Pikavipeille tuli vaihtoehto

Kotkan uusi diakoniarahasto alkoi tukea taloudelliseen ahdinkoon joutuneita pienlainoilla.
Kotkan kaupungin ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymän yhteinen Kumppanuus-hanke on synnyttänyt uuden, perheitä tilapäisissä talousvaikeuksissa palvelevan rahaston.
Pienlainoja myöntävä diakoniarahasto on vastaanottanut jo ensimmäiset luottohakemukset eikä mikään viittaa siihen, että tarve rahastolle olisi vähenemässä, vaikka maamme talous kääntyisikin hiljalleen nousuun lamasta.
–Kotkan toimeentuloasiakkaiden määrä on kasvanut viime aikoina ikävällä tavalla. Nyt heitä on noin 4 000. Joukossa on varmaankin satoja perheitä, jotka saattavat tarvita tilapäistä luottoa. Tässä on hyvä vaihtoehto pikavipeille, pelkistää rahaston ideaa Kotkan sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall.
Kasvavaan tarpeeseen uuden rahaston arvelee tulevan myös rahaston velkaneuvojaksi ryhtynyt, Kotkan seurakunnan diakonissa Anna-Maija Kallasjoki.
–Meidän seurakuntamme diakoniatyössä kirjattiin viime vuonna 480 uutta asiakaskäyntiä. Samanlaista kasvu on ollut myös muissa Kotkan seurakunnissa, Kallasjoki mainitsee.
Lainan saanti seulojen takana
Kotkan kaupunki ja seurakuntayhtymä ovat sijoittaneet diakoniarahastoon 150 000 euroa rahaa. Siitä on mahdollista jakaa 200 – 2000 euron pienlainoja tilapäiseen tarpeeseen.
–Käytännössä asiakkaat tulevat minulle sosiaalitoimiston ja seurakuntien työntekijöiden kautta, kun he arvioivat että pienlainasta saattaa olla asiakkaalle apua. Sitten täytetään yhdessä hakemus, jonka esittelen johtokunnalle, kertoo Kallasjoki rahaston toiminnasta.
Rahaston johtokunnan puheenjohtaja, seurakuntayhtymän yhteisten työalojen ja keskusrekisterin johtaja Matti Kontkanen kertoo, että rahasto pyrkii käsittelemään hakemukset nopeasti ja joustavasti.
–Olemme varautuneet kokoontumaan kerran kuukaudessa ja tarvittaessa tätä useammin. Johtokunta on nelijäseninen ja kutsuttavissa nopeasti kokoon, Kontkanen vakuuttaa.
Pikavipeistä eroon ja kassalle apua
Diakoniarahasto voi auttaa esimerkiksi työttömäksi jäänyttä, jonka työttömyysavustuksen saanti työttömyyskassasta kestää ruuhkan vuoksi. Niin ikään rahasto voi auttaa vaikkapa niitä, jotka ovat turvautuneet pikavippeihin ja joutuneet vaikeuksiin korkojen vuoksi.
–Kohtuullisella korolla saadulla pienlainalla voi vaikkapa hoitaa pois 4-5 pikalainaa. Ja sillä voi estää, ettei laskurästejä kerry kovin, Kallasjoki mainitsee.
(...)REIJO HÄMÄLÄINEN
Lue artikkeli kokonaisuudessaan VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.
