Tanssin hurmaa:
Päivärannassa on tanssittu jo 70 vuotta
Kun on kasvanut ja elänyt tanssilavan äärellä, tanssilava alkaa kiehtoa myös ikäihmisenä. Näin kävi mikkeliläiselle Erkki Nykäselle, joka huomasi keväällä olevansa lapsuudenkotinsa ja kesäpaikkansa vieressä olevan Päivärannan lavan uusi omistaja ja lavaisäntä. Kolmet tanssit on nyt pidetty ja kokemukset ovat pääsääntöisesti olleet positiivisia.
– Varsinkin avajaisissa ja kesäkuun alussa oli mukavasti väkeä, mutta juhannus oli vähän pettymys. Kun kävijöitä on reippaasti yli sata, saa omansa pois. Tarkoituksen on tarjota perinteistä suomalaista tanssimusiikkia, arvioi Nykänen.
Melko hyvässä kunnossa oleva lava on tarkoitus pitää perhepiirin hoidossa.
– Täällä on riittänyt mukavaa puurtamista eläkepäivien ratoksi.
Päivärannan tanssilavalla on pitkät perinteet, sillä lava täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tai oikeastaan lava täyttänyt jo pyöreitä vuosia, sillä ensimmäiset tanssit Oulankijärven rannalla sijaitsevalla lavalla pidettiin 28.5.1939.

– Päivärannan lavalla on riittänyt mukavaa puurtamista eläkepäivien ratoksi, sanoo Erkki Nykänen.
Tanssilavoilla
myös nuoruudessa
Nykäselle Päivärannan lava on todella tuttu paikka lapsuudesta, sillä hänen kotitalonsa sijaitsee mäkitöyräällä aivan lavan takana. – Musiikki kuului tietysti pihaan, ei siinä radiota tarvinnut, kertoo Nykänen.
Myös sen ajan kuuluisuudet ovat jääneet mieleen.
– Täällähän kävi 1960-luvulla ja vielä 1970-luvullakin monia kuuluisia, kuten Ragni Mamsten, Taisto Tammi ja Katri Helena. Muistan että Katri Helena aloitti silloin uraansa ja oli alta 20-kymppinen tyttö ja käytti vielä vanhaa nimeään Koistinen. Yhtenä juhannuksen oli paikalla Simo Salminen ja Inga Sulin, muistelee Nykänen.
Lavan lähellä asuminen toi myös omia pieniä yllätyksiä arkeen.
– Lavalla olleet Tapsa Rautavaara ja Reino Helismaa tulivat kerran kylään. Junakyydillä liikkuneilla miehillä oli eväät mukana ja he tulivat meille syömään.
Vartuttuaan Nykänen kiersi myös itse nuoruudessaan tanssilavoja.
– Hietasessa sijainnut Rajakallio oli yksi suosikeistani. Silloin käytiin paljon myös Seuralassa ja Rauhaniemessä.
Tansseja
jatkossakin
Vaikka Nykäsellä ei ole selkeää näkemystä Päivärannan tulevaisuudesta, hän uskoo että tavalla tai toisella mennään eteenpäin.– Katsotaan ensin tämä kesä ja suunnitellaan sitten jatkoa. Lavaa voi myös vuokrata. Otavan seudun Eläkkeensaajat ovat pitäneet täällä päivätansseja. Kolmet on luvassa heinäkuussa ja kahdet elokuussa. Lisäksi ainakin Tanssihullut pitävät täällä muutaman tilaisuuden, kertoo Nykänen.
Seuraavan kerran Päivärannassa voi kokea lavatanssin hurmaa ensi lauantaina 2.7., jolloin vauhdittamassa on Arto Kivekkään yhtye. Seuraavat tanssit pidetään sitten 8.8., jolloin rytmiä antaa Avalon.
Marja Tikkanen
