Jutut 06.04. 13.37 Kommentoi

Neljännesvuosisata autotarvikekauppaa Lieksassa

Lieksan Mönninkadulla toimiva Autotarvike Mikkonen juhlii ensi viikolla 25 vuoden taivalta varaosa- ja autotarvikealalla.

Todellisuudessa Juha Mikkosen nykyään johtamalla Autotarvike Mikkosella on neljännesvuosisataa huomattavasti pidemmät perinteet, sillä miehen isä teki autotarvikekauppaa Lieksassa jo ennen kuin perusti alan liikkeen Nurmekseen vuonna 1972.
-Nurmeksesta laajennettiin Lieksaan vuonna 1986. Varmasti olisimme tulleet tänne aiemminkin, mutta isä teki silloin aikoinaan yhtiöjärjestelyjä tehdessä herrasmiessopimuksen yhtiökumppaninsa Eero Viklan kanssa siitä, ettei tule kilpailemaan hänen kanssaan, vuodesta 1979 perheyrityksessä työskennellyt Juha Mikkonen muistelee.

Tietotekniikkaa on tullut lisää niin meille myymälään kuin ennen kaikkea autojen konepellin alle.

Lieksaan paluun jälkeen Mikkosen varaosaliike sijaitsi ensin Pielisentien alkupäässä, sitten kantatien varressa Energiatiellä, mutta toistaiseksi lopullinen paikka löytyi Mönninkadulta.
-Energiatiellä oli hyvät tilat ja liike sijaitsi hyvällä paikalla, mutta vuokra oli kova. Vähänhän se arvelutti muuttaa tähän, että miten asiakkaat löytävät meidät. Mutta ei tämän kiinteistön ostaminen ole näyttänyt olleen hukkainvestointi, Mikkonen kertoo.

Vuonna 1996 Juha Mikkonen osti sisarensa kanssa yrityksen isältään ja toiminta jatkui vuoteen 2006 saakka niin Lieksassa kuin Nurmeksessakin.
-Silloin jaoimme yrityksen sisareni kanssa niin, että hän jatkoi Nurmeksessa ja minä täällä Lieksassa Autotarvike Mikkosen nimellä. Teemme edelleen hyvää yhteistyötä keskenämme, Mikkonen vakuuttaa.

Nykyään Autotarvike Mikkonen Oy työllistää neljä työntekijää ja viides on toimitusjohtaja Mikkosen mukaan tulossa töihin.
-Kasvu-uralla tässä ollaan viime vuosina oltu ja sillä on tarkoitus jatkaakin, Mikkonen naurahtaa.

Nettikauppa kilpailijana

Kun Juha Mikkosen isä laajensi yritystään Lieksaan, niin kilpailu alalla oli kovempaa kuin tänä päivänä. Vaikka autotarvikeliikkeet ovat Lieksasta vuosien saatossa käyneet vähiin, niin kilpailu ei ole kuitenkaan kadonnut. Se on vain muuttanut muotoaan.
-Nettikauppa pitää huolta siitä, ettei mistään monopoliasemasta voi puhua. Valveutuneet asiakkaat osaavat netistä katsella osan hinnat ja tulla sitten vertailemaan niitä tänne. Kyllä se netti pitää meidät varpaillaan, Mikkonen ja varaosamyyntiä hoiteleva Hannu Malinen kertovat.

Vaikka internet pitääkin autotarvikealaa varpaillaan, niin perinteisellä varaosaliikkeellä on yksi verraton vahvuus.
-Palveluhan se asiakkaat meille tuo. Meillä on onneksi asiantunteva ja osaava henkilökunta, joka osaa auttaa asiakasta ongelmissaan. Olennainen osa palvelua on myös nopeus, edellisenä päivänä maahantuojalta tilattu osa on seuraavana päivänä täällä Lieksassa, Mikkonen kiittelee.

Korjaamot asiakkaina

Reilun 30 vuoden ajan autotarvikkeiden myyntiä harjoitellut Juha Mikkonen sanoo alan kokeneen viimeisen kymmenen vuoden aikana suuren muutoksen.
-Tietotekniikkaa on tullut lisää niin meille myymälään kuin ennen kaikkea autojen konepellin alle. Muutos on tehnyt sen, että enää ei asiakkaat siinä määrin pysty itse autojaan laittamaan, vaan korjaamon kautta on mentävä. Iso osa meidän myynnistä tuleekin korjaamoille suuntautuvasta kaupasta. Meidän onni on se, että Lieksassa on vielä melko runsaasti korjaamoja.
Mikkonen tunnustaa, että aika ajoin mielessä on pyörinyt myös oman liikkeen repertoaarin kasvattamista korjaamon puolelle, mutta niitä ajatuksia on häivyttänyt tilan puute.
-Onhan se laajentaminen mielessä käynyt ja vähän tuossa jo selvittelin tilakysymyksiä, mutta ne ajatukset olen nyt haudannut. En viitsi lähteä polkemaan asiakkaina olevien korjaamojen varpaille.

Ketju auttaa markkinoinnissa

Autotarvike Mikkonen Oy kuuluu valtakunnalliseen Fixus-varaosaketjuun, jota yksi Euroopan suurimmista autonvaraosien ja -tarvikkeiden maahantuonti- ja tukkuliikkeistä Koivunen Oy ja sen yhteistyökumppanit ovat rakentaneet Suomeen.
Juha Mikkosen mukaan ketju antaa varsinkin markkinointiin hyvän selustan.
-Antaahan se asiakkaalle hyvän kuvan liikkeestä, kun isossa ketjussa ollaan. Heiltä saadaan kaikenlaista markkinointitukea, kuten esimerkiksi myymälän hyllystöt. Eikä ne ketjun vaatimukset ole mitään mahdottomia. Se tietty prosenttimäärä osatilauksista täyttyisi ilman ketjuakin, kun Koivunen Oy:n kanssa ollaan aina asioitu.

Autotarvike Mikkonen juhlii 25 vuoden taivaltaan huhtikuun 8. päivä kuuman kahvipannun kera.

Panu Kärkkäinen