17.02.2010 23:00

”Hallitukselta puuttuu veto”

paavo_nettt.jpg


Suomi tarvitsisi nyt kokonaisvaltaista ohjelmaa edellisen laman tapaan, päättelee Paavo Lipponen.
Ex-pääministeri toivoo politiikalta palaamista
yhteistyön linjalle.


Viime lamasta Suomea nousuun luotsannut ex-pääministeri Paavo Lipponen ei usko Vanhasen-Kataisen hallituksen kykyyn toimia suomalaisia koettelevassa talous- ja työllisyyskriisissä.

–Hallituksen talouspolitiikasta puuttuu veto. Hallitus lykkää ratkaisuja vuoteen 2011. Suomella ei ole varaa tällaiseen väliaikaan, Lipponen arvioi maanantaina Kouvolassa.

Kuusankosken keskustassa kansalaisia tavannut Lipponen piti omituisena tilannetta, jossa pääministeri taantuman keskellä ilmoittaa jättävänsä tehtävänsä muutaman kuukauden kuluttua. Se on tehnyt hallituksesta toimitusministeristön, jonka työtä leimaa passiivisuus.

–Missä muualla siedettäisiin tällaista? hallituspuolueet ovat eri mieltä miltei kaikista asioista. Työttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys kasvavat, ja työministeri asettaa itselleen vaatimuksia, että jotakin pitäisi tehdä. Miksei sitten tehdä, Lipponen kummeksui.

Lipponen kantoi erityisesti huolta päähallituspuolue keskustan huonosta tilasta. Puolueen toimintakyky ja valmius johtaa on mennyt sisäisten ongelmien vuoksi.

–Tämä on tietysti valitettavaa, Lipponen lisäsi.


Konsensusta ei pidä hylätä


Lipponen toivoo, että työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan kolmikantayhteistyöhön voitaisiin palata Suomessa mahdollisimman pian. Se on osoittautunut pienelle kansantaloudelle arvokkaaksi työvälineeksi varsinkin vaikeina aikoina.

–Ei sellaista pidä päästää pois käsistä, Lipponen muistuttaa.

Hän harmitteleekin sitä, ettei porvarihallitus ole kuunnellut esimerkiksi eduskunnan puhemies Sauli Niinistöä, joka on puhunut yhteistyön puolesta. Niinistön ajattelun taustalla Lipponen arvelee olevan tämän kokemukset valtiovarainministerin pestistä kahdessa Lipposen hallituksessa.

Lipponen arvioikin, että maan nostaminen kriisistä ja palaaminen yhteistyön politiikkaan vaatii uusia vaaleja ja uutta hallituspohjaa.

–Ilman sosialidemokraatteja ei tästä selvitä, Lipponen katsoo.


Ay-liikettä on turha syyttää


Syyksi konsensuksen hylkäämiselle Lipponen näkee ennen muuta työnantajapolitiikan muutoksen.

–Vika ei ole ay-liikkeessä. Työnantajapuolen on vallannut kvartaaliajattelu ja liituraitamiesten esiinmarssi. Toinen tekijä on sitten poliittisen vastuun puute, hallituksen passiivisuus. Hallituksella olisi ollut mahdollisuuksia kolmikannan ylläpitämiseksi, mutta se ei niitä käyttänyt ideologisista syistä, Lipponen katsoo.

Lipponen ei ole ymmärtänyt sanojensa mukaan alkuunkaan hallituksen veroelvytystä, joka on nakertanut veropohjaa ja vienyt eväitä maksaa velkaa tulevina vuosina. Nyt ovat edessä verojen korotuksen kautta linjan.

–Hallituksen politiikka on konkurssissa. Se ei ole enää kovin fantastista, Lipponen suomii.


Demarijohto on petrannut


SDP:n tilanteesta Lipponen ei ole ilmeisestikään huolestunut. Hänen mukaansa uusi puoluejohto on ”selvästikin lukenut” läksynsä ja se on ”petrannut” otteissaan. Puolueen yhtenäisyyden Lipponen katsoo parantuneen.

Lipponen uskoo niin ikään, että SDP:ltä tulee vielä 1990-luvun tapaan vaihtoehto-ohjelma, jolla Suomi väännetään uuteen nousuun, vaikka edessä ovatkin matalan talouskasvun vuodet.

Eero Heinäluoman nostaminen SDP:n eduskuntaryhmän johtoon saa Lipposen tuen. Jutta Urpilaisen perustelu vaihdoksille eli tarve saada aikaan rytmin vaihdos kelpaa sekin SDP:n ex-puheenjohtajalle.

REIJO HÄMÄLÄINEN

Lue koko artikkeli VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.