Cache updated at: 20:15:50, 30-08-14

Muusikkonaiset viihdyttävät vanhuksia

23.07.2009 10:27

Muusikkonaiset viihdyttävät vanhuksia

vanhainkotikonsertti.jpg

Meriheini Luoto soittaa viulua ja laulaa. Miia Palomäki soittaa haitaria. (Kuva: Kari Hulkko)

Vanhainkodin juhlasalissa soivat viulu ja haitari, kun kaksi nuorta naista viihdyttävät helsinkiläisen Pakilakodin asukkaita esittämällä perinteisiä kansanlauluja. Ohjelmistoon kuuluu lauluja kuten On kaunis kesäilta, Karjalan poikia ja Niin kauan minä tramppaan.
Petra Jämsä
Uutispäivä Demari

Haitarinsoittaja Miia Palomäki ja viulisti Meriheini Luoto työllistivät itsensä kesätyöhön, josta on iloa sekä esiintyjille että yleisölle. Palomäkeä ja Luotoa yhdistää innostus kansanmusiikkiin. Luoto opiskelee Sibeliusakatemian kansanmusiikkiryhmässäkin.

– Vanhusten on vaikea lähteä kuuntelemaan kansanlauluja vanhainkodin ulkopuolelle, siksi tulemme esiintymään vanhainkoteihin, Miia Palomäki kertoo.

Keskiviikkona Pakilakodin juhlasaliin on saapunut noin neljäkymmentä kuulijaa. Konserttia on odotettu.
Juhlasalissa kajahtaa On neidolla punapaula. Miia Palomäki soittaa haitariaan, viulisti Meriheini Luoto laulaa.

On neidolla punapaula kun tanssihin käy, käsvartehen kultansa solmii hän sen, käsvartehen kultansa solmii hän sen.
Yleisön joukossa moni jalka naputtaa juhlasalin lattiaa ja pää nyökyttelee musiikin tahdissa.

Nuoruusmuistot
tulevat mieleen


Miia Palomäki ja Meriheini Luoto esiintyvät kesän aikana vanhainkodeissa kolmisenkymmentä kertaa.

Muusikot kertovat saaneensa paljon positiivista palautetta, ja molemmat kokevat työnsä tärkeäksi. Monelle vanhukselle tulee kansanlauluista mieleen nuoruusmuistoja. Eräs vanhus totesi pilke silmäkulmassaan, että saa Luodon ja Palomäen esityksestä ainakin kolme vuotta lisää elinaikaa.

– Yleisössä näkyy iloisen näköisiä ilmeitä, hitaampien laulujen aikana vähän liikuttuneitakin.

Liikutus näkyy kasvoilla, kun Luoto ja Palomäki soittavat laulun Yksi ruusu on kasvanut laaksossa. Sävel ja sanoitus ovat haikeat.

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, ja se kauniisti kukoistaa. Yksi kulkijapoika on nähnyt sen eikä voi sitä unhoittaa.
Vanhukset kuuntelevat Luodon laulua aivan hiljaa. Takarivissä harmaahiuksinen rouva painaa päätään aavistuksen verran ja pyyhkäisee varovasti poskeaan.

Ja sen olisi kyllä hän poiminut ja sen painanut povelleen, mutta köyhänä ei ole tohtinut, vaan on jättänyt paikoilleen.

Työ vaatii
keskittymistä


Esiintyminen on ”kovan keskittymisen hetki”, vaikka kansanlaulut ovat tuttuja. Työ on kuitenkin palkitsevaa, ja kansanlaulukaksikko otetaan vanhainkodeissa vastaan innostuneesti.

Luoto esittelee viimeisen kansanlaulun Pakilakodin yleisölle. Vuorossa on kansanlaulu Minun kultani kaunis on.

– No niin! kuuluu iloinen huudahdus yleisöstä.

Palomäki ja Luoto näyttävät ottaneen kuulijansa. Erään rouvan kädet lyövät tahtia ja suu kääntyy hymyyn, kun Meriheini Luoto rallattaa pontevasti.

Minun kultani kaunis on, vaik’ on kaitaluinen. Hei huulia hillallaa! Vaik’ on kaitaluinen.

Lopuksi Pakilakodin hoitajat ja asukkaat esittävät kiitoslaulun viulisti Luodolle ja haitarinsoittaja Palomäelle.

– Ihan mukavasti meni, kansanlaulukaksikko arvioi keikan jälkeen.

Keskustelua aiheesta

Kommentoi