi Suomessa. Kansa
rakasti aikoinaan kovia aikoja luvanneita päättäjiä. Koivisto-Lipponen-linjalla
ei äänestäjien päätä silitetty, mutta siitä huolimatta kansan enemmistön tuki
oli takana. Ei taida enää onnistua nykypäivänä.