SDP julkistaa takautuvasti yli 2 000 euron avustukset

Olli Hella
Uutispäivä Demari
SDP julkistaa tukensa mahdollisimman pian ja joka tapauksessa elokuun aikana.
Urpilainen on päätynyt avustusten julkistamisen kannalle jo aiemmin, mutta oli toivonut, että julkistus olisi tapahtunut yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Väärien tietojen levittäminen sai Urpilaisen aikaistamaan linjaustaan.
- Nykytilanne, jossa yksittäisiä tietoja julkaistaan sattumanvaraisesti ja osin virheellisinä ei ole eduksi kenellekään. Näin ollen on parempi, puolueet julkistaisivat vaali- ja puoluerahoituksensa myös taantuvasti, Urpilainen sanoi tiistaina Karkkilassa.
Urpilainen esittää, että puolueilla tuli olla velvollisuus ilmoittaa yli 2 000 euron puolueavustukset. Hänen mukaansa kokoomuksen ja keskustan esitys yli 5 000 euron avustusten julkistamisesta ei ole riittävä. Hän toivoo, että puolueet pääsisivät sopuun ilmoitusvelvollisuudesta myös takautuvasti.
Uudistus on vietävä loppuun
- Puoluerahoituksen uudistus ei saa jäädä puolitiehen. Nyt tarvitaan ajanmukaiset pelisäännöt, jotta kansalaiset voivat luottaa kansanvaltaan. Toivon hallituspuolueilta tukea esityksilleni, Urpilainen sanoi.
Urpilainen korosti, että puoluerahoitus on hyväksyttävää ja tärkeä osa demokratiaa. Hän ymmärtää lahjoittajia, joille julkistamispaineet tulevat yllätyksenä ja jotka ovat toimineet voimassaolevilla pelisäännöillä. SDP:lle on hänen mukaansa tärkeää säilyttää tukijoiden luottamus. Siksi puolue pyytää näiltä luvan tuen julkistamiseen.
- SDP aikoo olla aktiivinen politiikan pöytätapojen uudistamisessa. Olemme työtätekevän kansan puolue, mikä näkyy myös rahoituksessamme. On luontevaa, että työn puolue saa suurimman osan rahoituksestaan palkansaajaliikkeen toimijoilta, Urpilainen sanoi.
Urpilainen pitää puoluerahoituksen avoimutta ja kansalaisten vaalisalaisuutta tärkeinä periaatteina. Siksi hänestä kansalaisilla pitää säilyä oikeus tukea puolueita pienillä summilla ilman, että se tulee julkiseksi. Sama pätee pienyrittäjiin. 2 000 euron raja olisi sopiva, jossa julkisuusperiaate ylittää yksityisyyden suojan.
{vinjetti} Lue lisää Uutispäivä Demarista 12.8. {/vinjetti}
