Veronalennuksia maksatetaan hoiva-aloilla työskentelevillä
{mosimage}
- Laki miesten ja naisten samapalkkaisuudesta on minun ikäiseni. Edistystä asiassa on tapahtunut hitaasti, eduskunnan II varapuhemies Tarja Filatov sanoo.
Suomessa työelämä on jakautunut miesten ja naisten aloihin monia muita EU-maita voimakkaammin. Perinteisen jaon mukaan tekniset alat ovat jääneet miehille ja vahva hyvinvointisektori on houkutellut naisia. Tämä on leimannut myös eri alojen palkkakehitystä.
Tarja Filatovin mielestä miesten ja naisten välisiä palkkaeroja pitäisi myös vertailla toimialojen yli, mikä kertoisi todellisen tilanteen paremmin kuin alojen sisäinen vertailu.
Filatov sanoo palkkaeroissa usein kyseessä olevan vahvat asenteet.
Perinteisesti ajatellaan, että vientialoilla työskentelevä mies tuo rahaa, jonka naisvaltaiset hoiva-alat tuhlaavat. Filatovin mukaan tämä ajattelu heijastuu myös palkkaneuvotteluihin. Hän muistuttaa hoivatyön maksavan.
- Julkisen sektorin kohtuulliset palkankorotukset toiveet torjutaan väitteellä, että palkankorotus johtaa työpaikkojen vähenemiseen ja tätä kautta lopulta työntekijät joutuisivat itse maksamaan palkankorotuksensa. Samaan aikaan hallitus kuitenkin keventää verotusta ja rahoittaa tätä velkarahalla, Filatov ihmettelee.
Hän on huolissaan palkkakehityksen lisäksi myös julkisten alojen eläkejärjestelmästä. Filatov näkee vaarallisena kehityksen, jossa julkinen sektori yksityistää palveluitaan ja samalla siirtää työntekijöitä yksityiselle puolelle. Samalla myös eläkettä maksavien määrä pienenee julkisella puolella, jolla on oma eläkejärjestelmänsä.
- Suomen eläkejärjestelmät ovat rahastoivia. Miten käy jatkossa julkisen puolen eläkkeiden, jos niiden maksajat siirtyvät tätä vauhtia yksityiselle puolelle töihin?
Palkkatasa-arvoa kuntiin
Tarja Filatov sanoo, että suhdannetilanteesta huolimatta naisvaltaisten alojen palkkatasa-arvon puolesta on taisteltava. Hänen mukaan kyse ei voi olla ainoastaan noususuhdanteessa annetuista löysistä lupauksista sairaanhoitajille.
- On kehitettävä määrätietoisesti työnarviointia ja samapalkkaohjelmia, Filatov vaatii.
Naisten keskimääräiset ansiot ovat 80,8 prosenttia miesten ansioista. Kuntasektorilla keskimääräiset ansiot ovat miehillä 3116 euroa ja naisilla 2513 euroa kuukaudessa.
Filatovin mukaan valtion tulee huolehtia kuntien riittävistä resursseista palveluiden hoitoon. Ei saa olla niin, että matalapalkkaiset hoiva-alojen naiset maksavat kipeimmin lama-ajan laskuja.
- Kuntien on jatkossakin saatava osaavaa henkilöstöä. Esimerkiksi hoito- ja hoivatyössä paremmalla palkkauksella ja hyvillä työolosuhteilla henkilökuntaa saadaan hakeutumaan alalle ja pysymään alalla. Työn tuottavuutta on nostettava, mutta se on tehtävä palvelun tarvitsijoita ja työntekijöitä kunnioittaen, Filatov huomauttaa.
Heikki Sihto
heikki.sihto@viikko-hame.fi
