Yhteisellä asialla Markku Lahikainen

Se siitä hyvästä herraonnesta

KANSANVALTA vai teknokratia? Demokratia vai asiantuntijuus?
Monimutkaistuvassa yhteiskunnassa monimutkaisista asioista päättäminen on melkoinen haaste vaaleissa valituille luottamushenkilöille kaikilla tasoilla -  lautakunnan jäsenille, valtuutetuille, kuntahallitusten jäsenille, maakuntatason päättäjille ja jopa kokopäiväisille yhteiskunnallisille toimijoille, kansanedustajille ja ministereille.
Päätöksenteossa pitäisi pystyä yhdistämään terve järki, kansanvaltainen perusote ja asiantuntijuus. Helppoa se ei yleensä ole. Esimerkiksi kuntatasolla valitut päättäjät joutuvat käytännössä yhä enemmän luottamaan virkamiesten linjauksiin ja johtopäätöksiin.
Parhaimmillaan kuvio toimii siten, että virkakoneisto tuottaa luotettavaa tietoa ja monipuolista arviointia luottamuspäättäjien pöytään, missä yhdessä pohtien päädytään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun. Huonoimmillaan homma menee niin, että luottamushenkilöt tuupataan valmiin lopputuloksen siivittämän valmistelun pohjalta ota tai jätä -tilanteeseen, eikä jättämiselle jätetä mahdollisuuksia.

YHTEISTEN asioiden päättäminen pohdituttaa erityisesti vaikeina aikoina, jolloin joudutaan tekemään kansalaisten arkea huonontavia hankaliakin päätöksiä.
Silloin varsinkin päätösten pitäisi olla viisaita ja oikeudenmukaisia, jotta tulevaisuuden pärjäämistä ei rapautettaisi lyhytnäköisellä toiminnalla.

VALTAKUNNALLISELLA tasolla päätöksenteon logiikka kulkee samoja latuja kuin alueillakin. Seurauksineen.
1990 -luvun laman aikana Esko Ahon (kesk) hallitus teki paniikissa lukuisia kohtalokkaita päätöksiä, joiden hintaa on maksettu mm. syrjäytymisenä ja pitkäaikaistyöttömyyden jumittumisena liian korkealle tasolle. Silloinen porvarihallitus ryhtyi urakalla toteuttamaan työreformia ja mm. heikentämään rankasti työttömien asemaa.
Matti Vanhasen hallitus tekee fataalin virheen siinä, ettei se ole vieläkään, saati sitten ajoissa eli jo viime syksynä, ryhtynyt panostamaan tuntuvasti kuntien pärjäämiseen. Hallituksen toimet kuntien tukemiseksi ovat yksinkertaisesti liian vaatimattomia, ja viime kädessä tästä kärsivät kuntapalvelut ja kuntalaiset, siis hyvinvointiyhteiskunta.
 Taustalla on toki ideologistakin viritystä, varsinkin kokoomuksella, jonka mukaan julkiset palvelut pitääkin ajaa alas ja tukea yksityisiä palvelujen tuottajia. Niitä taas on niillä kasvukeskusalueilla, joista kokoomus välittää - syrjäisemmistä ja rupisemmista alueista ei tarvitsekaan kantaa huolta.
Selkeästi tämä näkyy myös kokoomuksen ajamassa ja eduskuntaan tuodussa palvelusetelijärjestelmässä.
Käytännössä systeemi johtaisi julkisten terveyspalvelujen entistä vahvempaan rapauttamiseen. Tämän fantastisen USA:n mallin apinoiminen merkitsisi meilläkin väestöryhmien terveyserojen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvamiseen.

VANHASEN hallitus ei ole toiminnassaan tukeutunut ainakaan asiantuntijuuteen, vaikka juhlapuheissa korostetaankin kovasti osaamisen merkitystä.
Palveluseteliasiassa kuten myös esimerkiksi Lex Nokiassa, aluehallintohankkeessa, yliopistouudistuksessa, mahalaskuun päättyneessä eläkeiän korotuspäätöksessä jne. hallituksen korvat asiantuntijoiden näkemyksille ovat olleet vaikkua täynnä.
Asioita ajetaan härkäpäisesti puutteellisen pohdinnan ja hatarien johtopäätösten pohjalta eteenpäin ja seurauksien kustannukset ja haitat tulevat jatkossa olemaan merkittäviä.

SUOMELLA on sanottu olleen hyvä herraonni.
Pääsääntöisesti onkin.
Mutta miksi meillä pitää aina taloustaantuman puristuksessa olla vallassa kokematon ja ideologisten pyrkimysten sokaisema porvarihallitus, joka toiminnallaan syventää ahdinkoa ja intohimoisesti haastaa sopimusyhteiskunnan.
Erityisesti vaikeina aikoina kaikki kansalliset voimat pitäisi saada yhteistyössä etsimään ongelmia pienentäviä ratkaisuja ja hakemaan voimaa parhaan mahdollisen tulevaisuuden turvaamiseen.