Täsmätietoa piikkipallosta

Piikkipallo kyllä rakastaa maitoa, mutta silti maito ei tee hyvää sen ruuansulatukselle.  

Tämän ja paljon muuta uutta tietoa pitää sisällään Tuula Nyströmin ja Tiina Kinnusen kirja. Se on ainutlaatuinen, sillä siilistä on tehty noin kymmen vuotta aikaisemmin vain yksi suomenkielinen teos, joka sekin on jo myyty loppuun.

Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito -kirjassa esitellään eläimen olemus ja elintavat  ruumiinanatomiasta ruokailuun ja lisääntymiseen. Siilin ystävät löytävät kirjasta tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet pihasiilin hoidosta sairaan eläimen tunnistamiseen ja auttamiseen.

Kirja esittelee myös siilin kulttuurihistoriaa, myyttejä ja tarinoita kivikaudesta meidän päiviimme.

Taiteiden suosima

Siiliä voi kutsua kulttuurieläimeksi, koska sen asuinsijat ja elämäntapa ovat ihmisen muovaamia. Siili onkin ollut paljon esillä niin kirjallisuudessa kuin musiikissa ja kuvataiteessakin.

Kivikaudella eläimen öinen liikkuminen yhdistettiin kuun kiertoon ja horrokseen vaipumisen ajateltiin kuvaavan uudestisyntymistä. Neoliittisella kaudella siilin pyöreä muoto symboloi maaäidin kohtua.

Myöhemmin siili on esiintynyt etenkin runoudessa ja lauluissa, josta on kirjaan poimittu näytteitä Saukilta, Kirsi Kunnakselta ja Jari Puhakalta. Varsinaisen julkkiksen siilistä on tehnyt Milla Paloniemi Kiroileva siili -sarjakuvallaan.

Vaikka siiliä on pidetty pyhänä, sitä on myös käytetty siekailematta hyväksi. Mykeneläissoturit tekivät siilistä piikkikypäriä, roomalaiset käyttivät piikikästä nahkaa kankaiden harjaamiseen ja karstaamiseen ja siilipaisti löysi  tiensä ruokapöytään jo tuhansia vuosia sitten.  

Hoitolassa töitä

Nykyään siilejä on ainakin pääkaupunkiseudulla niin paljon, että  puistoissa ja siirtolapuutarhoissa niihin törmää päivittäin. Silti eläintä ympäröivät monet vaarat, eikä sen tulevaisuus ole taattu.

Ketut ja mäyrät verottavat siilikantaa, mutta ihminen on siilin suurin uhka. Paljon liikkuvista siileistä suuri osa eksyy maantielle autojen alle.

Ilmastonmuutos koettelee monin tavoin myös siilejä. Ailahtelevat lämpötilat esimerkiksi häiritsevät siilin talvihorrosta  ja jatkuvat heräilemiset kuluttavat sen energiavarastot loppuun.  

Kirjan lopussa Sari Valtanen esittelee luonnonvaraisten eläinten hoitolaa, jonka hän perusti miehensä kanssa kymmenen vuotta sitten.

Aluksi he uskoivat optimistisesti, että hoitoon tuodaan parikymmentä vahingoittunutta eläintä, mutta niitä tulikin lähes kaksisataa. Ja määrä on vain kasvanut. Suurin osa vahingoista on ihmisen toiminnan tulosta.

Hoitajat tekevät  tärkeätä työtä omalla kustannuksellaan ja vapaa-ajallaan. Samoin eläimiä tuovat hoitoon eläimiä rakastavat yksityiset ihmiset. Mikään virallinen taho ei hoitolan toimintaa tue. Hoitola  haastaakin Suomen valtion perustamaan virallisia hoitopaikkoja ja palkkaamaan henkilökuntaa.

Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito -kirja on tarpeellista luettavaa niin tavallisille  kansalaisille kuin päättäjillekin.

Pekka Wahlstedt

Tuula Nyström & Tiina Kinnunen:
Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito
Sammakko 2009, 156 s.