12.11.2009
15:09
Päivitetty 12.11.2009
15:25
Ari Reunanen: Mestispelaajillekin saatava yleissopimus

Ari Reunanen
nappaa
koppeja ja herättelee
pelaajia edun-
valvontaan
Mikkelin Jukureiden Ari Reunanen tunnetaan ahkerana harjoittelijana ja hyvien torjuntaprosenttien maalivahtina.
Vähemmän tunnettua on, että Reunanen kantaa huolta myös jääkiekkoilijoiden asemasta - mies vaikuttaa Suomen Jääkiekkoilijat ry:n eli Pelaajayhdistyksen hallituksessa.
Tavoite palata
SM-liigakaukaloon
– Totta kai tavoite on päästä uudelleen pelaamaan SM-liigaan. Maalivahti on usein parhaimmillaan yi 30-vuotiaana, sanoo 25-vuotias Ari Reunanen.Reunanen on yksi TPS:n maalivahtikoulun kasvateista. Hän on torjunut seuralle B-junioreiden SM-pronssia ja A-junioreiden SM-hopeaa ja tilastoista löytyy myös 21 liigaottelumerkintää.
– Kerran olin myös kentällä liigaottelussa. Se oli hieno kokemus ja olisi komeaa päästä nauttimaan uudelleenkin siitä tunnelmasta.
Reunasen peliuralla on TPS-vuosien jälkeen ollut monta Mestiksen seuraa – TuTo, Jokipojat, Jukurit (2006-07), Hokki ja vuodesta 2008 alkaen taas Jukurit.
Suomi tuottanut
loistoveskareita
Suomalaiset jääkiekkomaalivahdit ovat pärjänneet hienosti kotimaan kaukaloiden lisäksi ulkomaiden kentillä aina NHL:ää myöten. Ari Reunanen tietää, miksi Suomen veskarit ovat niin hyviä.– Suomessa on jo varhain ymmärretty, miten tärkeää on yksilöllinen maalivahtivalmennus. Siihen meillä on hyvä järjestelmä ja olemme olleet edelläkävijöitä asiassa. Nyt muuallakin on huomattu, että maalivahtivalmennukseen kannattaa panostaa.
Komean uran maalillakin tehnyt Urpo Ylönen on yksi Suomen maalivahtivalmennuksen isoista nimistä. – Miikka Kiprusoff, Antero Niittymäki ja Fredrik Norrena ovat esimerkkejä Upin käsistä lähteneistä huippumaalivahdeista. Itsekin olen saanut nauttia hänen opeistaan. On tärkeää ymmärtää, että maalivahtihomma on ikään kuin yksilölaji joukkueessa, painottaa Reunanen.
Iso skaala
sankarista roistoksi
Reunanen aloitti jääkiekon pelaamisen 7-vuotiaana ja pelipaikka löytyi heti maalilta. – Maalivahdilla on paljon vastuuta ja tehtävässä on oma kiehtovuutensa, iso skaala sankarista roistoksi. Se sopii minulle, sanoo Ari Reunanen.
Entäpä minkälainen on hyvä maalivahti?
– Sellainen, joka ottaa kiekot kiinni, naurahtaa Reunanen.
– Maalivahdit ovat eri tyyppisiä. Tärkeää on se, että pystyy pelaamaan omilla ominaisuuksillaan mahdollisimman hyvin.
Ari Reunanen muistuttaa, että monet huiput ovat yleensä yli 30-vuotiaita.
– Kokemuksen merkitys korostuu tässä hommassa. Nykyisin pelejä on paljon ja panokset ovat kovat, maalivahdin on pystyttävä pelaamisessaan hyvään keskiarvoon pitkällä tähtäyksellä. Kokemus helpottaa omaa tekemistä sekä suhtautumista tappioihin ja voittoihin. Kun pelejä on paljon, henkiseen ja fyysiseen palautumiseen jää vähän aikaa ja kokenut maalivahti tuntee oman kroppansa ja sielunsa, hänen ei tarvitse hötkyillä turhaan.
”Liigakarsinta
on iso tavoite”
Takavuosina Mestistä hallinnut Jukurit on Reunasen mukaan aloittanut käynnissä olevan kauden kokonaisuudessaan ”ihan mallikkaasti”.– Toki parannettavaa on, jos haluamme keväällä olla mukana taistelemassa menestyksestä. Meillä on halu menestyä ja totta kai liigakarsinta on iso tavoite. Siihen meillä on mahdollisuudet, vaikka emme olekaan tänä vuonna sarjan voittajasuosikki.
Reunasen mielestä SM-liigan avautuminen on ollut hyvä asia.
– Esimerkiksi viime kauden karsinnassa nähtiin, ettei tasoero ole kovin suuri. Yksi maali ratkaisi ja Sport joutui jatkamaan Mestiksessä.
Maalivahtipelistä Jukureiden pärjääminen ei ainakaan ole kiinni. Joukkueessa on kaksi huippuvireessä olevaa maalivahtia – Reunanen ja Timo Väisänen ovat tällä kaudella luistelleet kentälle jotakuinkin yhtä monta kertaa.
– Puoliksi on pelattu ja systeemi on toiminut oikein hyvin. Molemmilla kulkee ja se on joukkueen etu, mikä on tärkeintä. Kun on kaksi hyvää maalivahtia, kumpikin voi paremmin keskittyä omaan tekemiseensä, sanoo Ari Reunanen.
Himoharjoittelija
korostaa laatua
Ari Reunasen yksi tavaramerkki jääkiekkoilijana on alusta alkaen ollut uuttera ja tunnollinen ote harjoittelemiseen.– Olen pienestä pitäen tiennyt, että huipulle pääsy edellyttää kovaa työntekoa. Jos haluaa menestyä ja päästä eteenpäin, perusominaisuuksia on vahvistettava ahkeralla työllä.
Reunanen korostaa, että harjoittelussa laatu on erittäin tärkeää.
– Pitää keskittyä pieniin asioihin, niiden tekemiseen ja hiomiseen. On tehtävä oman pelaamisen kannalta tärkeitä asioita.
Yhteiskunnalliset
asiat kiinnostavat
Huittisissa syntynyt Ari Reunanen on pelaamisen ohella ymmärtänyt katsoa myös tulevaisuuteen. Hän suoritti joulukuussa 2007 liikunnanohjaajan perustutkinnon Vierumäen Urheiluopistossa. Mies opiskelee myös yleistä historiaa viidettä vuotta Turun yliopistossa. – Yliopisto on tullut hienosti vastaan opiskelussani. Teen etätenttejä, suoritan verkkokursseja ja kirjoitan esseitä. Nykyisin voi opiskella joustavasti.
Yhteiskunnan asiat kiinnostavat Ari Reunasta kovasti ja hän uskoo, että laajan perspektiivin yhteiskuntaan antavasta historian opiskelusta on jatkossa hyötyä jääkiekkouran jälkeiseen työelämään sijoittumisessa.
– Toivon tulevaisuudessa pääseväni työskentelemään yhteiskunnalliselle sektorille.
Kiinnostus yhteiskunnan toimintaan näkyi myös siinä, että Reunanen oli viime kuntavaaleissa Mikkelissä SDP:n ehdokkaana. Ääniä ropisi uusmikkeliläiselle mukavasti 51 ja nyt Reunanen vaikuttaa mm. Otavan Opiston johtokunnassa sekä teknisen lautakunnan ja Etelä-Savon Koulutus Oy:n hallituksen varajäsenenä sekä toimii Etelä-Savon Demarinuorissa ja Mikkelin Viran- ja Toimenhaltijain Sos.dem.yhdistyksessä.
Mestispelaajillekin
saatava yleissopimus
Ari reunasen mielestä myös Mestiksen pelaajille on saatava työehtoja määrittelevä yleissopimus. Reunanen istuu ensimmäistä vuotta Suomen Jääkiekkoilijat ry:n eli Pelaajayhdistyksen hallituksessa.– Jääkiekossa ei ole tessejä, mutta SM-liigan pelaajilla on ollut näitä asioita määrittelevä yleissopimus. Olemme aloittaneet asiasta neuvottelut Suomen Jääkiekkoliiton ja Jukureiden puheenjohtaja Jukka Toivakan johtaman Mestiksen Sarjaseurat ry:n kanssa.
– Toivon että neuvotteluissa edetään hyvin. On tärkeää kehittää Mestistä pelaajien ja seurojen yhteistyöllä. Uskon, että saamme aikaan hyvän sopimuksen, joka vie sarjaa positiiviseen suuntaan kaikkien osapuolten kannalta, korostaa Ari Reunanen.
Herättelyä
edunvalvontaan
Mestispelaajat eivät ole olleet kovin aktiivisia omassa edunvalvonnassaan.– Olen yrittänyt herätellä porukoita asiaan ja ilokseni tietoisuus ja kiinnostus asioita kohtaan onkin työn tuloksena lisääntynyt huomattavasti. Teemme tiivistä yhteistyötä myös työmarkkinajärjestöjen, mm. SAK:n kanssa, kertoo Reunanen.
Liigapelaajien yleissopimus on katkolla ja asiasta neuvotellaan parhaillaan.
– Uskoni sopimuksen syntymiseen on vahva, arvioi Reunanen.
Pelaajayhdistyksen hallituksessa ei ole pitkään aikaan ennen Reunasta ollut Mestiksestä edustajaa. Yhdistys edistää ja valvoo pelaajien asemaa työntekijöinä ja pyrkii mm. parantamaan heidän vakuutus- ja sosiaaliturvaa sekä jääkiekon ulkopuolisten koulutusmahdollisuuksien parantamista.
Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Sami Wahlsten. Hallituksen jäsenet ovat aktiivipelaajia ja heidän joukossaan ovat mm. Ville Nieminen, Toni Söderholm, Ville Viitaluoma ja Sinuhe Wallinheimo.
Pelaajayhdistyksellä on yhdyshenkilöt joukkueissa. Jukureissa hän on Ari Reunanen ja SaPKossa Markus Tuomaala.
Teksti ja kuvat: Markku Lahikainen
