04.03.2010 05:17

JHL: Lahti tärvää maineensa työnantajana

{mosimage}

Lahden kaupunginhallituksen LK-Kiinteistöpalvelut Oy:n työnantajaliiton vaihdoksen mahdollistanut päätös johti Lahden kaupungin Julkisten ja hyvinvointialojen liittto JHL:n  työntekijöiden ulosmarssiin ja mielenilmaisuun viime viikon torstaina.

JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ilmaisi tiedotteessaan pettymyksen Lahden kaupunginhallitukseen, joka äänin 3-8 "tyytyi vain suosittelemaan" Palvelualan työnantajayhdistystä PTY:tä, jonka sopimus olisi taannut nykyisten työehtojen säilymisen.

- Työnantajan ja Lahden kaupungin menettely asiassa on täysin vastuutonta ja tuomittavaa. Näillä päätöksillä heikennetään pienipalkkaisten siivoojien ja kiinteistönhoitajien asemaa. Työntekijöiden palkkojen ja lomaoikeuksien heikennykset merkitsevät työntekijöille satojen eurojen menetyksiä kuukaudessa.

Santamäki-Vuori muistutti myös Lahden poikkeavan Kuntaliiton ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen suosituksesta kuntien tytäryhtiöiden järjestäytymisestä Palvelualojen työnantajayhdistykseen.

- Tapahtuma raunioittaa kuvan Lahden kaupungista hyvänä työnantajana. Poliittisten päättäjien tuleekin nopeasti arvioida uudestaan Lahden henkilöstöpolitiikka ja työntekijöilleen antamansa sitoumukset.  Työehtoshoppailu on periaatteena tuomittavaa ja kaksin verroin tuomittavan siitä tekee se, että shoppailun siunaa julkinen työnantaja, jonka tulisi toimillaan edistää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

"Osa toimenpiteitä"

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta puolusti tiedotteessaan LK-Kiinteistöpalvelut Oy:n ratkaisua liittyä toimialansa työnantajajärjestö Kiinteistöpalvelut ry:hyn.

- Tämä ratkaisu on osa toimenpiteitä, joilla yhtiö pyrkii turvaamaan toimintaedellytyksensä ja samalla työntekijöidensä työpaikat sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä.

Myllyvirran mukaan kaupungin palveluiden kehittäminen ja tasapainoinen talous on perustunut henkilökunnan hyvään osallistumiseen toimintojen jatkuvaan kehittämiseen.  Kaupunkikonsernin asioita voidaan hoitaa hyvin tuloksin vain yhteisymmärryksessä.

- Tavoitteena on ollut toiminnan turvaaminen ja vastakkainasettelujen ja lyhytjänteisten pakkoratkaisujen, kuten irtisanomisten ja lomautusten välttäminen.

Jarkko Nissinen

jarkko.nissinen@viikko-hame.fi