Merikotka on sitoutunut Itämereen

Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotka osallistui helmikuun alkupuolella pidettyyn laajaan Itämeri-kokoukseen eli Baltic Sea Action Summitiin.
Osallistumisen syynä olivat Terhi Lindholmin mukaan Merikotkan jättämät sitoumukset Itämeren hyväksi.
–Olimme tilaisuudessa paikalla kokouksessa professorien Pentti Kujalan ja Sakari Kuikan kanssa. Kokoukseen osallistumisen ehtona oli uusien sitoumusten jättäminen. Me jätimme sitoumuksemme jo joulukuussa, kertoo toiminnanjohtaja Terhi Lindholm.
Luentoja ja
tiedeleiri lapsille
Merikotka sitoutui uusien poikkitieteellisten tutkimushankkeiden käynnistämiseen Itämeren hyväksi, josta ensimmäinen konkreettinen esimerkki on laivojen painolastivesihanke. Siinä on tarkoitus tutkia, mistä laivat tuovat vettä, miten sitä käsitellään ja minkälaisia riskejä vesi ja erityisesti sen tuomat vieraslajit aiheuttavat Itämerellä.
–Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors sanoi jokin aika sitten Itämeri 2020 -seminaarissa, että aiheesta kaivattaisiin lisää tietoa.
Lindholmin mukaan Merikotka ry:n nimissä on myös tehty sitoumus tieteen ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi.
–Tästä yhtenä käytännön esimerkkinä on yleisölle ja erityisesti lapsille suunnattujen tilaisuuksien ja ohjelmien käynnistämistä. Esimerkkeinä suunnitelmistamme on lasten yliopistotyyppiset luennot ja Merikotka-tiedeleiri.
Lindholm kertoo esimerkiksi Turussa jo järjestettävän tällaisia lasten luentoja. Merikotka järjestää nykyisin julkisia luentoja ja seminaareja vain aikuisille.
–Tiedeleiri voitaisiin tehdä yhteistyössä muun muassa Maretariumin, Vellamon sekä EKAMIn ja AMK:n, joilla on yhteinen merenkulun kriisinhallintasimulaattori, kanssa. Ensimmäinen tiedeleiri järjestetään toivon mukaan jo kesällä 2011.
Tähtäimessä kolme
vakituista professuuria
Lisäksi Merikotka sitoutuu kehittämään laivojen liikennetiedon (AIS) tallentamista, muokkaamista ja tilastointia, jotta sitä voidaan jatkossa käyttää paremmin tutkimuksessa ja päätöksenteon tukena.
–Tämä hanke on jo aloitettu viime vuoden puolella Merenkulkulaitoksen kanssa. Meidän palvelin kerää valtavasti informaatiota laivojen liikennetiedoista. Nyt tuota informaatiota jalostetaan tilastoitavaan muotoon.
Merikotka sitoutuu myös kahden määräaikaisen professuurin vakinaistamiseen, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa laadukkaana.
–Meidän kolmesta professuurista vain yksi on tällä hetkellä vakinainen.
Professuurit olisi tarkoitus rahoittaa siten, että niihin osallistuu Kotkan kaupungin lisäksi useampi ulkopuolinen rahoittaja. Jo vakinaistettu professuuri on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Kotkan rahoittama.
–Seuraavat professurit tulevat olemaan toisten organisaatioiden, riippuen aina professuurin alasta ja siitä potentiaalisesti kiinnostuneista tahoista, rahoittamia.
(...)
Lindholm toivoo Merikotkan myös pystyvän kasvattamaan pääosin tutkijoista koostuvaa henkilöstöään nykyisestä 30:stä.
–Merikotkan tekemä tutkimus on hyvällä alulla, mutta pitää muistaa, että tämä on pitkäjänteistä työtä.
VELI-PEKKA KELLONIEMI
♦ Sitoumusten kirja löytyy netistä osoitteesta www.bsas.fi/commitments. Merikotkan sitoumus löytyy sivulta 108.
Lue artikkeli kokonaisuudessaan VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.
