Sairaanhoitajat pitävät kiinni palkkasopimuksestaan

Tehyn demarit pyrkivät säilyttämään asemansa.
Marja Luumi
Uutispäivä Demari
Terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy valmistautuu kaksiin vaaleihin. Liittokokous- ja valtuustovaalit järjestetään yhtäaikaisesti 31.3.–19.4. Sosialidemokraattisesti ajattelevista koostuva Yhdessä eteenpäin -ryhmä on valtuuston suurin 18 jäsenellään. Ryhmä kasvatti kokoaan myös viime liittokokoukseen neljä vuotta sitten.
Yhdessä eteenpäin sai nyt liittokokoukseen 213 ja valtuustoon 140 ehdokasta. Kaikkiaan ehdokkaita on tarjolla liittokokoukseen 600 ja valtuustoon 550. Liittokokousedustajia valitaan 290 ja valtuustoedustajia 60.
Yhdessä tekemisen meininkiä
Yhdessä eteenpäin -ryhmän puheenjohtaja Salla Lindblad on suhteellisen tyytyväinen ehdokasasettelun onnistumiseen. Pieniä vaikeuksia ehdokkaiden löytämisessä oli kuitenkin Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan vaalipiireissä.
– Uskomme säilyttävämme suurimman asemamme, Lindblad vakuuttaa.
Hänen mukaansa Yhdessä eteenpäin -ryhmän menestys perustuu jo nimensä mukaisesti yhdessä tekemisen meininkiin.
– Me kokoonnumme ja keskustelemme muulloinkin kuin vaalien alla. Työelämästä tulevia viestejä on hyvä pohtia yhdessä jatkuvasti ja hakea ratkaisuja ongelmiin, Lindblad pohtii.
Palkan vastattava työn vaativuutta
Tehyn liittokokous kokoontuu kesäkuussa. Lindblad arvioi, että palkka-asiat nousevat päällimmäiseksi puheenaiheeksi. Yhdessä eteenpäin vaatii, että Tehyn saavuttama 4-vuotinen sopimus pitää saattaa loppuun.
– Palkankorotukset, niin sanottu Tehy-sopimus oli vasta kuoppakorotus, Lindblad korostaa.
Hän uskoo, että Tehyn liittoväessä löytyy voimaa pitää sopimuksesta kiinni, koska se saatiin yhdessä taisteltua läpi.
Hoitohenkilöstöstä alkaa olla pula jo joka puolella maata. Työtä vastaava palkka olisi Lindbladin mielestä porkkana tähänkin ongelmaan.
Työnkuvassa kirjavuutta
Palkkasopimuksen lisäksi Yhdessä eteenpäin pitää tärkeimpänä vaalitavoitteenaan tehdä Tehystä jämäkkä, uudistuva, rohkea ja kansainvälinen edunvalvoja. Päätöksenteon pitää olla avointa ja vuoropuhelua kentän kanssa täytyy lisätä.
Jäsenten yhä parempi edunvalvonta vaatii ryhmän mielestä järjestökoulutuksen uudistamista ja täsmäkoulutuksen lisäämistä. Sosiaali- ja terveysalan koulutus on huippuluokkaa, mutta Lindbladin mukaan työnkuva on käytännössä välillä hukassa.
– Omassa työssäni täytän esimerkiksi liinavaatevarastoa ja se on pois potilaiden hoidosta. Yhä enemmän aikaa menee myös sisäistää uusia atk-ohjelmia, jotka eivät välttämättä helpota arkea heti, sairaanhoitajana Husin neurologian klinikalla työskentelevä Lindblad huomauttaa.
Hän korostaa, että hoitotyön johtaminen vaatii monimuotoisessa, kiireisessä työssä hyvin koulutettuja esimiehiä.
Säästöliekki palaa jo
Yhdessä eteenpäin -ryhmä on huolestunut julkisten palveluiden laadusta, kun lama iskee kunnolla. Lindbladin mukaan esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä eletään jo säästöliekillä.
– Tehokkuutta katsotaan yhä tarkemmin, vaikka monissa paikoissa eletään jo nyt vajaalla henkilöstöllä. En ymmärrä, mistä enää voidaan säästää.
Lindblad muistuttaa, että väestön ikääntyessä laadukkaat palvelut ja koulutettu henkilökunta nousevat yhä tärkeämmiksi. Terveydenhuolto ei kestä nyt alasajoa.
Johtotroikan työnjakoon selkeyttä
Tehyn nykyinen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola valitaan kaiken todennäköisyyden mukaan jatkamaan tehtävässään.
Yhdessä eteenpäin esittää ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi porilaista erikoissairaanhoitajaa ja sairaanhoidonopettajaa Rauno Vesivaloa. Hän on toiminut Tehyn valtuuston puheenjohtajana vuodesta 2005.
Tehy on iso liitto ja sen puheenjohtajalla riittää työtä. Salla Lindbladin mukaan varapuheenjohtajien asemaa voisi vahvistaa ja johtotroikan työnjakoa selkeyttää.
– Järjestön tehtäväkenttä on kasvanut jatkuvasti jo kuntaliitosten ja kansainvälistymisen myötä.
Salla Lindblad uskoo, että järjestöväen ääni kuuluisi paremmin, jos varapuheenjohtajiston vastuuta lisättäisiin.
