Perhe selviää, mutta ei ilman vaurioita

Kotkan kaupunginteatterissakin rohkeasti näytelmä- ja kaunokirjallisuuden ”isoihin” teoksiin tarttunut ohjaaja Johanna Freundlich jatkaa valitsemallaan tiellä. Nyt on vuorossa John Irvingin hulvaton teos Kaikki isäni hotellit. Se on vähintäänkin yhtä hankala tarina vietäväksi näyttämölle kuin vaikkapa pari vuotta sitten Helsingin Korjaamolla esitetty Freundlichin ohjaajama Pimeyden sydän.

Freundlichilla on tietenkin käytettävissään työväline, johon voi luottaa ja joka on ehkä parhaimmillaan juuri tällaisten haasteiden edessä.

Kom-teatterin ensemblelta voi vaatia paljon. Se myös osaa loihtia teatterin tilaan katsomoonkin välittyvän tiiviin tunnelman, jossa yleisö alkaa sykkiä esityksen tahtiin. Näin käy väistämättä monille  tutun, yli kaksikymmentä vuotta sitten suomennetun kirjan Berryn perheen tarinaa seuratessa.

Pieni suuri tarina suvaitsevaisuudesta

Nimensä mukaisesti Irvingin tarinan keskiössä on perhe, jonka isä on jonkinlainen hotelli-friikki, joka vetää perheensä asumaan ränsistyneissä hotelleissa.

Hotellit tarjoavat Irvingille tilaisuuden marssittaa tarinaansa erikoisen perheen lähituntumaan joukon massasta poikkeavia ihmisiä vallankumouksellisista anarkisteista huoriin ja jopa karhuksi naamioituvaan Susie-neitiin.

Irvingin kirjoissaan loihtimat maailmat ovat yhtä aikaa täynnä lämpöä ja huolehtimista sekä raakuutta ja kuolemaa. Hän kuvaa hotelli-tarinassaankin yhä lailla ahdasmielisyyttä ja väkivaltaa kuin suvaitsevaisuutta ja rakkauttakin. Yhtä lailla rinnan tarina kertoo myös individualismista ja kollektiivisuudesta, tuhoutumisesta ja selviämisestä sekä iloista ja kaiken takana väiyvästä surusta.

Berryn perheen arki rynsyilee sinne tänne ”antaa kaikkien kukkien kukkia” -ajatuksen siivittämänä. Melkoinen saavutus on, miten paljon huomioitaan niin yhdysvaltalaisesta kuin eurooppalaisestakin modernista kulttuurista Irving on kyennyt istuttamaan yhden perheen tarinaan. Yksi yhdistävät tekijä irrallisen oloisissakin teemoissa ja viittauksissa on. Se on eittämättä humanismin sanoma.

Kun tapahtumia ja henkilöitä on paljon, jää osa niistä väistämättä näytelmäsovituksessa turhan nopeasti sivuutetuiksi huitaisuiksi. Kirjan lukenut saakin komilaisten esityksestä varmaankin enemmän irti kuin vasta nyt tarinaan ensi kertaa tutustuja.

Viihdyttävän rentoa menoa

Tasaisen vahvasti näyttelevä KOM:n joukko kuljettaa hotellien perheen elämää eteenpäin letkeän rennolla otteella. Epäilemättä se tavoittaa tällä tavoin Irvingin kertojan otteen, vaikka näin toimien Berryn perheen äidin (Laura Malmivaara) ja kuopuksen (kolme vuorottelevaa lasta) kuolemat tai Frannyn (Vilma Melasniemi) raiskaus ohitetaankin monen katsojan mielestä varmaankin turhan kevyesti.

Katsoja kuitenkin viihtyy mainiosti miltei kolmetuntisen esityksen parissa alusta loppuun ja nautti täysin siemauksin täysipainoisesta kerronnasta. Ilmeista on, että osasyy viihtymiseen ja naurunpyrskähdyksiin ovat esityksen tragikoomiset henkilöt, varsinkin Frank Berryä esittävä Juho Milonoff. Hän kun hallitsee turhankin hyvin yleisön lämmittämisen taidon.

Kimmo Viskarin loihtima minimalistinen näyttämökuva hengittää mukavasti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Näyttämöä hallitseva kiekko ovineen on kekseliäs ja toimiva.

REIJO HÄMÄLÄINEN