05.11.2009
14:54
Päivitetty 05.11.2009
14:56
MAMKin fysioterapeuteista myös personal trainereita
Mikkelin ammattikorkeakoulu on toteuttanut yhteistyössä Suomen Kuntoliikuntaliiton kanssa koulutuksen, jossa fysioterapian koulutusohjelmassa opiskelevat saavat myös pätevyyden toimia FISAF:n standardoimana personal trainerina.
Personal trainerit eli henkilökohtaiset kuntovalmentajat ovat liikunta-alan monipuolisia osaajia, jotka tukevat liikuntaharrastusta aloittelevia ihmisiä ja auttavat jo liikuntaa säännöllisesti harrastavia saavuttamaan parempia tuloksia. Kuntoliikuntaliiton tavoitteena on personal trainereiden määrän lisääminen, sillä kysyntä palvelulle kasvaa koko ajan.Ensimmäisen pilottiryhmän osalta koulutuksen viimeinen osuus toteutetaan ensi viikonloppuna Mikkelin ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan kampuksella.
Fysioterapiakoulutusta on MAMKissa tarjolla sekä Mikkelissä että Savonlinnassa. Savonlinnassa fysioterapiaa voi opiskella nuorten tutkintoon johtavassa koulutuksessa, Mikkelissä on tarjolla aikuiskoulutusta.
