17.12.2009 00:00

Kouvola sai lama-ajan budjetin

kouvolahannele.jpg


Kova investointitahti ja sopeutusohjelman rajuus huolestuttivat valtuutettuja.
Pienryhmissä viriteltiin jo äänijänteitä ja nuotteja alkuvuoden kouluverkkoratkaisuun.
Kouvolan valtuutetut hyväksyivät kaupungin talousarvion sopuisissa tunnelmissa. Valtuuston kokeneet etupenkkiläiset Mauri Harjula ja Hannele Viljakainen saattoivatkin valmistautua rauhallisin mielin tämän vuoden tärkeimpään istuntoon.


Kireäksi käynyt Kouvolan kaupungin talous hyydytti valtuustoryhmien halut suurin budjettilisäyksiin, kun valtuusto hyväksyi maanantaina kaupungille ensi vuoden budjetin ja taloussuunnitelman parille seuraavalle vuodelle. Parissa äänestyksessä talousarvio ei enää paisunut kaupunginhallituksen esityksestä.

Ensi vuoden budjettia kuvailtiin valtuustoryhmien puheenvuoroissa tyydyttäväksi. Kiitosta kaupunginhallituksen esitys sai siitä, että se näyttäisi turvaavan kaupunkilaisille peruspalvelut.

Jo valmiiksi noin 4,4 miljoonaa alijäämäinen budjetti tuskin pitää loppuun asti, ennakoitiin puheissa.

Jo alkuvuodesta valmisteltava 6 miljoonan euron sopeutusohjelma ottanee lujille. Sitäkin epäiltiin, että sivistystoimen budjetti on muutaman miljoonan verran alibudjetoitu, minkä vuoksi se kaipaa vielä lisärahaa vuoden mittaan.


Henkilöstö joutuu lujille


Muista poiketen oli vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Jorma Liukkonen sitä mieltä, ettei esitetyllä budjetilla palveluita kyetä turvaamaan.

Liukkosen mukaan valtuusto syyllistyi selvään palveluiden alibudjetointiin, minkä lisäksi se sälytti organisaatiolle toteutettavaksi mittavan sopeutusohjelman.

–Henkilöstöstä se revitään, Liukkonen kiteytti.

Muita ryhmäpuhujia hirvitti enemmän tai vähemmän kaupungin ensi vuoden kova, yli 38 miljoonan euron investointitahti. Sitä pitää pystyä hillitsemään seuraavina vuosina.

Myös talouskehityksen epävarmuus ja sen aiheuttama riski kaupungin tulovirtaan sekä kiire saada aikaan tuottavuusohjelman mukaisia säästöjä askarruttivat ryhmäpuhujia.

Pienemmissä ryhmissä tunnettiin suurta houkutusta aloittaa keskustelu Kouvolan tulevasta kouluverkosta jo budjettikokouksessa, vaikka esitykset kouluverkon karsimisesta tulevat valtuuston käsittelyyn tammikuussa.

Kristillisten, perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja vihreiden ryhmäpuheenvuoroissa tuotiin esiin jo kielteistä kantaa koulujen lakkauttamisiin, tosin epämääräisessä muodossa. Puheet ennakoivat hankalaa käsittelyä kaupungin palveluverkon keventämiselle.


Isot ratkaisut vasta edessä


Talousarvioita valtuutetuille esitellyt kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki muistutti, että  Kouvolan talouteen vaikuttavat sen perustajakuntien vuoden 2007 menokehitys.

–Se oli kymmenen prosentin luokkaa, kun valtakunnallisesti kuntien menojen lisäys oli noin neljä prosenttia, Lamminmäki muistutti.

Kouvola kuuluu Lamminmäen mukaan niihin suuriin kuntiin, joilta valtio edellyttää tuottavuusohjelmaa. Se tietää laajaa pakettia pitkävaikutteisia muutoksia ja ikäviä päätöksiä ensi vuonna, ennakoi Lamminmäki.

Kaupunginhallituksen budjettiesitystä niin ikään esitellyt kaupunginhallitusken puheenjohtaja Juhani Pousi pelkäsi, että ensi vuoden alijäämä poikii helposti alijäämiä lisää.

–Me emme ole tehneet vielä isoja ratkaisuja. Nyt ne tulevat vasta esiin. Se on nyt meistä kiinni, mihin me kaupungissa pystymme, Pousi jatkoi Lamminmäen linjalla.


Henkilöstö pidettävä mukana


Sosialidemokraattien ryhmäjohtaja Harri Helminen korosti puheenvuorossaan henkilöstön panosta kaupungin asioiden valmistelussa ja tuottavuustyössä.

–Ryhmämme mielestä talousarvio turvaa oleellisimmat asiat palveluissa. Budjetti on arvovalintatilanne, jossa me olemme korostaneet aina peruspalveluiden turvaamista, Helminen korosti.

Hän epäili, että sivistystoimen budjettiin sisältyi alibudjetointia, joka aiheuttaa hämmennystä.

–Kysynkin, miten sivistystoimi aikoo toteuttaa tällä budjetilla tavoitteensa, Helminen sanoi.

Helminen piti tärkeänä muun muassa palkkatukimäärärahojen miljoonan euron lisäystä, joka talousarvioon tehtiin kaupunginhallituksessa sosialidemokraattien aloitteesta.

Demarit toivoivat Myllykosken ja Kuusankosken liikuntapaikkojen kehittämiseen rahaa vuoden 2011 budjettiin, kun esitys ei saanut tällä erää riittävästi muilta ryhmiltä kannatusta. Kaupungin tulopohjan vahvistamista ryhmä toivoi muun muassa KSS-Energialta, jonka tuloutus tulisi olla Helmisen käsityksen mukaan 6 miljoonaa euroa budjetin 3,8 miljoonan sijasta.


Eläkeläisten uinti närästi


Kokoomuksen ryhmäpuhuja Jyrki Hyttistä epäilytti eniten budjetin tulopohjan pitävyys. Niin ikään hän vaati toimintatapojen uudistamista.

Hyttinen piti huonosti perusteltuna esitystä eläkeläisten ilmaisesta uinnista uimahalleissa arkipäivisin, kun samaan aikaan kaupunki säästää kuljetuksista liikuntapaikoille. Hylkäävän esityksen samasta asiasta  teki myöhemmin Jari Larikka (kok), mutta se kaatui täpärästi äänin 36-35 kolmen valtuutetun äänestettyä tyhjää.

Toisin kuin muut ryhmäpuhujat Hyttinen arvioi, ettei 6 miljoonan euron sopeutusohjelman ”pitäisi olla kaupungille ylivoimainen”.

Hyttisen ja kokoomuksen linjoille ilmoittautui keskustan ryhmäpuhuja Tuomo Hasu, joka valitteli kuitenkin budjettikirjan vaikealukuisuutta.

–Tilaaja-tuottaja-malli ei helpota hahmottamista, Hasu myönsi.

Hasu otti kunnian elokuussa nousevasta kotihoidon Kouvola-lisästä ryhmälleen. Se kirpoi hieman kristillisdemokraattien Arto Sahamiestä, jonka mukaan hänen ryhmänsä esitti asiaa jo vuosi sitten budjettiin.

Sahamies kantoi huolta koulujen luokkakoon kasvusta. Hän oli niin ikään tyytymätön kaupungin elinkeinopolitiikan ja markkinoinnin resurssointiin, jossa kaupunki jää hänestä esimerkiksi Kotkasta jälkeen.


Vetovoimaa palveluista


Sekä Sahamies että perussuomalaisten Jari Lindström arvioivat, että Kouvola houkuttelisi paremmin asukkaita ja yrityksiä, jos se pitäisi palvelunsa kunnossa sen sijaan, että se pitää verotuksensa liian alhaisena. Myös vihreiden Pentti Pänkäläinen olisi pitänyt parempana kiristää hieman verotusta kuin karsia kouluverkkoa. Sahamies, Lindström ja sitoutumattomien ryhmäpuhuja Keijo Kaskiaho eivät jättäneet kuitenkaan muutosesityksiä budjettiin.

Vasemmistoliiton Liukkonen laskeskelikin, että tuloveroa nostamalla Kouvola olisi saanut kokoon helposti 10 miljoonaa euroa, jotka se nyt karsii palvelujen sopeuttamisohjelmalla ja alibudjetoinneilla.

Toisen äänestyksen valtuusto tarvitsi, kun Pänkäläinen esitti 1,5 miljoonaa euroa lisää menoja sivistystoimen palveluihin. Esitys kaatui äänin 64-10.

REIJO HÄMÄLÄINEN