Pääkirjoitukset 17.03. 05.27 Päivitetty 17.03. 08.33 Kommentoi

Suomen EU–takaukset jäivät epäselviksi

Kuva: Lehtikuva

Välikysymys Suomen EU–takauksista ei tuonut selvyyttä, joutuuko Suomi nostamaan takauksiaan vai ei kriisirahastossa. Sen avulla yritetään vakauttaa euroalueen talouskehitystä.

Väliaikaiseksi tarkoitettuun rahastoon Suomi on antanut kahdeksan miljardin euron takuut. On arvioitu, että summa kaksinkertaistuu, jos rahaston koko 440 miljardin euron lainanantokyky jouduttaisiin ottamaan käyttöön.

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) katsoo, ettei euromaiden huippukokouksessa viime viikonvaihteessa päätetty takauksien nostosta, ja tämän hän toisti eduskunnan välikysymyskeskustelussa.

Takausvastuiden lisäämisen ohella haetaan muitakin keinoja kasvattaa rahaston lainanantokykyä. Suomi tukee näitä pyrkimyksiä, mutta sillä ei ole kovin laajaa kannatusta euromaiden keskuudessa. Sen on vahvistanut valtiovarainministeri Jyrki Katainenkin (kok.)

Kiviniemi tekee tässä sen, missä hänen hallituksensa on muutoinkin kunnostautunut eli siirtää poliittisesti hankalia kysymyksiä huhtikuun vaalien jälkeiseen aikaan. Euromaiden johtajat päättivät kokouksessa, johon Kiviniemikin osallistui, että kriisirahaston todellinen lainanantokyky nostetaan 440 miljardiin, kun se nyt on 250 miljardia.

Siihen tarvitaan jäsenmaiden takuiden korotuksia, ja on hyvin epätodennäköistä, että Suomi välttyisi osallistumasta korotukseen. Tämän Kiviniemi jätti kertomatta todetessaan kokouksen jälkeen, etteivät korotukset "tällä hetkellä" ole tarpeen.

Takuut kriisirahastolle koetaan Suomessa ikään kuin ne rahat kaadettaisiin "Kankkulan kaivoon". Joka ottaa taatakseen, ottaa maksaakseen. Näin suomalaisia on opetettu ajattelemaan. Tästä syystä mahdollisesti 16 miljardiin nouseva takausvastuu kylmää.

Suomen oma talous kriisimaihin nähden on kohtuullisessa kunnossa. Mutta puheet taakan kasvattamisesta samalla kun yritetään saada oma julkinen talous tasapainoon, satavat suoraan perustuslaillisten kannatuslaariin. Siksi Kiviniemikin kierteli.

Euromaat ovat luomassa pysyvää mekanismia turvaksi Kreikan ja Irlannin kaltaisilta kriiseiltä. Sosialidemokraatit voivat tukea hanketta, jos sen avulla myös sijoittajat ja pankit saadaan vastuuseen. Ei voi olla, että voitot menevät aina yrityksille, mutta tappiot kuitataan veronmaksajien kukkarosta.

Uutispäivä Demari

Kirjoitus julkaistu lehdessä 17.3.2011