17.12.2009 00:00

Työelämän kuntoutusta Haminaan

kelakuntouttajat.jpg


Ammatillisen kuntoutuksen ”ykkönen” levittää toimintaansa Kaakkois-Suomeen.
Ensi vuonna starttaa kahdeksan kurssia nuorille, syrjäytymisvaarassa oleville aikuisille ja pitkäaikais-työttömille.
Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Veijo Notkola (vas.) ja kuntoutusjohtaja Jarmo Pekkanen pitävät kurssitoiminnan aloittamista Haminassa merkittävänä avauksena yritykseltä.
–Lähdemme nyt ensi kertaa toimimaan pääkaupungin ulkopuolelle, Notkola sanoo.


Kelan järjestämän ammatillisen kuntoutuksen kilpailutuksen Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa voittanut Kuntoutussäätiö on laajentamassa toimintaansa vahvasti Helsingistä itään.

Uuden tukikohtansa Kuntoutussäätiö perustaa Haminaan. Tarkoitus on, että jo ensi vuonna säätiö saa kokoon täällä kahdeksan kurssia syrjäytymisvaarassa oleville aikuisille, nuorille ja pitkäkaistyöttömille.

–Starttaamme Haminassa helmikuussa. Kun kullekin kurssille on tarkoitus ottaa kymmenkunta opiskelijaa, pääsemme maksimissaan vajaaseen sataan opiskelijaan ensi vuonna. Meille tämä on merkittävä päänavaus ja satsaus. Tähän astihan olemme toimineet yksinomaan Helsingissä, kertoo Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Veijo Notkola.


Moniammatillista valmennusta


Lähes puoli vuosisataa toiminut Kuntoutussäätiö on maamme johtava ammatillisen kuntoutuksen tarjoaja. Sillä on vahva, noin 30 hengen tutkimusyksikkö. Suurin osa sen liikevaihdosta tulee kuntoutuspalvelujen tarjoamisesta.

–Meillä on omaleimainen moniammatillinen toimintamalli, joka näkyy kurssien sisällössä. Kursseihin esimerkiksi sisältyy muistamisen ja oppimisen valmennusta, mikä on tärkeää nykyisessä työelämässä, jossa työt ovat projektiluonteisia ja ihmiset joutuvat oppimaan koko ajan uutta. Myös terveysneuvonnalla, sosiaalisella ja fyysisellä aktivoinnilla, elämänhallinnalla ja työnhaun harjoittelulla on tärkeä rooli kursseilla, kertoo kuntoutusjohtaja Jarmo Pekkanen.


Kaakkois-Suomessa on kurssien tarvetta


Avainsana kuntoutussäätiön toiminnassa on syrjäytymisen ehkäiseminen. Toiminnan kohderyhmänä ovat työikäiset ihmiset 16-vuotiasta ikääntyneempiin työttömiin ja muihin syrjäytymisuhan alla oleviin aikuisiin.

–Meillä on se olettamus, että palvelujamme tarvitaan myös täällä Kaakkois-Suomessa, joissa väkeä joutuu vaihtamaan työpaikkaa ja ammattia ja jossa osalla nuorista on vaikeuksia opinnoissa ja siirtymisessä työelämään, Notkola sanoo.

Kuntoutussäätiö tarjoaa sisällöltään hieman erilaiset kurssit nuorille, aikuisille ja pitkäaikaistyöttömille. Pitkäaikaistyöttömien kursseille otetaan yli 40-vuotiaita. Nuorten kurssit ovat 16-25-vuotiaille.

–Vanhemmilla pitkäaikaistyöttömillä tai toistuvasti työttömäksi jäävillä voi olla esimerkiksi työllistymismahdollisuuksia heikentäviä sairauksia ja terveydellisiä ongelmia. Ne voidaan ottaa käsittelyyn heille erikseen järjestettävillä kursseilla.

–Nuoria on puolestaan tärkeää auttaa pääsemään työelämään jotenkin kiinni työharjoittelun tai ammatillisen kouluttautumisen avulla. Tällöin omien voimavarojen ja vahvuuksien lisääminen, luku- ja muiden esteiden tunnistaminen sekä ammatillisten mahdollisuuksien arvioiminen ovat keskeisiä kurssin sisältöjä, Pekkanen mainitsee.


Yksilöllistä ohjaamista


Kuntoutussäätiön kurssitus ei paljoa heilauta Kaakkois-Suomen työllisyyslukuja taantuman aikana. Kursseille hakeutuville ja pääseville niillä on kuitenkin ratkaiseva merkitys elämän hallinnan kannalta.

–Emme ole tilastoineet sitä, miten hyvin kursseillamme olleet ovat sijoittuneet työelämään tai opintoihin. Se riippuu paljon yleisestä työllisyystilanteesta ja oppilasaineksesta. mehän emme suinkaan valikoi ”kermaa päältä”.

–Mutta sen voin sanoa, että olen esimerkiksi ollut kyydittävänä kolmella taksikuskilla, jotka ovat käyneet kursseillamme, Notkola sanoo.

Kuntoutussäätiöllä on neljän vuoden sopimus Kelan kanssa kurssituksesta Haminassa. Sen aikana nähdään, miten suuri ja millainen tarve alueella ammatilliselle kuntoutukselle on.

Kuntoutussäätiö esittelee alueen yhteistyökumppaneille kuten työvoiman palvelukeskuksille toimintaansa piakkoin. Opiskelijat kursseille tulevan pääosin niiden kautta.

REIJO HÄMÄLÄINEN


◊ Lisätietoja mm. työvoimahallinnolta ja Kuntoutussäätiön numerosta 040 556 8253.