”Meidän ikäluokka opetettiin osallistumaan talkoisiin”

– Kato, olemme olleet 30 vuotta naimisissa.
Kouvolan Seudun Autourheilijoiden talo sijaitsee Tehontien varrella. On korjaushalli, on sauna, on keittiö, on avara kokoustila.
Ulkona perjantai-iltapäivä sinertyy alkuillaksi. Anne Ristola istuu pitkän pöydän ääressä ja repii ruispaloja irti toisistaan. Sitten hän levittää margariiniä yhden ruispalan päälle. Ja toisen, kolmannen...
Hiljattain Kymenlaakson Liikunta palkitsi Ristolan vuoden 2009 seura-aktiivina. Hän toimii kolmessa seurassa, Kotkassakin.
Mikkelissä leivät
loppuivat kesken
Vinottain Anne Ristolaa vastapäätä istuu Arja Kaukinen. Kun ruispaloille on laitettu päällisiä – kinkkua, makkaraa, juustoa, kurkkua –, Kaukinen palauttaa kaksi palaa päällekkäin ja kääräisee voileivän kelmuun.
Huomenna lauantaina on Valkealan talviralli, jossa Kouvolan Seudun Autourheilijat järjestää yhden erikoiskokeen. Talkooväkeä on tulossa kuutisenkymmentä. Periaatteessa voileipiä pitäisi olla kaksi per suu eli noin 120.
–Mutta nyt tehdään enemmän, Anne Ristola sanoo.
–Mikkelin SM-rallissa viikko sitten nämä loppuivat kesken.
Myös Mikkelissä KSAU vastasi yhdestä erikoiskokeesta. Autourheiluseurat tekevät paljon tämäntapaista yhteistyötä.
Kun KSAU järjestää oman kilpailun, seuran aktiivit joutuvat tiukoille. Ristola ottaa joskus töistäkin vapaata. Hän on hallintosihteeri Kouvolan kaupungin perusturvapalveluissa.
Ikäluokka oppi
talkootyöhön
Huoneessa on kolmaskin seura-aktiivi, Kari Ristola tekee lähtöä kauppaan.
–Mitäs minä sitten tuon? Tällaista? hän kysyy.
–Juu. Ja juustoa kaksi pakettia lisää, Ristola vastaa.
Ristolat ovat olleet mukana autourheilussa ”jostain 70-luvulta” lähtien.
–Kari liittyi kerhoon ja ajoi – mitä se ajoi? Jokkista? Silloin seurustelimme, Ristola kertoo.
–Meidät on opetettu siihen, että aina osallistutaan talkoisiin. Olemme sitä ikäluokkaa.
Pitkään heidän seuransa oli Kouvolan Autourheilukerho. Muutama vuosi sitten se yhdistyi toisen seuran kanssa KSAU:ksi.
Lapset lopettivat,
äiti jäi jumiin
Autourheilukerhon peruina KSAU:n palkintokaapissa – Arja Kaukisen takana – tikittää ”Kerho-Kello”. Se on kiertopalkinto, ja sen pitäisi oikeastaan olla Ristoloiden kotona Korialla. Seura on näet nimennyt Kari Ristolan vuoden kerholaiseksi.
Kerho-Kello on Ristoloille tuttu, Anne sai sen vuonna 2004, Kari vuonna 2002 ja heidän poikansa Jarmo vuonna 2001. Ristoloilla on kolme lasta ja neljä lastenlasta.
Heidän omista lapsistaan kaksi pelasi lentopalloa Korian Ponnessa, mutta molemmat lopettivat jo juniori-iässä.
–Minä sitten jäin sinne talkootoimintaan jumiin, Anne Ristola sanoo.
Nyt hän on kuulemma vähentänyt hommia Ponnessa. Hän ei enää edes valmenna mitään tyttöjoukkuetta. Hän kuitenkin kuuluu lentopallojaostoon ja jaoston edustajana huvitoimikuntaan.
(...)
HARRI MANNONEN
Lue artikkeli kokonaisuudessaan VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.
