Karhulan työväennäyttämöstä vuoden harrastajateatteri

Työväennäyttämön nuorten syksyllä esittämän, koskettavan Enkelin vapaaillan kävi katsomassa 2 400 katsojaa. Näytelmä oli yksi syy näyttämön palkinnolle.
Kotkalainen Karhulan työväennäyttämö on valittu vuoden 2009 harrastajateatteriksi. Valinta julkistettiin viime sunnuntaina Helsingissä järjestetyssä Thalia-gaalassa.
Suomen harrastajateatteriliiton ja Suomen Työväen Näyttämöiden liiton myöntämän tunnustuksen perusteluissa todetaan, että Karhulan työväennäyttämöllä on tehty korkeatasoista teatteria jo 112 vuoden ajan. Edelleen perusteluissa arvioidaan, että teatterin esitykset ovat olleet yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti merkittäviä. Erityinen ansio näyttämölle on ollut nuorten teatteriharrastuksen tukeminen.
Työväennäyttämön valintaan vaikutti osaltaan viime syksynä näyttämöllä esitetty, Tommi Tainion ohjaama Enkelin vapaailta. Huumenuorista kertova nuorten näytelmä oli myös yleisömenestys, jonka näki noin 2 400 katsojaa, näistä valtaosa nuoria.
Kotkalaisen harrastajateatterin tunnustuksen kävivät pokkaamassa teatterin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Risto Kunelius ja johtokunnan nuorten jäsen Saana Malinen. Mukana juhlassa oli lisäksi näyttämön viisihenkinen ”delegaatio” ohjelmistovastaava Esko Junkkarin johdolla.
REIJO HÄMÄLÄINEN
