Nuoren turvaverkko ei pidä

Suomalainen koulutus on maailmankuulua. Meidän perusopetuksemme antaa hyvät valmiudet jatko-opintoihin ja elämään kaikille nuorille. Perusopetuksessa oppilashuolto antaa lisätukea niillekin, jotka eivät ihan omin avuin pärjää. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa nuoren tulevaisuuden polulle, mutta onko?

Yhteishaku on jälleen maaliskuussa ajankohtainen tuhansille peruskoulunsa päättäville nuorille. Kukin miettii tahollaan, haluaako mennä lukioon vai kenties kouluttautua kokiksi, hitsariksi tai vaikkapa maatalousyrittäjäksi. Jokaisella nuorella on haaveita koulutuspaikasta, mutta kaikkien haaveet eivät toteudu. Osa jää täysin tyhjän päälle tulevana syksynä, kun yhdenkään opinahjon ovet eivät heille aukene.

Syitä jatko-opintojen kariutumiseen on varmasti monia, eikä vähäisimpänä huono koulumenestys. Monella nuorella on peruskoulun päättövaiheessa takana ankara murrosikä, joka ei aina ole parasta koulumotivaation aikaa. Osalla ei ole oikeasti mitään käsitystä siitä, mitä he haluavat tehdä isona. Joka tapauksessa suuri joukko nuoria on vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta juuri yhdeksännen luokan päättyessä.

Meillä suomalaisessa yhteiskunnassa on sovittu koulutustakuu nuorille, joka ei tällä hetkellä kaikkien kohdalla toteudu. Nuoren on pakko hakea opiskelemaan, mutta ei ole pakko päästä minnekään. Nuoren turvaverkossa on oikeasti ihmisen kokoisia aukkoja.

Mikä sitten neuvoksi syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, erityisesti näille 15-16 –vuotiaille? Koulutustakuun tulisi pitää sisällään oikeasti vakuutus siitä, että nuori myös pääsee johonkin opiskelemaan. Hän tarvitsee nuorena vielä runsaasti aikuisen ohjausta ja joidenkin kotijoukot eivät pysty sitä ohjausta hoitamaan.

On edelleen etsittävä erilaisia tapoja saada jokainen 16-vuotias kiinnittymään johonkin opiskelupaikkaan peruskoulun päätettyään. Keinona on väläytelty oppivelvollisuusiän nostamista, mutta sekään ei toimi ellei ole tarjolla muitakin opiskelupaikkoja kuin lukiot ja ammattikoulut. Toki nykyään on olemassa paljon erilaisia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi kymppiluokka tai ammattistartit. Nämä vaihtoehdot eivät silti tavoita kaikkia.

Ongelmana on se, että peruskoulun päättävän nuoren perään ei katso kukaan, jos vanhemmat eivät siihen syystä tai toisesta kykene. Ei ole olemassa edelleenkään kunnan tai valtion viranhaltijaa, joka pitäisi huolen siitä, että jokainen ysiluokkalainen löytää paikkansa myös peruskoulun jälkeisenä syksynä.

Kesä peruskoulun jälkeen on kriittisin aika, jolloin nuori voi pudota koko yhteiskunnan turvaverkon läpi ilman, että kukaan ottaa kopin.

Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta ihmistä syrjäytymiselle.

Ensinnäkin se on inhimillisesti katsottuna väärin, että joku ei löydä itselleen omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Lisäksi on taloudellisesti ajatellen äärettömän kallista hukata nuoria yhteiskunnan laidalle; he tulevat maksamaan suuren kasan euroja tulevaisuudessa, jos eivät voi itse huolehtia itsestään.

Lapsissa ja nuorissa on yhä tulevaisuus, se meidän pitää muistaa.

Jatkossa on voimakkaasti kehitettävä keinoja, joilla nuorille turvataan ehjä tie elämässä eteenpäin. Aina on niitä, jotka valitsevat väärän polun, mutta on luotava edellytykset sille, että voi yleensä valita.