EU:sta tuli kansalaisen työkalu

Suomalaiset ovat Leena Halosen mukaan yhä tietoisempia unionin tarjoamista mahdollisuuksista.
Euroopan
aluetiedottaja ei törmää Kymenlaaksossa työtä haittaaviin häiriköihin.
–Noin 15 vuotta unionin jäsenyyttä ovat tehneet tehtävänsä. Suomalaiset ovat oppineet käyttämään EU:n tarjoamia mahdollisuuksia ja tietoa heillä on yhä vain enemmän. Se pistää tietysti meidätkin entistä lujemmalle, miettii Kymenlaakson Eurooppatiedotuksen aluetiedottaja Leena Halonen.
Maamme ensimmäisiin alueiden EU-tiedottajiin kuuluva, jo 16 vuotta nykyisessä tehtävässään toiminut Halonen myöntää, että tietämys EU-asioissa ei jakaudu tasan kansalaisten kesken. Mikä pätee yleensä kansalaistaitoihin ja yleiseen tietämykseen, pätee myös unionin tuntemukseen.
–Tietysti nuoret, jotka eivät muista eivätkä tiedä muuta aikaa kuin aikamme EU:n jäseninä, suhtautuvat keskimääräistä myönteisemmin unioniin ja osaavat myös käyttää sitä hyväkseen. He myös tarvitsevat sitä usein enemmän kuin ikääntyneemmät ihmiset. Ajatellaan nyt vaikkapa opiskelu- ja harjoittelupaikkojen tarvetta, Halonen kuvailee.
Raja-aidat ovat kadonneet
Sillä, miten kielitaitoinen on ja miten paljon ihmisellä on ollut tilaisuuksia olla vuorovaikutuksessa muiden EU-maiden kansalaisten kanssa, on merkitystä sekä asenteille että tietämykselle.
–Nuorilla ja kielitaitoisilla suomalaisilla ei ole arjessa samanlaisia raja-aitoja kuin vanhemmalla väestöllä. He liikkuvat sujuvasti jopa päivittäin rajojen yli varsinkin netissä. Heille eurooppalainen monimuotoisuus ja samalla ykseys ovat selviöitä. Loppujen lopuksihan olemme Euroopassa aika samanlaista porukkaa kansojen kesken ajatuksiltamme, toiveiltamme ja elämäntavoiltamme, Halonen muistuttaa.
Meidän suomalaisten EU-tietämys on noussut vuosien mittaan ainakin kahdesta syystä. Yhtäältä kokemuksemme elämästä unionissa ovat osoittaneet monet luulot vääriksi. Toisaalta tietoa saa yhä helpommin, kun käytössä ovat sähköiset vempaimet ja lukemattomat EU-sivustot netissä.
–Minunkin työajastani on mennyt vuosi vuodelta yhä enemmän netissä. Me tiedottajat olemme verkostoituneet Suomessa ja unionin sisällä tehokkaasti, jolloin voimme käyttää toistemme asiantuntemusta hyväksi. Meille ohjautuvat kysymykset tulevat niin ikään entistä enemmän netistä, Halonen kertoo.
(...)
Ympäristö ja työt kiinnostavat
Leena Halosen työpäivät ovat täynnä paitsi yhteistyötä eri viranomaisten kuten työvoimahallinnon ja kuntien viranhaltijoiden kanssa, myös keskustelua kansalaisten kanssa.
–Ihmiset soittavat ja käyvät pistäytymässä ja minä vierailen erilaisissa tilaisuuksissa puhumassa, Halonen kertoo.
Näinä aikoina suomalaisia kiinnostavat Halosen mukaan paljon ympäristö- ja työllisyysasiat.
–Työ- ja koulutuspaikat sekä rahoituksen hakeminen ovat niitä asioita, joissa saa jakaa neuvoja aika lailla ja koko ajan, Halonen mainitsee.
EU on laajentunut tavattomasti. Myös se on askarruttanut viime vuosina suomalaisia.
–Turkin mahdollinen jäsenyys on herättänyt paljon keskustelua. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että unioni voisi pitää nyt ainakin hieman taukoa laajentumisessa, Halonen tulkitsee kansaalisten tuntoja.
(...)REIJO HÄMÄLÄINEN
Lue koko artikkeli VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.
