Kääntyykö tuuli?

Kuolevat nuo jenkitkin joidenkin tietojen mukaan nyt yhä nuorempina kehnojen elintapojen ja ruokatottumusten vuoksi. Miksei ikääntymisen suunta kääntyisi Euroopassakin joko samasta tai muusta syystä?"

Mihin sijoittuu ihmisellä sellainen koteloitumisvaihe, jonka seurauksena osasta meitä kuoriutuu sellaisia asiantuntijoita, jotka  kertovat meille huomisen?

Voi myös kysyä, mikä vitsi vai eikö mitään on siinä, että alamme toistaa tulevan tietäjien arvauksia ja teemme jopa isoja ratkaisuja niiden pohjalta.

Viime vuosina minua on esimerkiksi kummastuttanut usko siihen, että me suomalaiset ja eurooppalaiset elämme jatkuvasti yhä vain vanhemmiksi. Sen uskon varassa tehdään joka tapauksessa isoja ratkaisuja vaikkapa työurista ja eläkkeiden leikkureista, vaikka mikään ei voi antaa varmuutta ennusteiden kuvaamasta seniori-Suomesta.

Kuolevat nuo jenkitkin joidenkin tietojen mukaan nyt yhä nuorempina kehnojen elintapojen ja ruokatottumusten vuoksi. Miksei ikääntymisen suunta kääntyisi Euroopassakin joko samasta tai muusta syystä?

Nuorempia ikäluokkia rauhoitellaan muillakin lupauksilla kuin pitkällä iällä. Heille vannotaan muun muassa, että he saavat elää elämäänsä vanhempiaan tuntuvasti vauraampina eikä työpaikoista tarvitse kilpailla, jahka isojen ikäluokkien kehäraakeista päästään työelämässä eroon.

Jos olisin nuori, pitäisin moisia onnen toivotuksia pelkkänä kusetuksena. Vielä tässä ehditään huomisen bileet pilata lamojen ja itsekkäiden poliittisten päätösten myötä!

Mitä ennustetaan ihmisille, sitä kaavaillaan myös erilaisille asioille. Niinpä meille tarjoilluissa skenaarioissa on vain kutakuinkin lineaarisesti nousevia tai laskevia käyriä oli kyse liikennemääristä, kansantuotteesta, palveluista, turismin virroista, netin käytöstä, rock-konserteista, koulutuksesta tai ympäristöstä.

Mikä on ollut viime aikojen kehitys, sen oletetaan jatkuvan. Ja kun on saatu ennuste, on sillä taipumus toteuttaa itseään, kun se otetaan pohjaksi valmistelulle ja päätöksenteolle.

Tulin vieraannuttaneeksi itseäni jouluvapaillani pois arjestamme lukemalla tarinoita  elämästä ja uskomuksista Antiikissa. Noita aikoja tarpoessani tulin käyneeksi läpi samalla monta käännekohtaa eurooppalaisen ihmisen ja kulttuurievoluutiomme kehityksessä.

Vaikka tunnemme historiastamme monet yllätykset ja käänteet, häiritsee tilanteemme hahmottamista  varmaankin – hyvinvointivaltion kasvun kasvatteina – jonkinlainen tasaisen kasvun päähänpinttymä. Äkillisten notkahdusten ja ”poikkeustilojen” mentyäkin me kuvittelemme kerta toisensa jälkeen palaavamme aiemmin vallinneeseen, ”normaaliin” kehitysuraan. Näin tapahtuu, vaikka samaan aikaan saatamme todeta tulleemme asiassa jos toisessa käännekohtaan, josta ei ole paluuta entiseen.

Ehkä asioiden hahmottaminen on vaikeaa siksi, että monien ilmiöiden elinkaari on nykyisin vain 10-20 vuotta. Osa arkemme perusasioista on toisaalta pysyvämpää laatua. Mitään yhtä ja kaiken kattavaa, nopeampaa tai hitaampaa muutosta ei ole olemassa.

Ilmeistä on sekin, että erilaisilla asioilla on keskenään erilainen logiikka ja sellainenkin voi muuttua. Entäpä, jos monenlaista ylöspanon ja kasvun aikaa seuraa aika, jota säätelee alasajon logiikka? Voivatko esimerkiksi palkat, eläkkeet, liikennevirrat tai kulutus alkaa laskea? Onko niin pakkokin käydä?

Tulevaisuudentutkija ja diplomi-insinööri Keijo Rajakallio arvioi lehtikirjoituksessaan (KU 31.12.), että suomalainen yhteiskunta on pian eli vuoden 2030 paikkeilla aika lailla erilainen mitä se on nyt. Esimerkiksi kauan ennakoitu etätyö on paitsi ympäristösyistä, myös uuden verkostotalouden vuoksi hyvin laajaa. Opiskelijoitakaan ei enää valita oppilaitoksiin ja koulutusohjelmiin, vaan työelämään kytkeytyneisiin verkkoyhteisöihin. Syntyy uusi tapa opiskella ja tehdä työtä yhteen kietoutuneena. Moniosaaminen ja fyysinen tekeminen lisääntyvät.

Rajakallio ennakoi, että elämässä palataan enemmän sen alkulähteille. Läsnäololla ja toisen ihmisen kohtaamisella on nykyistä suurempi merkitys elämässä. Työelämän haasteiksi on nostettu mielekkyyden lisääminen ja kiireen eliminointi.

Yhä hokee kuitenkin armeija toimitusjohtajiamme, että meidän pitää juosta yhä nopeammin, että pysyisimme edes paikallamme. Ketähän tuokin hokema saa innostumaan huhkimisesta ja kuka vakuuttuu tai sitoutuu? Kuka on se pomo, joka näkee hokemassaan mitään järkeä tai tavoiteltavaa.

Oliko se Brecht, joka kirjoitti kääntyvästä tuulesta, joka muuttaa kaiken? Jos ei aivan kaikki muutu eikä tarvitsekaan muuttua, niin voisimme me vuoden alkajaisiksi aivan hyvin alkaa se tuulen kääntö vaikkapa kohti tuota Rajakallion visiota ja mahdollista huomista.