10.03.2010
23:00
Isien varjot ulottuvat kauas
Kotkan kaupunginteatterin Maailma alkaa vasta on vahvojen tunteiden eeppinen tarina, jonka teemat osuvat tähän aikaan.
Teatterin nuoret pääsevät näyttämään kyntensä Kaisa Korhosen ohjauksessa.
Yrjö Helmistä esittävä Aleksi Lavaste ja hänen niskassaan Erkki Honkapäänä roikkuva Teemu Koskinen ovat duo, jonka nuoruuden palo leimaa koko esitystä. (Kuva: Juha Metso)
NÄHTY
♦Maailma alkaa vasta, Toivo Pekkasen romaanista dramatisoinut Seppo Parkkinen, ohjaus Kaisa Korhonen.
Lavastus Lucie Kuropatová, pukusuunnittelu Sari Salmela, koreografia Sami Vartiainen, musiikin sovitus ja puhekuorot Ari Ismälä, valo- ja kuvasuunnittelu Juha Lahtinen ja Elina Romppainen.
Rooleissa Teemu Koskinen, Aleksi Lavaste, Jouni Jalarvo, Antti Leskinen, Miia Maaranen, Anna Lipponen, Kaisa Leppänen, Kari Kukkonen, Irja Korhonen, Eeva-Maija Haukinen, Salme Karppinen, Esa Suvilehto, Kalle Pylvänäinen, Lise Holmberg, Jarkko Sarjanen, Jarmo Tulonen, Minna Kangas ja Ari Ismälä.
Kantaesitys Kotkan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 6.3.
Ne, joiden odotukset Kotkan kaupunginteatterin uudesta Pekkas-tulkinnasta ovat olleet suuret, on syytä vapauttaa jännityksestä. Ei, ette koe pettymystä.
Seppo Parkkisen dramaturgia ja Kaisa Korhosen ohjaus Maailma alkaa vasta -näytelmässä kohtelee kunnioituksella ja hellällä kädellä Toivo Pekkasen Jumalan myllyt -romaania. Niin varjeleva ja lojaali Pekkasen keskeisille teemoille ja kohtauksille toteutus on, että tekijöillä on varmaankin ollut työ ja tuska yrittää mahduttaa kaikki kirjailijan eepoksen anti yhteen esitykseen.
Niin lähelle näytelmä romaania menee, että voisi oikeastaan kysyä, miksi sen nimi ei kelvannut näytelmän sorvaajille?
Katsojalle Kotkan kaupunginteatterin kantaesitys Pekkasen mielestäni parhaasta romaanista on mitä palkitsevin.
Tarina vyöryttää näyttämölle yhtäältä mitä ajankohtaisinta tekstiä palkansaajien oikeuksista ja pyrkimyksistä parantaa asemaansa työelämässä ja yhteiskunnassa, vaikka ajankohta onkin 1930-luvun vaihde (Eteenpäin 4.3.).
Toisaalta Pekkanen kertoo ajattomampaa tarinaa nuoren ihmisen ja sukupolven kasvusta, rimpuilusta omalle teille kohti vapautta, jota rajaavat aina sekä ulkoiset olosuhteet ja sosiaaliset rakenteet että aiempien sukupolvien asettamat rajat, ajattelutavat ja teot.
Selväksi käy, että isien varjot ulottuvat pitkälle vuosien ja vuosikymmenten päähän, vaikka pojat ja tyttäret niistä eroon pyristelevät.
Ilmeiseksi myös meille katsojille tulee, etteivät lakkojohtaja Helmisen ja toimitusjohtaja Honkapään totuudet ole vain heidän aikansa tuotoksia. Samoista juoksuhaudoista ovat keskenään taistelevat voimat ottaneet mittaa ja ottavat jatkossakin mittaa toistaan vielä monet kerrat. Noissa mittelöissä vammautuu aina moni loppuiäkseen. Toiset saavat haavansa parannetuiksi paremmin ja nopeammin.
Ryppyotsaisuus
huitaistu taka-alalle
Vakavahenkinen Pekkanen antaa Jumalan myllyissään tarinan nuorille, heidän intohimoilleen, iloilleen ja tuskailuilleen tilaa. Sen tilan kotkalaisten tulkinta käyttää täysimittaisesti ja sen yli hyväkseen.
Niin isoista asioista ja valinnoista kuin näytelmässä onkin kyse, on siitä ryppyotsaisuus kaukana. Korhosen ohjaus ja koko ensemblen emotionaalinen viritys tihkuvat väkevää elämän nälkää, uskoa ja toivoa ja ihmisen jatkuvaa kamppailua edistymisen puolesta. Eikä tämä lataus koske vain näytelmän nuoria. Vahvojen tahtojen ja tunteiden väkeä ovat myös näytelmän vanhemman polven edustajat.
Verrattuna vaikkapa Lapsuuteni- ja Tehtaan varjossa-romaaneihin, on Toivo Pekkasen myllyjen henkilögalleria laveampi ja myös se keventää kertomusta. Niin boheemi Halme (Esa Suvilehto), kuvaamataidon opettaja, neiti Lahtinen (Irja Korhonen) kuin Erkki Honkapään täti Emmakin (Salme Karppinen) tuovat esitykseen työväen-, talonpoikais- ja yläluokan elämänpiirin raskasmielisyyteen ja kurinalaisuuteen vapauden ja aistillisuuden tuulahduksia, jotka maistuvat ja tuoksahtavat katsomoon asti. Lisämaustetta ja kevennystä moniin kohtauksiin tarjoilevat Ari Ismälän valitsemat ja säestämät iskusävelmät ja jatsin luritukset.
(...)
Jos olisin nyt vaikkapa jonkun ammattiosaston tai muun työväenjärjestön johdossa, niin eipä olisi vaikeuksia päättää, mitä näytelmää veisin porukan katsomaan. On tämä kotkalaisten uutuus mahtava!
REIJO HÄMÄLÄINEN
Lue koko arvio VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.
