03.12.2009 13:59 Päivitetty 03.12.2009 14:12

Maaseutuosaston Maija Puurunen arvioi:

Aika on otollinen maa-
talouden rakennusinvestoinneille

MAITO on Etelä-Savolle keskeinen tuotantosuunta, jossa raha liikkuu. Vuosi sitten tehty viljelijäkysely antoi optimistisia viitteitä tulevaisuuden rakennusinvestoinneista maataloudessa. Juuri päättynyt maatalousinvestointien laaja haku kuitenkin osoittaa, että tällä hetkellä arastellaan suuria investointeja.
- Maidon hinta kävi korkealla, mutta se tuli taas alas ja vaikka tällä hetkellä ei missään montussa ollakaan niin tuottajat ovat silti varovaisia, sanoo maaseutu ja energia vastuualueen päällikkö Maija Puurunen Etelä-Savon TE -keskuksesta.
Maitokiintiöt poistetaan koko Euroopasta vuonna 2012, jonka jälkeen kaikki EU-maat saavat tuottaa maitoa haluamansa määrän.
- Tämä avaa maitomarkkinat täysin vapaalle kilpailulle. Siinä kohtaa tehdään viimeistään ratkaisut, jatkaako tuottajana vai ei, sanoo Puurunen.

49-puurunen.maija.jpg

- Luottamusta maatalouden tulevaisuuteen pitäisi saada aikaiseksi erityisesti nuorten keskuudessa, sanoo Maija Puurunen

Puurunen toivoisikin, että pitkällä tähtäimellä jatkamista suunnittelevat maatalousyrittäjät investoisivat nyt rakentamiseen. Taloudellisen laman takia rakennusalalla on nyt muutoin hiljaisempaa ja rakennuskustannuksetkin ovat viime aikoina alentuneet.
- Maataloudessa kannattavuus kasvaa tilakoon kasvun myötä ja nyt olisi juuri oikea hetki laajentaa, investointirahaa on vielä jäljellä, tietää Puurunen.
- Nyt vallitsevassa tilanteessa myös voittaisivat molemmat; viljelijät saisivat hyviä rakentajia ja rakentajat hyviä urakoita.

Maatilat
vähenevät

Maatalousyrittäjyys on bisnestä sanan varsinaisessa merkityksessä.
- Kouluttautuminen onkin päivän sana, sanoo Puurunen.
- Tietotekniikka, kirjanpito, muu paperityö ja tekniset laitteet ovat maatilayrittäjän arkipäivää.
Maaseutu kaipaa nyt nuorta verta ja isompia tiloja enemmän kuin koskaan. Vuonna 2008 Etelä-Savossa oli noin 3150 maatilaa, vähenemistä tapahtuu koko ajan. Vuosimuutos on keskimäärin - 2,5 prosenttia.
- Pienet kotieläintilat poistuvat, mutta jos ei ole luopujia ei ole myöskään laajentajia. Kuitenkaan emme tarvitsisi enää yhtään lisätyötöntä maaseudulle, sanoo Puurunen.
- Monet ovat hakeneet tilanteeseen ratkaisua esimerkiksi maaseutumatkailuyrittäjinä. Lomamökkejä, maatilamajoitusta sekä koneyrittäjyyttä alkaa olla monilla maatiloilla.
Silti yhä useampi lähtee aamulla kaupunkiin ansiotyöhön.
- Se on huolestuttavaa ja valtiovallan pitääkin asettua tukipolitiikallaan maatalousyrittämisen taakse, sanoo Puurunen.
- Maatalouden ja isompien tilojen kannattavuus Suomessa pitää turvata. Kotimaista maataloutta, sen mitään muotoa ei saa päästää kaatumaan.

Tiina Bolz