09.02.2010 06:48

Katainen luopuisi kesällä pääministeri Vanhasesta

Katainen luopuisi pääministeri-Vanhasesta kesällä

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen toivoo Turun Sanomien haastattelussa, että keskustan kesällä valittava uusi puheenjohtaja valitaan myös pääministeriksi.


Pääministeri Matti Vanhanen luopuu kesäkuussa keskustan puheenjohtajan tehtävistä. Katainen perustelee pääministerin vaihtamista hallituksen toimintakyvyllä.

– Kun neljä henkilöä istuu, on hyvä, että kaikki tietävät, että siinä istuu päätösvaltainen ihminen. Pitäisin käytännön elämän kannalta onnettomana sitä, että yhdessä puolueessa joko puheenjohtajalle tai pääministerille informoidaan tehdyt päätökset ja kompromissit, Katainen sanoo.

Puhemies Sauli Niinistö (kok.) on pohtinut mahdollisuutta, että hallituspohjaa laajennettaisiin kesällä. Katainen ei pidä ajatuksesta.

– Sille pitäisi olla peruste. Olen eri mieltä hänen kanssaan siitä, että tämä hallitus olisi estämässä talouden sopeutumista.

STT