Väkivallan monet kasvot

KUULTU
Miia Maarasen tilakuunnelmassa Heikko jää ääninäyttelijöiden pienetkin äänenpainot, tauot ja huokaukset luovat täysipainoisen kuvan erilaisista, eri tavalla lähisuhdeväkivallasta kärsivistä ihmisistä. Esiin piirtyy koskettavia ihmiskohtaloita, joiden pärjäämisestä myöhemmin olisi mielenkiintoista ollut kuulla vähän lisääkin.

Heikko jää -tilakuunnelma, ohjaus ja käsikirjoitus sekä maalaukset Miia Maaranen.
Äänirooleissa: Jaana Saarinen, Kalle Pylvänäinen ja Pia Lunkka.
Äänitys ja valot Pekka Ahokas.
Kuultu Kotkan kaupunginteatterin Kabinetissa 19.12.2009.

Pienimuotoinen ja näennäisen vaatimaton osaa joskus olla myös tavattoman kaunista.

Kun kaupunginteatterin näyttelijä Miia Maaranen toi tarjolle puolituntisen, tilakuunnelmana markkinoitavan esityksen, silmäkulmani kohosivat hivenen epäileväisesti. Miten kuunnelma toimisi yhdistettynä samassa tilassa näkyviin tauluihin? ja miten ylipäätään olisin vastaanottavainen taidemuodolle, joka ei ihan ole ollut lähellä sydäntäni pitkään aikaan?

Kolme erilaista näkökulmaa

Esitys koostuu kolmesta monologista, jotka kaikki tuovat oman näkökulmansa perheväkivaltaan. On Äiti (Jaana Saarinen), jonka mies Pertti on kuollut. Hän on joutunut miehensä pahoinpitelemäksi, mutta muistelee häntä silti kaipaukselle, koska pitää itseään syyllisenä ongelmiin: ”Eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa...”

Äidin poika Tuomas (Kalle Pylvänäinen) on aikuisena poliisi, joka joutuu naisensa Lauran pahoinpitelemäksi, kunnes lopulta sanoo: Ei!

Tilanne kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun Tuomaksen saatua tarpeekseen, hänestä itsestään tuleekin vaimonhakkaaja.

Kolmannen vinkkelin tarjoaa sitten Tuomaksen nainen Laura (Pia Lunkka), joka jatkaa ”perinnettä” läpsimällä turhan kovaa pientä poikaansa.

Maaranen myös lahjakas maalari

Kaikki kolme näyttelijää ovat äänineen erinomaisessa vedossa ja pakottavat kuulijansa todellakin kuuntelemaan.

Pienetkin äänenpainot, tauot ja huokaukset luovat täysipainoisen kuvan erilaisista, eri tavalla lähisuhdeväkivallasta kärsivistä ihmisistä. Esiin piirtyy koskettavia ihmiskohtaloita, joiden pärjäämisestä myöhemmin olisi mielenkiintoista ollut kuulla vähän lisääkin.

Miia Maaranen on kertonut kokeneensa aiheen hyvin tärkeäksi, ja se näkyy erityisen hyvin juuri kirjoitetuissa monologeissa.

Pistää mielen vakavaksi, kun ajattelee, kuinka monien suljettujen ovien takana on tapahtunut vastaavaa vaikkapa juuri kuluneiden joulun tai uuden vuoden pyhien aikana.

Miia Maaranen osoittautuu myös varsin lahjakkaaksi maalariksi. Esitystä tukee näet parisenkymmentä hänen  maalaamaa, näytelmän aihepiiriin sopivaa maalausta.

Mielenkiinnolla odotan myös hänen työn alla olevaa, samaa väkivalta-teemaa käsittelevää koko illan näytelmää.

HARRI PARIKKA