Vanhukset päättävät karata

NÄHTY
Karhulan työväennäyttämö toi Kyminsuuhun  lämminhenkisen uutuuden.
Tuulta päin -näytelmässä toisilleen pottuilevat Jari Lippo (vas), Vesa Vanhala ja Ari Koponen.

♦ Gérard Sibleyras: Tuulta päin, suomennos Arto af Hällström, ohjaus Arimo Haltsonen.
Valot ja äänet Petri Gustafsson, lavastus Arimo Haltsonen ja työryhmä, puvustus Anne Hannula ja työryhmä.
Rooleissa Ari Koponen, Jari Lippo ja Vesa Vanhala.
Karhulan Työväennäyttämön ensi-ilta Kulttuuritalo Kyminsuussa 15.1.



On vuosi 1959 ja eräässä ranskalaisessa hoitokodissa  kolme sotaveteraania viettävät vanhuuden päiviään, jotka ovat kovasti samankaltaisia.
Hoitokodin takapiha on liki ainut paikka, missä miehet kuluttavat aikaansa, pääasiassa toisilleen kettuillen. Lopulta taustoiltaan hyvinkin erilaiset vanhat jäärät löytävät yhteisen sävelen, kun he päättävät käynnistää pakohankkeen läheiselle poppelikukkulalle.

Erinomainen
kolmikko

Näytelmässä Tuulta Päin on lavalla vain kolme henkilöhahmoa, tosin parista muusta puhutaan kohtuullisessa määrin.
Näytelmä käsittelee hyvinkin vakavia teemoja, kuten muun muassa kuolemaa, syrjäytymistä ja rampautumista, mutta todella taiturimaisesti teksti on kiedottu lämminhenkiseen huumoriin, joka naurattaa, vaikka sen ajoittain pitäisi ehkäpä enemmän itkettää.
Miehet pottuilevat toisilleen joka päivä, mutta tuskin ilkeyttään. Lähinnä se on vain heidän rutinoitunut tapansa viestittää välittävänsä toisistaan.
Haaveilua harrastetaan ja kaveria ei jätetä.
Jari Lippo (Marcel) ja Ari Koponen (Fernand) ovat työväennäyttämöläisten kokeneinta ja parhainta A-ryhmää, ja Vesa Vanhala (Gustave) muuten vain tasokas tekijä näytelmässä, jossa kaikki kolme hahmoa ovat suurimman osan aikaa näyttämöllä. Heidän kaikkien työskentely ei  jätä juuri ollenkaan toivomisen varaa, ja he rakentavat roolityönsä harkitusti ja täydentävät toisiaan hienolla tavalla.
Tasokasta ryhmätyötä, jos mitä.

Lämmin, hauska
ja virkistävä

Ohjaaja Arimo Haltsonen on ohjannut näytelmän suurella sydämellä ja vieläkin suuremmalla näkemyksellä.
Näyttelijöiden replikointi on hyvin ajoitettua, kuten pitääkin olla, kun näyttelijätkään eivät keskivertonäytelmään verrattuna kovin paljon liiku.
Näytelmän lavastus on harkitun niukkaa, mutta toimivaa.
Näytelmän vanhat herrat harrastavat haaveilua.
Mikäli katsojat haluavat haaveilla näkevänsä lämpimän, hauskan ja virkistävän näytelmän, käsken heitä lopettamaan sen heti. Nimittäin sellaisesta ei tarvitse haaveilla, mitä on hyvin lähellä mahdollista nähdä, ja se on tämä Karhulan Työväennäyttämön tuorein ensi-ilta.

HARRI PARIKKA