Ajatuksia ay-liikkeen tärkeydestä

Suomessa on työntekijöiden edunvalvonta hoidettava hyvin, koska työnantajapuoli pyrkii koko ajan heikentämään työntekijöiden asemaa ja oikeuksia.

Edunvalvontaa on sitä helpompaa toteuttaa mitä laajempi meillä järjestäytyneiden verkosto on. Me duunarit olemme omalta osaltamme tärkeässä roolissa, koska me teemme kenttätyötä hankkiaksemme uusia jäseniä ja kertoaksemme ammattiyhdistysliikkeestä. Jaamme sitä tietoa, joka on päivittäisessä elämässä tärkeää.     

Ajatus, että ammattiliittojärjestelmää ei olisi – siis eli että olisimme täysin villissä tilassa –, antaa aihetta miettiä, miten se vaikuttaisi suomen hyvinvointiyhteiskuntaan?

Ajatus siitä, että työnantajalla olisi kaikki mahdollisuudet säädellä mielivaltaisesti omaa käyttäytymistä, asettaisi Suomen kestämättömään tilanteeseen. Työväestöllä ei olisi säännöllisiä toimeentuloja saatika säännöllistä elämää. Tämä aiheuttaisi taas puolestaan sen, että maamme yritykset pikku hiljaa kuihtuisivat ja työpaikat vähenisivät entisestään.

Edellinen vertaus on aika kaukaa haettua, mutta kun paneudumme syvällisemmin asioihin, niin näin se vaan on. Aina kun työntekijät hakevat itselleen parempia oikeuksiaan, on työntekijä väärässä. Koskaan työnantaja ei näe asioita kokonaisvaltaisesti. Työntekijä, jolla on hyvä olla niin henkisesti kuin fyysisestikin yrityksessä, kertoo yrityksen hyvinvoinnista ja menestyksestä. Yleensä näissä yrityksissä olevat työntekijät jaksavat olla pidempään työssä kuin 63-vuotiaaksi.

Paljon esillä olleella eläkeiän nostolla ei eläkkeellä lähtöä estetä, vaan työyhteisön on oltava sellainen, jossa työntekijä haluaa omaehtoisesti työuraa jatkaa. Eläkeuudistus muutama vuosi sitten toi mahdollisuuden olla 68-vuotiaaksi työssä mahdollistaen korkeamman eläkkeen, mutta on hyvä todeta, että raha ei ole auttanut ihmisiä jaksamaan työelämässä. Jaksaminen koostuu aivan muista asioista.

Ensimmäinen kosketus palkalliseen työhön itselläni oli, kun 17-vuotiaana pääsin vahtimestariksi iltatöihin koulun ohella paikalliseen automarkettiin.

Siirtyessäni Helsingin telakalle koneasentajaksi vuonna 1980 minulle annettiin ammattiliiton liittymiskaavake täytettäväksi. Tuohon aikaan työntekijän vältellessä liittymistä kerrottiin varsin selkeästi työtoverien puolesta, että mikä on homman nimi.

Tällainen työntekijöiden oma sisäinen järjestelmä olisi ehkä palautettava, koska työntekijöiden yhtenäinen rintama on se, millä voidaan taistella työnantajan nykyistä mielivaltaa vastaan.

Tosin löytyy Suomesta sellaisiakin työnantajia, jotka vaativat liittymään ammattiliittoon, mutta erittäin harvassa.

Kun 90-luvun lamasta noustessa vauhti kiihtyi siihen malliin, että Suomessa ei oikein kyetty seuraamaan vuokratyön kehitystä, tämä ala pääsi kehittymään aivan villiksi. Varsinkin 2000-luvun aikana työntekijöiden oikeuksia on poljettu tällä sektorilla todella törkeästi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ammattiliittojen olisi yhdessä otettava vuokratyösektori asiakseen ja yhteisvoimin hoidettava asiat järjestykseen, jotta vuokratyöfirmoissa työskentelevät voisivat myös työskennellä vakaalla pohjalla.

Ammattiyhdistysliike on kaikkien turva, myös työnantajan, vaikka ajatus tuntuu hullulta.

Ammattiyhdistysliikkeellä on monasti parempi tietämys työmarkkinoista kuin työnantajilla ja tämä luo tietynlaista vakautta talouteen ja kehitykseen.

On vain valitettavaa, että usein työnantajat eivät tätä hyväksy, koska he näkevät asiat vain taloudellisuus- ja tuottavuusnäkökulmasta. Tällainen katsantokanta on monesti liian kapea vakauden ja kehittymisen kannalta.

Lopuksi on todettava, että ammattiyhdistysliikkeet eivät ole yritysten hajottajia vaan niiden kehittäjiä.