Hallitus taipui eläkekiistassa

Hallitus taipui palkansaajajärjestöjen vaatimuksiin eläkekiistassa. Keskiviikkona käydyissä neuvotteluissa hallitus lupasi, ettei se ryhdy valmistelemaan eläkeiän alarajan nostamista.
UP/Kari Leppänen
Samalla hallitus lupasi toteuttaa ns. sosiaalitupon työmarkkinajärjestöjen esittämällä tavalla. Lisäksi hallitus sitoutui jatkossa valmistelemaan kaikki työeläkepolitiikkaan liittyvät asiat yhteistyössä keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Eläkeiän noston vaihtoehtona valmistellaan kuluvan vuoden loppuun toimenpiteet, joilla keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää nostetaan uskottavasti vähintään kolmella vuodella vuoteen 2015 mennessä. Nykyisin keskimääräinen eläköitymisikä on 59 vuotta ja 4 kuukautta.
Linjaukset laaditaan Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämässä Eläkeneuvotteluryhmässä, joka koostuu työeläkelaitosten ja työmarkkinajärjestöjen eläkeasiantuntijoista. Neuvotteluryhmää täydennetään valtiovarainministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön edustajilla.
Keskeiset työmarkkinajärjestöt perustavat lisäksi työryhmän, joka tarkastelee työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja osaamiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka ovat omiaan nostamaan eläkkeellesiirtymisikää.
Keskiviikon neuvottelujen tulos vahvistettiin kirjallisella sopimuksella.
