08.02.2010 02:00

Yliopistoilla arveluttava Suomen ennätys: Täysin sopimukseton tila

Yliopistoilla arveluttava ennätys: Täysin sopimukseton tila

Yliopistojen muuttuminen valtion virastoista julkisoikeudellisiksi laitoksiksi on kaikkien muiden ongelmien lisäksi johtanut kyseenalaiseen Suomen ennätykseen. Kaikki 16 yliopistoa ja niiden yli 30 000 palkollista ovat nyt toista viikkoa tilassa, jossa ei ole voimassa esimerkiksi yhteistoimintasopimusta eikä luottamusmiessopimusta.


– Me olemme nyt ihan oikeasti todella sopimuksettomassa tilassa, moninkertaisesti, sanoo Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton (YHL) puheenjohtaja Kerttu Pellinen.

Täysin sopimukseton tila koskee koko yliopistoväkeä, professoreja myöten.

– Ei voi sanoa, että palkkaneuvottelut ovat katkenneet, koska niitä ei ole voitu edes aloittaa, Pellinen sanoo.

Tutkimuslaitesuunnittelija Jukka Laakkonen Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että jos tilanne ei muutu, näyttää siltä, että ”lakossakin ollaan”.

Liiton puheenjohtaja sanoo, että työtaisteluvalmiutta on nostettu.

Timo Vainio
Uutispäivä Demari

{vinjetti}Erikoisesta tilanteesta enemmän painetussa lehdessä.{/vinjetti}