Älä tule paha lakko...

Työmarkkinapolitiikasta on nykyisin kohtuullisen vaikea ottaa tolkkua. Työlästä se on, vaikka takana olisi jokunen vuosi työmarkkinatoimittajan hommia, kuten minulla on.

Entisinä aikoina tiesimme tarkoin tupo- ja tes-neuvottelujen aikaan, mitä palkansaajajärjestöt vaativat ja mitä työnantajat tarjosivat. Listoja liittojen ”parannusesityksistä” ja työnantajaleirin ”heikennyksistä” rummutettiin viikkoja ennen neuvotteluja liittojen omissa ja päivälehdissä. Vain harvalla alalla oli neuvottelukulttuuri salailevaa.

Kun sopimukset tuli tehtyä, ja tehtiin ne avoimuudesta huolimatta silloinkin, saatiin järjestöistä laskelmat kustannusvaikutuksista ja lisistä palkansaajien tilipussiin. Laatuasiat olivat konkreettisia muutoksia työehtoihin ja työoloihin.

Tuossakin työmarkkinajournalismissa oli puutteensa. Lisien viidakosta, tasa-arvo- ja paikalliseristä, indeksiehdoista ja ansiokehitystakuusta, palkkaperinnöstä, tuotantopalkkioista sun muista tuli liukumia ja muuta ansiokehitystä. Niiden seuraukset paljastuivat usein vasta toteutuneesta ansiokehityksestä.

Ei ihme, että tarvittiin erikoisosaajia nimeltä työmarkkinatoimittajat.

Uutiset nykyisistä työ- ja palkkaehdoista sekä niistä koskevista kiistoista ovat nopeasti kerrotut.

Sopimuskorotusten kerrotaan olevan jotakin, vaikkapa ”palkka-ankkurin” tasoa. Sen lisäksi kerrotaan sovitun tai riidellyn ”joistakin tekstipuolen asioista”. Ja jos kinkkiseltä tuntuu, saattaa toinen osapuoli peräti vuotaa yhden vastapuolen esityksen sopivasti muunneltuna totuutena julki löydäkseen tähän ikävän leiman.

Työmarkkinoiden uutiset ovat nykyisin yksittäisiä hajatietoja uutispuurossa. Niitä ei suhteuteta oikein mihinkään, ei esimerkiksi alan yritysten talouteen tai yleisempään eri tulonsaajaryhmien ansiokehitykseen. Sama koskee lakkojen vaikutuksia, joissa miljoonat eurot singahtelevat sanoissa sinne tänne ilman minkäänlaista suhteuttamista.

Kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut tarkastelemaan syvällisemmin sopimuskuvioita ja jos joku jotakin kysyy, eivät vastaajat ”halua mennä tarkemmin yksityiskohtiin”. Meille saa riittää, ja usein riittääkin, että sovittu on joistakin tekstipuolen asioista ja sitten joistakin nollapilkkujotakin -korotuksista.

Työmarkkina-asioissa on kyse yhä palkansaajille tärkeistä arjen asioista, vaikka niiden julkisesta käsittelystä on hiipunut hiljalleen sisältö. Tämä ei ole estänyt kuitenkaan tarkkailijoita olemasta yhä vain fiksumpia sopimusten tuntijoita. Mielipiteet ovat yhä jyrkempiä, vaikka niiden pohjana on yhä vähemmän tietoa, jos tietoa on ylipäätään lainkaan.

Nyt kysyy alueradio kansalaisilta, mitä mieltä he ovat ahtaajien lakosta ”tässä taloudellisessa tilanteessa” ikäänkuin kansalaisilla olisi käytössään lausuntoonsa tarvittavat tiedot. Onneksi ”tässä taloudellisessa tilanteessa” antaa jo kansalaiselle ohjeen vastata oikein ja tuomita lakko ”näin laman ja työttömyyden aikana”. Ikäänkuin ahtaajan hyvä olisi työttömältä, muiden alojen työnantajilta tai toisilta duunareilta pois.

Nyt raapustaa päivälehden toimittaja pääkirjoitukseensa (KySa 4.2.) päättyneen kuljettajalakon jälkeen, että ”AKT:n vaatimukset olivat kohtuuttomia ja väärin ajoitettuja talouden ja työmarkkinoiden ajankohtaiseen tilanteeseen nähden”.

Epäilenpä, olivatko kirjoittajan tiedot a) ammattiliiton vaatimuksista ja b) taloutemme tilasta riittävät johtopäätökseen. Kysyä voi sitäkin, mikä on kohtuutonta, kun tappiotakin tuottavan teollisuusyrityksen ykköspomo tienaa vuodessa sen, mitä keskiverto palkansaaja noin 700 vuodessa.

Mutta ei ole enää väliä tosiasioista. On vain töräytettävä ilmoille julkinen totuus, että lakko on paha ja ammattiliitto on siihen syypää. Nyt riittää draama, jossa jokainen talouskasvuamme uhkaava häiriö saa tuomion. Ja medialle riittää, että se saa kutsua kärsivää kansaa mukaan päivittelemään yhdessä  jumalattomia mielenrauhamme horjuttajia ikäänkuin voivottelijoilla olisi valta ja viisaus julistaa, millä ehdoilla kunkin alan työvoiman tulee myydä työnsä ja aikansa.

On minulla ikävä työmarkkinatoimittajia, sukupuuttoon tapettuja alansa osaajia. Nyt riittää, että osaa loruilla vaikkapa niin, että ”älä tule paha lakko, tule lakkokielto”.