Joku voisi kutsua freak-show’ksi

Sarastus kyselee suvaitsevaisuuden perään uudessa näytelmässään.
Martti Pentti (vas), Heidi Tapio, Antero Marjakangas, Anne Ahtiainen ja Jari Penttilä onnistuivat miellyttämään ainakin allekirjoittanutta. (Kuva: KIMMO SEPPÄLÄ / KS)



NÄHTY
Arkulla vainaan, ohjaus ja käsikirjoitus Antero Marjakangas. Puvustus ja lavastus työryhmä, valot Thomas Pryke, koreografia Marjo Vainio.
Rooleissa: Martti Pentti, Jari Penttilä, Anne Ahtiainen, Heidi Tapio, Antero Marjakangas ja Marjo Vainio.
Esiintyjäryhmä Sarastuksen ensi-ilta Nelosteatterissa 10.1.2010.

Esiintyjäryhmä Sarastuksen pienimuotoiset esitykset ovat saaneet jälleen jatkoa esityksellä Arkulla vainaan. Kyseessä on runsaan tunnin pituinen näytelmä Lahja-nimisen henkilön maahanpanijaisista sekä muistotilaisuudesta.

Arto Seppälän klassikkoa Viisi naista kappelissa mukaillen vainajan arkun äärelle on kokoontunut viisi henkilöä, naisia ja miehiä, joista jotkut tuntevat toisensa paremmin, jotkut tuskin ollenkaan. Jotkut saattaisivat kutsua porukkaa  jopa suoranaiseksi freak-show’ksi, itse sanoisin varsin persoonallisiksi persooniksi.

Vakavaa humoristisesti

Lähtöasetelma Sarastuksen esityksessä on vakava, mutta kokonaisuutta viedään eteenpäin laulujen ja runojen myötävaikutuksella huumoriakin avuksi käyttäen.

Huumori ei tosin ole mitään heko-heko-osastoa, vaan ikään kuin pinnan alla hiljaisesti hymyilyttävää.

Kaikista henkilöistä ei kerrota kovin paljon taustoja, jolloin heistä ei välttämättä saa kunnon otetta. Toisaalta esityksessä ehditään käsitellä muun muassa miehisyyden ja naiseuden teemoja ja samaa sukupuolta olevien rakkautta.

Onpa mukana esityksessä itse vainajakin sekä annos absurdiikkaa.

Teksti ja esitys tasapainossa

Esityksen ohjaaja ja kirjoittaja Antero Marjakangas on jälleen tehnyt pienimuotoisuudessaan hallitun esityksen, jossa teksti ja itse esitys ovat tasapainossa keskenään.  

Koko esiintyjäryhmä tekee oivaa työtä, joskin porukan kokeneimmat eli Marjakangas itse ja Heidi Tapio erottautuvat ilmaisussaan jonkin verran muista.

Ajoittainen replikoinnin pienoinen kömpelyys voi olla tosin myös jonkin sortin koominen tehokeino. Laulut ja runot ovat joka tapauksessa valittu mukaan jälleen ajatuksella ja vahvalla tyylitajulla, mikä tuntuu olevan hyvinkin vahva piirre Marjakankaan tarttuessa työhön.

Sarastus voittanee tällä(kin) esityksellään itselleen uusia ihailijoita, joita sillä jo kohtuullisen runsaasti on ennestään.

HARRI PARIKKA