Humoristinen ja herkullinen Tulitikkuja lainaamassa ensi-iltaan

Teatterin maailmassa
ei rempoilla ole väliä

Yhteishenki ja leppoisa tekemisen meininki on käsin kosketeltavissa remppateatterilaisten harjoituksissa. Joukko heittäytyy täysillä teatterin vietäväksi ja erilaisten roolihenkilöiden sielunelämään eikä mokaamista petätä. Esityksissä parhaasta mokasta on luvassa jopa palkinto. Tietenkin myös illan onnistuja saa kiitosta.  
– Tärkeintä olisi, että ihminen oppisi kuuntelemaan muita eikä tarkkailisi vaan itseään, sanoo ryhmän ohjaaja Jarmo Siltaoja.
Alusta lähtien ryhmässä ollut Marja Mustonen allekirjoittaakin Siltaojan lausuman.
– Alussa kontrolloin hirveästi itseäni, mutta se on ihan selvästi vähentynyt, sanoo Mustonen.
Myös Laura Koivulalle ryhmän tuki on tärkeää.
–  Jos joku unohtaa, niin tuki tulee aina jostain eikä näyttämöllä jää turvattomaksi. Harmittoman mokailun kautta oppii, kiittelee Koivula.
Joukko onkin keksinyt monia konsteja selvitä hankaluuksien yli.
– Jos jotain unohtuu, niin sanon vaan että ” ja niin pois päin”, naureskelee Hannu Itkonen.  
– Ja minä lähden sanon, että ”lähdenpä juomaan vettä”. Ja sitähän juodaan, lisää Kauko Väisänen.
Siltaojan mukaan edellinen näytelmä Kosinta oli välillä tosi solmussa.
– Eihän ne jutut mene aina käsikirjoituksen mukaan, mutta olen sanonut, että tärkeintä on päästä yhtä aikaa maaliin.

Taide ja luovuus
ennen muuta

Remppateatteri lähti aikoinaan liikkeelle Kauko Väisäsen Jarmo Siltaojalle heittämästä ajatuksesta, että olisi hienoa, että myös pyörätuolissa olevat voisivat harrastaa Mikkelissä teatterin tekemistä. Mikkelin kansalaisopistossa innostuttiin ajatuksesta ja nyt ollaan tekemässä jo neljättä näytelmää.
– Tällä hetkellä porukkaa on ryhmässä enemmän kuin koskaan ennen eli kaksitoista. Jotkut ovat olleet mukana alusta lähtien, mutta tänä vuonna mukana on runsaasti ensikertalaisia, kertoo Siltaoja.

Remppateatterilaisten syksyn näytelmän Tulitikkuja Lainaamassa -harjoitukset ovat loppusuoralla ja loppusilausta vaille. Tällä kertaa harjoituksissa olivat paikalla Jouko Kammonen, Ilkka Kärkkäinen, Pia Kantanen, Marja Mustonen, Réka Zavila, Laura Koivula, Kauko Väisänen, Leo Malinen, Jarmo Siltaoja ja  Hannu Itkonen. 

Remppateatteri ei eroa ns. teatterin perusryhmistä millään lailla, sillä joukon tavoitteet ja lähtökohdat ovat samanlaisia. Ryhmässä pystytään kuitenkin huomioimaan porukan erilaiset rajoitteet, mutta ei niistäkään sen kummemmin huudella. Kun yksi liikkuu pyörätuolilla, niin toiselle MS-tauti vaikeuttaa liikkumista ja aiheuttaa huonomuistisuutta. Ajatukset eivät olekaan rajoitteissa vaan taiteen teossa vaikka harrastuksesta on apua myös arjen ongelmiin.
– Kun muisti heikkenee, tämä on hyvää muistin treenausta. Myös puheen tuottamiseen harrastuksesta on apua. Alkuvuosina puhuin voimakkaasti mutta ääni alkoi hiipua, niin nyt pystyn puhumaan pidempään selkeämmin, kertoo Mustonen.  
Joukko kiittelee erityisesti joukossa vallitsevaa luottamuksen ilmapiiriä.
– Täällä saa olla sellaisena kuin on, oman itsenään ja tasaveroisena muiden kanssa, painottaa Koivula.  
 

Teatteri kiehtoo
ja koukuttaa

Mutta mikä vetää vuodesta toiseen teatterin pariin?
– Että pääsee esiintymään vaikka lavalta onkin kiire pois, sanoo Kauko Väisänen ja saa muut purskahtamaan nauruun.
 – Tämä pitää kropan ja nupin kunnossa. Ja sitä paitsi tämä on aika hauskaa ja kun ohjaajakin vielä meitä kestää, lisää Pia Kantanen.
Kantanen pitää tärkeänä myös yhteisöllisyyden tunnetta, toisten ihmisten tapaamista ja yleensä koko teatterin tekemisen prosessia.
– Pääsen kokeilemaan, pystynkö omaksumaan minulle annetun roolin enkä näyttele lavalla itseäni. Siinä on haastetta, sanoo Kantanen.
Myös Hannu Itkoselle teatterin tekeminen on heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista.
– Ajatuksena on, että teatteri on urheiluista jalointa. Se on hyppyä tuntemattomaan ja yleisön valloittamista. Teatterin tekeminen antaa varmuutta myös muuhun elämään, sanoo Itkonen. 

Marja Tikkanen