Uusi järjestys uudelle vuosisadalle

Ylen teemalla äskettäin nähty  sarja ”Me eurooppalaiset” piirsi vallan kelpoa kuvaa maanosamme historiasta.

Eri aikoja hallinneet aatteet ja voimasuhteet tulivat kytketyiksi sarjassa vuosisatojen myötä jonkinlaisiin syy- ja seuraussuhteisiin, vaikka (marxilaisittain) talouden eli yhteiskunnallisen alarakenteen ja yhteiskunnan kulttuurisen järjestelmän eli ylärakenteen vuorovaikutus taisi olla tekijöille heikommin tunnettu selitysmalli.

Me eurooppalaiset oli myös hyvä muistutus siitä, että maanosamme kansojen ja valtioiden sosiaaliset ja poliittiset elinolot ovat olleet tiukasti sidoksissa keskenään. Kun yhtäällä on mennyt huonommin, on pahoinvointi levinnyt helposti toisaalle. Ja kun yhdessä nurkassa on sodittu tai pystytetty diktatuureja, ovat nekin taudit ja vitsaukset olleet leviäviä laadultaan.

Samalla lailla ovat jopa Euroopan reunamaille saapuneet maanosassa demokratian, vapauden ja valistuksen aatteet. Myös omaan lintukotoomme on päässyt pesiytymään muualta niin hyvä kuin paha, useimmiten kuitenkin hyvä.

Yksi Euroopan yhteisen historian opetus on ollut se, ettei näin monen kansallisuuden pirstomassa, maantieteellisesti pienessä ja tiheään asutussa maanosassa kannata kovin yrittää pullistella ulos raameistaan. Karvaiden kokemusten ja keskinäisen nokittelun jälkeen huomasivat mahtimaatkin, että nöyrtyä piti ja hakeutua yhteistyöhön pienempiäänkin hiukan kuunnellen.

Ilmeisesti liiankin isoja harppauksia parin viimeisen vuosikymmenen aikana yrittänyt Euroopan unioni on totta kai monelta osin keskeneräinen järjestelmä. Yhtä lailla emme voi siihen uskoa ja luottaa kuin sitä pienempiin suojan ja turvan antajiin kuten suhteellisen nuoriin kansallisvaltioihin.

Vuosi vuodelta ja tilanne tilanteelta on käynyt kuitenkin selväksi, että torsona ja heikkonakin EU on joka tapauksessa miltei ainoa väline, jonka varassa Eurooppa ja laajemmin maailma voi yrittää ongelmiaan hoidella. Tarvitsemme unionia Euroopan ja muun maailman muuttamiseen.

Demareiden ex-puheenjohtajan, tässä lehdessä toisaalla enemmän esitellyn Ulf Sundqvistin pohdinnan tärkeä viesti tämän ajan globaalista talouskriisistä selviämiseksi on, että ihmiskunnan päättäjien on pakko lähteä rakentamaan askel askeleelta uutta kansainvälistä, luotettavaa päätöksentekojärjestelmää. Merkittävien askeleiden ottaminen edellyttää ”Uffen” mukaan uusia päätöksenteon rakenteita. Ilmastokysymystäkään ei voi jättää markkinoiden hoidettavaksi. ”Sen hoitaa vain uskottava, rehellinen ja oikeamielinen politiikka”, Sundqvist uskoo.

Jotta tässä onnistutaan, tarvitaan yhteisiä periaatteita ja arvoja sekä niiden omaksumista, Sundqvist päättelee. Viitaten talous- ja ilmastokriisiin hän arvioi, että ”Suomella, pohjoismailla, Euroopalla, sosialidemokraateilla, liberaaleilla, humanisteilla ja sivistyneistöllä on suuri vastuu kestävän muutoksen aikaansaamiseksi”.

Jos toimeen tartutaan, voivat myös puoluerakennelmat mennä uusiksi, kun ”rajalinja piirtyy edistykseen, avoimuuteen, humanismiin ja demokratiaan luottavien, ja autoritaaristen fundamentalistien välille”, Sundqvist kuvailee politiikan asetelmia.

Tuossa asetelmassa Euroopan unioni voi ehkäpä ainoana selkeänä yhteenliittymänä asettua ensiksi mainittuun ryhmittymään nyt kun maanosamme on kutakuinkin vapaa eri merkkisistä diktatuureista.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan VIIKKO-ETEENPÄIN lehdestä.